sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Etelän hedelmä

Toin viime vuonna Virosta päärynäpuun taimen (taimipassillisen). Enkä kyllä osannut odottaa että päärynäpuu kukkisi jo tänä keväänä. Toinen päärynä jonka laitoin kaksi vuotta sitten ei vielä kuki, mutta se olikin paljon pienempi taimi.
 "Suvenirs"-päärynä on latvialainen syyslajike jolla on suuret, mehukkaat ja hyvän makuiset hedelmät. On itsepölytteinen, talvenkestävä ja terve. Näillä tiedoilla odottelen edes yhtä päärynää maisteltavaksi.
 Omenapuissa on valtavasti kukkia. "Pirja" on silkkaa kukkaa. Jos pölytys onnistui niin kerrankin on tulossa kunnolla omenaa omista puista sillä myös "Huvitus" ja "Punakaneli" kukkivat runsaasti. Ainoastaan "Keltakaneli" ei vielä kuki nuoren ikänsä takia.
 Sinisessä "Craigton Blue" kiurunkannuksessa on melkoisen siniset kukat. Toin taimen Virosta, mutta ostin samaa myös lauantaisilta taimipäiviltä Lahdesta. Kokeilen menestymistä parissa eri kohdassa.
 Luumulehdon laukat alkavat tulla kukkaan, tässä availee nuppujaan viime syksynä Lidlistä ostettu ukkolaukka "Purple Sensation".
Luumulehtoon tuli aika hauska väriyhdistelmä. Tulikellukat saivat yllensä kirkasta pinkkiä kun siskon pihasta tuotu puna-ailakki kukkii täydellä voimalla. Ei hassumman väriset, mutta siirrän silti puna-ailakin toisen kohtaan luumulehtoa, on turhan kookas penkin etuosaan.

Ensi viikko minulla onkin lomaa, tuli sopivaan kohtaan sillä puutarhassa riittää puuhaa kaivinkoneen mylläyksen jälkeen. Ja sisällä odottaa pientä ja vähän suurempaa rymsteerausta kun keskimmäinen poika saa huomenna oman huoneen.

4 kommenttia:

  1. Minkä ikäiset omppupuut sulla kukkii? Mulla on viime kesänä istutettu Pirja - ei näytä nyt kukkiva ja kolmatta kesää kasvava Huvitus eikä siihenkään tullut kukan kukkaa. Joko ens kesänä?

    -Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirja on noin 8 vuotta vanha, Pirjan kasvua vähän viivästytti se, että joutui olemaan aluksi tilaipäisessä istutuksessa ennen kuin saatiin hedelmätarha kuntoon. Tämä vuosi on eka kerta kun kukkii näin runsaasti, viime vuonna teki kymmenkunta omenaa. Huvitus taitaa olla neljättä kesää, siinä on ekaa kertaa kukat. Viime kesänä taivutin oksia reilusti ja leikkasin, se taisi auttaa. Pirjaakin olen kurittanut joka vuosi leikkaamisella ja oksien taivuttamisella ihan reilusti.

      Poista
  2. Jokohan sitä saisi tänä kesänä ostettua omenapuut tänne... Ollut monena vuonna jo ostoslistalla ja aina vain jäänyt... Ihanat kukat!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)