lauantai 17. heinäkuuta 2010

8759 naulaa myöhemmin.

Lastulevy on irti, samoin kovalevy jonka irroittaminen oli lastenleikkiä lastulevyyn verrattuna. Myös lattialankut olivat nauloilla kiinni. Siis Nauloilla. Ei mitään nykyajan kiinatavaraa nämä kuvaan osuneet. Vanhoja kunnon takorautanauloja joilla pituutta jopa yli 10 senttiä.
Niiden irti saaminen onkin varsinainen työ. Siihen löytyy jopa ihan oma työkalu, jonkin sortin purkurauta. Se napautetaan voimalla naulan ympärille ja napautus nostaa naulan ylös. Sanomattakin selvää, että tämän(kin) homman teki meillä mies. Muutama kunnon napautus ja naulat olivat kuten kuvassa.Tämän jälkeen paikalle saapui varsinainen remonttiryhmä. Napakka ote isän isosta purkuraudasta ja voimakas vääntö.


Naula on niin pitkä, että pitää vääntää lattiaan asti. Kyllä tämä onnistuu, ei tarvii iskä auttaa! Lopulta naula on irti. Jäljellä vielä noin 279 naulaa. Purkuryhmä väsyykin ennen sitä, etenkään kun kuopus ei saa kalaa vaikka kuinka kalastaa omatekemällä ongella tuvan ikkunasta.


Kuvissa näkyy nyt kokonaan tuvan lankut. Ne olivat odotusten mukaiset. Kapeat, mutta ei pahemmin rakoja joka on aika hyvä juttu keittiössä olevalle lattialle. Seuraavaksi jännätään mitä muuta kuin hiekkaa on lankkujen alla.



7 kommenttia:

  1. Silmät ristissä luin ensin että "8759 nautaa" xD

    Meidän pihalta löytyi hirvee kasa tuollaisia nauloja,ruostuneita. Järkyttävän isoja nauloja eikä todellakaan "kiina kamaa" !

    Tsemiä!:)

    VastaaPoista
  2. Hauska postaus! Hyvä työporukka!

    Meillä löytyi julkisten tilojen lattialaattojen (jotain tiili- ja muoviyhdistelmää) alta samantapainen lankkulattia, mutta käsittelemättömän näköinen ja huonokuntoinen. Osa laatoista piti purkaa, lankut praimerointiin, laitettiin laasti ja kohta laminaatti.

    Mitä aijotte itse laittaa?

    VastaaPoista
  3. No huh! On teillä siinä hommaa!!! Monta onneksi on reippaita apulaisia, niin sujuu hommat joutuisasti. :)

    Tsemppiä eteenpäin!!!

    -Päivi-

    VastaaPoista
  4. Rankkaa hommaa...mutta edestäpäin kiitos seisoo! Niinpä kovan urakan edessäolette mutta...toivotaan että jaksatte!!! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Upea katto, toivottavasti keksitte ratkaisun niiden varisevien eristeiden ja rakojen suhteen. Ja tuo lattia, on tosiaan ollut hommaa jo purkamisessa. Mitä te meinaatte lattialle tehdä?

    VastaaPoista
  6. Lankut otetaan ylös, alapohja rakennetaan uusiksi ja eristeet vaihdetaan. Lankut hiotaan, laitetaan takaisin ja maalataan. Eli sama homma kuin muissakin lattioissa :)

    VastaaPoista
  7. Meillä löytyi samanmoisia nauloja ku purettiin kiinteäksi rakenettu vaatekaappi.Ei ollut iso kaappi mutta nauloja oli satoja ja seinät oli kunnon lankkua.monta tuntia väännettiin ja hakattii ennekuin saatiin hajalle.Nyt olisi harkinnassa lattian purkuja ja uudet eristeet sinne.Hirvittää toi naula määrä.Jakasamista tällä helteellä rempaan.

    Hannele

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)