keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Vapaalle

Tänään oli tämän viikon viimeinen työpäivä, ihan sopivasti, tuntuu että loma voisi tehdä ihan hyvää ja pitkä vapaa on puuttuvan loman hyvä korvike. Toisaalta on ärsyttävää, että vapaapäivät menee liian usein asioiden hoitoon. Huomenna on korjattujen kenkien ja pesulapyykin noutoa, on lasten kuskausta ja ekaluokkalaisen hojks-päivitystä. Tuota päivitystä odotan eniten, sillä tapaamme ensimmäistä kertaa pojan uuden opettajan. Puhelimessa on jo keskusteltu asioista, ja oli mukava huomata, että koulu ja me vanhemmat olemme samoilla linjoilla. Oli oikea päätös kerrata eka luokka ja ensi syksynä koulu jatkuu edelleen kielihäiriöisten lasten erityisluokalla. Vielä emme tiedä syksyn eskarilaisen esikoulupaikkaa, mutta jos menee hakemuksemme mukaan, lähtee tästä talosta joka aamu taksilla kolme poikaa kolmeen eri kouluun. Voi sitä rumbaa jo nyt!

Pääsiäinen on valloittanut kotia pikku hiljaa, on idätetty ohraa, saa koivuista hiirenkorvat esiin ja haettu navetan ikkunalaudalta vanha kattila Peurankellon esimerkin mukaan parempaan käyttöön.



Lapset toivoivat pääsiäiseksi mokkapaloja. Sorruin ja ostin keltaista elintarvikeväriä tarkoituksena saada siitä kuviot kaakaopäällisen päälle. Lupaan kuvia jos moinen viritelmä onnistuu. Jos ei onnistu, niin piparitaikina odottelee jo jääkaapissa, pojat leipokoot serkkujen kanssa kasan pipareita pääsiäiseksi ja käyttäkööt keltaiset värit niiden koristeluun. Yleensä leivomme niitä joulupipareiksi miellettyjä maustepipareita pitkin vuotta. Pääsiäisen taikina taitaa olla tämän vuoden ensimmäinen, odotettu möykky jääkaapissa.

8 kommenttia:

  1. Rentouttavaa Pääsiäistä sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  2. Makoisia piparihetkiä koko poppoolle!

    Narsisseilla on kiva ruukku :)

    VastaaPoista
  3. Hip hei, näyttääpä kivalle ;) Oikein rentoa menoa sinne ja kotoisaa Pääsiäistä! Tein pääsiäispupuja pikkuleipätaikinasta ja huonosti tekevät kauppansa. Parempi tuo pipari-idea!!!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa pääsiäisen aikaa:) Nyt koita edes vähän levätä, niin jaksat taas arkena!

    Kuulostaa hurjalta toi teidän ensi syksyn koulurumba, mutta taatusti kaikki menee hyvin:)

    Ihania kuvia. Mulla onkin tässä kova lukeminen, kun on niin monta postausta jäänyt väliin.

    Ihanaa pääsiäisen aikaa♥

    VastaaPoista
  5. Todella kaunnit ja tunnelmalliset kuvat. Ihanaa Pääsiäistä sinne !

    VastaaPoista
  6. Ihanaa "lomaa" sinne ja mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  7. Jaana: Kiitos, suunnitelmissa onkin pelkkää löhöilyä :))

    Matonkude: Kiitos :) Ja ajattele, kattila lojui monta vuotta turhanpanttina navetan ikkunalla.

    Peurankello: Suosittelen kokeilemaan niitä perinteisiä, meillä ainakin ne uppoaa.

    Mari: Lepoa on tiedossa :) Syksyksi olen anonut loman koulunaloitusviikolle, jos sujuisi ne taksiin laitot paremmin kuin viime vuonna :)

    wihtori ja Ruusa: Kiitos :) tarkoitus on vain olla koko pääsiäinen.

    VastaaPoista
  8. Eikä, mulla on ihan samassa kattilassa narsissit parvekkeella !
    En tosin istuttanut vaan laitoin ruukkuineen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)