maanantai 15. kesäkuuta 2015

Päivitys karjakeittiöön

Karjakeittö on kuten muutkin varastotilat paikka jonne vain tungetaan ovesta tavaraa sisään ja lopulta siellä ei mahdu liikkumaan saatikka että löytäisi mitä etsii. Tämä tapahtuu etenkin syksyisin kun puutarhainto on laimennut alkukevään huumasta. Ei kiinnosta köynnöstuet ja muut tilpehöörit enää tippaakaan.
 Viime viikon lomalla otin yhden hetken irti kaikesta muusta, kannoin jokaikisen tavaran ulos karjakeittiöstä, huiskin hämähäkin seitit hiiteen, lakaisin lattian ja tomutin maton. Sen jälkeen aloin miettiä miten tilasta saisi toimivamman.
 Raahasin sikalan puolella lojuneen pöydänrungon karjakeittiön puolelle. Pöytätaso syntyi kaapin ovesta joka on pyörinyt tilassa irrallaan. Saviruukut sai näppärän paikan pöytätason hyllystä. Ja ne saa mukavasti otettu käyttöön kun pöytälevy ei ole täyssyvä.
 Hylly josta ovilevy on, on edelleen paikoillaan. Sen syömät kattilat ja muut esineet asetin vain toiseen järjestykseen. Isoilla kattiloilla ei ole toistaiseksi käyttöä, olen saanut ne eräästä suurkeittiöstä sen remontin yhteydessä ajatuksena värjätä joskus itse lankoja.
 Ikkunaseinällä on puulaatikoita odottelmassa tarvetta. Ikkunalaudalle olen kerännyt sellaiset vanhat kahvipannut joita ei huonon kunnon takia viitsi pitää esillä tuvassa mutta poiskaan ei voi heittää. Keskimmäinen pannu on todennäköisesti todella vanha, se löytyi aitan alta.
Karjakeittiön takana sikala odottelee kovasti kunnostajaansa. Tähänhän on suunniteltu kanalaa. Suunnitelma on nyt niin pitkällä, että otan ikkunan talvella mukaani entisöintikurssille. Jostain kun on lähdettävä, ja piippua hormeineen minä en uskalla purkaa.

19 kommenttia:

  1. Meillä myös tallin yhteydessä jäännös entisestä maitohuoneesta. Ja kuulostaa samalta, ainoastaan sillä erotuksella, että en ole saanut aikaiseksi siivota sitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maitohuone on meillä surullinen näky, se on joskus lisätty navettaan, karjakeittiön viereen. Pitäis purkaa koko hökötys pois. Olen hädintuskin käynyt maitohuoneen sisällä, pelottaa koko paikka :D

      Poista
  2. Kaunis huone ja kivat suunnitelmat!

    VastaaPoista
  3. On se hyvä saada välillä tällaisia varastorakennuksia siivottua - kun itse on ne sotkenutkin ;) Tuttu tunne. Minulla on myös varastoissa kattiloita, pannuja sun muuta vaikka kuinka. Mietin koko ajan, pitäisikö vaan heittää pois, kun ovat huonokuntoisia eikä niille ole mitään käyttöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran on keräilijän vikaa etten heti heittäisi pois, jos vaikka tarvitsee vielä joskus. Mutta toisaalta siivouskin tekee hyvää.

      Poista
  4. Kateeksi käy, kun olet saanut siivottua karjakeittiön. Minulla nämä siivoukset ovat sellaisia "pitäisi" hommia, joita tulee vain lykättyä. Kanalan suunnittelu on jo teillä näemmä hyvässä vauhdissa. Sitten vain kanoja hommaamaan. Niitä on kiva hoitaa ja muniakin saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä homma tuli ihan puun takaa. Hain jotain karjakeittiöstä ja suututti kun sotkuisuuden takia en heti löytänyt. Ajattelin ja että nyt muuten siivoan, ja niin tein :) Muu osa navetasta onkin sitten ihan julkaisukelvotonta.

      Poista
  5. Heissan Katja,
    mitäs kaikkea teidän pihapiiristä löytyy? Ja milloin esim. sikoja on pidetty? Onko teillä kissojen lisäksi eläimiä? Kyselee utelias Nonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennuksia ilmeisesti tarkoitat? Niitä on tuo iso navetta, aitta, saunamökki ja liiteri sekä tietysti itse päärakennus. Lisäksi joskus aikoinaan on ollut huussi, riihi tai useampi ja latoja. Kaikki karja on laitettu pois viimeistään 1970-luvulla, sitä on ollut paljon, navetassa on oma paikka 28 lehmälle, iso talliosa, kanala ja sikala.

      Meillä ei ole kuin kissoja, mutta niin haaveilen lampaista ja kanoista. Josko jo ensi kesänä :)

      Poista
  6. Kivan näköistä teillä siellä! Lopputulos tulee varmasti olemaan hyvä, kun puitteet ovat noin kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puitteet on mainiot kunhan joskus saadaan ne kuntoon. Kanala olisi jo tehy ilman piipun ja hormien purkamista, ne on pakko tehdä sillä rakennelma on osin sortunut.

      Poista
  7. Ihan unelma!! Meillä lapsuudenkodin vanha navetta joudutaan purkamaan, ei ole enää mulle askarteluhuoneeksi. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä navetan on pelastanut se, että siihen on joskus tehty hyvä peltikatto. Mutta on tuossa silti laittamista ja kunnostamista.

      Poista
  8. Hyvään järjestyksiin laitoit!
    Meillä navetta toimii varastotilana, jota on jonkun kerran siivottu. Mutta nopeasti sitten sotkeentuu, kun joku muuttaa joko pienempään tai suuremnpaan asuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varastona meilläkin on koko navetta, entisestä hevostallista on tehty autotalli. Tavaraa tosiaan aina liikkuu sisään ja ulos, järjestys ei ole ikinä pysyvä :)

      Poista
  9. Voi, tommosen karjakeittiön mäkin haluaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava paikka kaikelle puutarhasälälle, ei ole talvisäilytyksessä kenenkään tiellä.

      Poista
  10. Meillä tuttua tuo, että ei lopulta tuo varastointitila riitä miksikään. Nyt olemme mietittineet, että ehkä pitäisi isoimmilla tavaroille vuokrata varasto. Semmoisille, joille ei ole käyttöä, mutta ei tahdo poiskaan heittää. Sieltä kun löytyy vanhaa pyörää ja vaikka minkälaista tavaraa, mutta niillä on tunnearvoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)