lauantai 7. huhtikuuta 2012

Vaatekaappi uusiksi

Tai ehkä oikeammin sisältö uusiksi.
Operaatio Katja pienemmäksi on poikinut paljon uutta.
Näkyvin muutos hoikistuneen ulkomuodon lisäksi on uudet vaatteet.
Pakostakin, sillä vaaka näyttää nyt -18,9kg.
Vyötäröltä on hävinnyt peräti 23cm!
Joten voitte kuvitella, että entisen elämän pöksyt ei enää jalassa pysy.

Onneksi kaikkea ei ole tarvinnut ostaa kerralla.
Monta hyvää vaatetta on löytynyt kirpparilta, alennusmyynnistä ja tehtaanmyymälästä.
Tälläkin hetkellä on jalassa sekundafarkut jotka maksoivat vain 19e.
Eikä niistä edes päälle päin  näy että ovat sekundaa.

Tänään tein hevostarvikekekaupasta uusimmän ostoksen.
Kuolasin tuota vaatetta jo kuvastosta ja netistä, mutta ajattelin etten raaski ostaa.
Minulle 109e neuleesta on sikahinta, vaikka nyt palkkatyöläisenä vaatteisiin onkin varaa ihan eri tavalla kuin täysin tulottomana pari vuotta sitten.
Nyt neule oli tullut alennukseen, mutta jäi sille hintaa edelleen.
Rekissä oli tasan yksi kappale minun kokoani ja olihan sen kanssa pakko raahautua sovituskoppiin.
Ja tässä tulos, kaapissa on uusi neule juuri minun tyyliini.
Kuva on napattu makkarissamme jossa on menossa täyttä vauhtia kirpparihinnoittelu.
Tavaraa on ja riittää, sillä nyt hävitän vaatekaapista ne kaikki liian suuret vaatteet pois.
Vain yksi musta mekko saa jäädä, äitini lupasi modifioida mekon minulle sopivaksi.
Kaikki muu saa luvan lähteä.

 Oli meillä ihan asiaakin Horzeen, sillä olin luvannut sponssata kummitytölle uudet ratsastussaappaat. Sorruttiin uusiin housuihinkin ja sukat saatiin kaupan päälle.
Kummityttö vaikutti hyvin hyvin tyytyväiseltä.
Minulla on aiemminkin ollut kyseisen liikkeen vaatteita. Laatu on ollut tähän asti moitteetonta, vaatteet ajattomia ja niitä voi pitää tällaiset ratsastamattomatkin ihmiset.
Tässä kohtaa on kyllä myönnettävä että tekee taas mieli hevosen selkään.
Lapsena harrastin ratsastusta ja ehdin aloittaa ratsastuksen uudestaan ennen kolmannen lapsen syntymää.
Vuoden verran kävin tallilla kerran viikossa kunnes kolmas lapsi ilmoitti tulostaan.
Sen jälkeen en ole tallille ehtinyt, eikä ole ollut aina varaakaan.
Nyt olen siinä tilanteessa että aikaa olisi, ja ehkä varaakin.

Niin ja anteeksi poukkoileva teksti, blogger kenkkuilee taas minulle ikä anna muokata tekstejä.
Käsittämättömiä joskus nämä bloggerin oikut.







19 kommenttia:

  1. Oletpa tosiaan saanut ansioituneesti karistettua kilot!! Onnea!! Varmaan tuntuu olokin erinomaiselta?
    Hyvännäköset on kummilikan ratsastushousut ja eipä kalpene sen rinnalla kummitädin paitakaan!

    Bloggeri kenkkuilee mullekin, on kenkkuillut jo pidemmän aikaa. Tyhmää!

    Mutta pyhien jatkoja sinne!!

    VastaaPoista
  2. Ruusa: Kyllä, olo on erinomainen, energisempi ja kevyempi :)
    Ärsyttävää tuo kenkkuilu. Tällä hetkellä en pysty korjaamaan tekstejä enkä näe lukijoitani. Uusiakin on tullut, mutta en tiedä keitä, mukava olisi piipahtaa heidänkin mahdollisiin blogeihin.

    Hyvää pääsiäisen jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon hienosta saavutuksesta!
    Minäkin olin pari vuotta sitten palkattomalla vapaalla ja silloin vaatekaupoissa käynnit jäivät haaveeksi. Mutta nyt kun olen ollut taas töissä kohta kaksi vuotta, on ollut ihanaa kierrellä aleja ja ostaa uusia vaatteita. Töissä kun vaatteiden kulutus on ihan kiitettävää.

    Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  4. wau! aivan mieletön saavutus! kun itsekin tuollaisen motivaation saisi...

    käytätkö vanhaa bloggeripohjaa? mulla kenkkuilut loppuivat, kun vaihdoin uuteen pohjaan / versioon tai mikä nyt onkaan, mitä jo heti sisäänkirjautuessa on ehdottanut jo pidemmän aikaa.

    VastaaPoista
  5. Tervehdys piiitkästä aikaa! Siellä ollaankin niin sutjakkaa että! Wau!

    VastaaPoista
  6. tarutikki: Kiitos :) on se vaan kiva saada joskus jotain itsellekin :))

    Kati: Kiitos! Minusta mulla pitäisi olla uusi versio käytössä, nyt mulle tulee mainos että huhtikuussa uusi versio, ota käyttöön. Pitää ilmeisesti vaihtaa siihen jotta homma alkaa pelata.

    Jansku: Tiedä ollaanko vielä sutjakka, mutta sinne päin jo :))

    VastaaPoista
  7. uskomaton saavutus, onnea :) Muistan sen ensimmäisen kuvan jonka laitoit itsestäsi ennen laihdutusta ja ero on huima, hienoa!!!

    VastaaPoista
  8. onnea hienosta pudotuksesta! :) olo on varmasti itsevarmempi ja kevyempi.. itsekkin käytän horzen vaatteita ja niissä on kyllä hintalaatusuhde kunnossa mielestäni, eikä kulu kovin helpolla vaikka niitä käyttää hevosen selässäkin! :)

    VastaaPoista
  9. Anskuli: Kiitos, ero on huima ominkin silmin :)

    Noora´s day: Kiitos, sitä tämä olo on, kevyempi, vaikka juuri herkuttelin Mignon-munalla... Horzen vaatteet on hyviä, ihan harmittaa että lempihupparini on nyt auttamattomasti liian suuri.

    VastaaPoista
  10. On juu varsi kovasti sutjakoitunut!

    Olet kyllä kadehdittavan hyvin tuota prokkista vienyt eteenpäin!

    VastaaPoista
  11. Kikka: Kiitos :) Varsinainen koitos on vasta edessä, pitää pystyä olemaan tässä samassa painossa koko loppuelämä. Siinäpä sitä on haastetta!

    Sara: Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Hassua, minulla kyseisen kaupan vaatteet eivät kestä paria päivääkään. Ensin ratkeaa kainalot takeista, sitten taskut, jopa piposta ratkesi sauma lähes heti :X

    VastaaPoista
  13. Upea saavutus Katja! Onnea! Tuntuu hyvältä, näyttää hyvältä, eikö? Ainoa haittapuoli on tosiaan tuo, kun vaatevarastoa täytyy pakosti alkaa uusimaan. Tai ei se uusiminen, mutta se rahanmeno.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Johan on sattunut maanataikappaleita kohdalle. Miten toimi reklamaatiot? Neulepaitani on pelittänyt hyvin ainakin nämä pari päivää kun olen sitä käyttänyt.

    Helena: Kiitos! Kyllä tuntuu hyvältä, vaikka luulin että se entinenkin olo on ihan hyvä. Uusiminen on ihan kivaa, mutta ainakin minun budjetilla se tapahtuu hyvin hiljaa :DD

    VastaaPoista
  15. En ole jaksanut reklamoida. Muistui vielä mieleeni muutama pari kenkiä, kestivät käytössä viikon pari. Yhteensä varmaan 7 tai 8 vaatekappaletta kyseisestä puljusta, yksikään niistä ei ole kestänyt kahta viikkoa pidempään. Ei kiitos enää :P

    VastaaPoista
  16. Anonyymi: Ohhoh! Mimnusta ilman muuta olisi kannattanut reklamoida.

    VastaaPoista
  17. Vakituisesti käyn blogiasi lueskelemassa, mutta nyt jätän ensimmäisen kommentinkin :)
    Ehdottomasti täytyy onnitella huimasta painonpudotuksesta!!tolla määrällä tulee jo kohta identiteettikriisi ;) On aika nastaa huomata että sopivia vaatteita löytyy jo paljon useammin! nimim. laihtunut myös about 20kg

    VastaaPoista
  18. Anonyymi: Kiitos onnitteluista, kyllä tässä on tyytyväinen olo :) Vielä on matkaa kun opettelen pitämään painon kurissa. Mutta onnittelut sinnekin hyvästä pudotuksesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)