perjantai 14. huhtikuuta 2023

Melkein lumeton puutarha

Puutarhan lumet sulavat vauhdilla. Kaikki puutarhan istutusalueet ovat vapaana lumesta, vain luumulehdossa on lunta niillä kohdin joissa tuuli on kinostanut lunta. Olen saanut hyvin siivottua perenna-alueita iltaisin ja tänään multasin ensimmäiset penkit. Yritän tehdä multauksen mahdollisimman ajoissa sillä kohta nousevat kotilot ja haluan levittää niiden myrkyn eli siniset rakeet mullan päälle enkä alle.

Kasvimaalla on vielä niin märkää ettei siellä voi tehdä mitään. Laatikoissa kasvaa maa-artisokkaa. Tänä vuonna ei tarvinnut siistiä niiden kuivuneita varsia, jänikset söivät kaikki talven aikana. Laatikoiden takana näkyy humalan tuki, sieltä pilkistää maasta pienet humalan alut, tuo joku vanhaa kantaa oleva yksilö on erittäin elinvoimainen ja puskee jo jäisestä maasta.
Tein pääsiäisenä havainnon etteivät keltaiset krookukset kiinnosta mehiläisiä. Sen sijaan liiloissa on niitä jopa ruuhkaksi asti. Olen jostain kuvitellut, että keltaiset kelpaisivat paremmin, mutta luuloni oli väärä. Tykkään näistä vaaleankeltaisista todella paljon, mutta ehkä ostan jatkossa liiloja mehiläisiä ajatellen.
Syksyllä ei löytynyt kivijalkakaupoista tai puutarhamyymälöistä kunnolla kevätkurjenmiekkoja. Yhden pussin sain 'Harmony' lajiketta. Ostin vaikka nämä taantuvat meillä nopeasti.
Suosikkini on kuitenkin vaalea 'Katharine Hodgkin'. Se ei taannu ja tuntuu lisääntyvän. Uskaltaiskohan näitä jakaa, kasvustot ovat kovin tiiviitä.
Nämä lumikellot ovat istutettu pari vuotta sitten. Ihmettelin jo viime vuonna kun nousevat ihan keltaisina ja sama toistui tänäkin vuonna. Mistähän johtuu? Olenko istuttanut liian syvälle ja kärsivät noustessaan valon puutteesta.
Arboretumin kaikki istutusalueet on siivottu. Haravointia en täällä tee, tuuli vie lehdet pois. Verkot saavat olla vielä joitain viikkoja paikoillaan, ihan varmuuden vuoksi. Tuonne ison verkon sisään pääsee helposti kahden erillisen verkon yhtymäkohdasta. Tänään levitin penkkeihin multakatteen, alle jätin lehtiä ja silputtuja perennanvarsia.

Torstaina tuli Lidlin juurakot myyntiin. Ihan pikkasen ostin, valikoimaa oli paljon. Kaikista olen iloinen, mutta erityisesti valkoisesta loistosalviasta ja tarhavarjohiipasta. Etualan mikadonkämmen ei ole talvenkestävä, mutta jos kasvaa yhden kesänkin ja näen kukinnan niin olen tyytyväinen. Talvettamista sisätiloissa voin kokeilla jos muistan syksyllä.

Olkaahan varovaisia kun siivoatte jalokärhöjä. Leikkasin yhden poikki ja auts, se olikin ihan vihreä ja elossa oleva verso. Lopetin leikkaamisen siihen ja annan kaikkien kärhöjen olla kunnes näen onko niissä kasvua maanpäällisissä, viime kesän versoissa. Talvi oli leuto ja luminen joten on hyvinkin mahdollista, että osa versoista on talvehtinut onnistuneesti.


 

17 kommenttia:

  1. Olet saanut jo paljon tehtyä. Meillä on vielä aika lailla lunta, varsinkin takapihalla, mutta viikonloppuna saan varmasti keväthommia jo paljon tehtyä. Kimalaiset ja mehiläiset näköjään valitsevat kasvinsa eri perustein kuin ihmiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivasti ovat puutarhatyöt alkaneet. Joitain varsia olin katkonut jo syksyllä, se vähän helpotti työtä. Huomenna jatkuu, tänään oli välipäivä. Se on tästäedes laitettava pörriäisille kelpaavaa vaikka oma maku olisi muuta.

      Poista
  2. Harmi ettei keltaiset krookukset kelpaa mehiläisille, ovat niin kauniin värisiä. Yhtään siementä en ole multaan laittanut, noista juurakoista saisikin helposti kesäksi iloa puutarhaan :)
    Haaveilen retkestä Marketanpuistoon, tutkailemaan mitä kukkivaa sieltä tähän aikaan löytyy. Tuuli on ollut jäätävän kylmää, joten vielä jäänyt toteuttamatta.
    Aurinkoista viikonloppua!
    Sari ryytimaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on harmi, ovat kaikkein kauneimpia. Juurakot ovat helppoja, niitä voi kasvattaa kylmässäkin kasvihuoneessa. Tykkään kasvattaa niitä ensin purkeissa jotta saavat tehtyä kunnon juuret ennen maahan istuttamista.

      Poista
  3. Nuo vaaleankeltaiset krookukset sopivat hyvin pääsiäisaikaan :-)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihania kukkamättäitä krookuksia ja erityisesti nuo Katherine Hodginit ovat kadehdittavat. Omassa pihassa eivät tunnu millään kunnon kasvustoiksi leviävän. En vielä täysin toivoa heitä tälle keväälle useamman kukan ryppäistä koska kaikki vanhimmat krookukset ovat vielä nousematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katharinen viihtyvät meillä todella hyvin, mutta muun väriset eivät. Krookukset ovat nousseet hyvin, osa niistäkin häviää ajan kanssa, toiset lajit taas porskuttavat ja lisääntyvät.

      Poista
  5. Oi, näyttääpä keväiseltä. Ihania kukkijoita :) Nuo vaaleankeltaiset krookukset ovat minustakin nättejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväistä on, pioneissa on hyvät alut, kiurunkannukset ovat ihan kohta kukassa ja esikoissa on paljon nuppuja. Kevät kiihdyttää tahtiaan.

      Poista
  6. Vautsi mikä lumitilanne! ei palio mitää enää. Kivasti jo kukkiiki. Mullon kans tuallaasta vaaliankeltaasta krookusta ja tykkään siitä. On kyllä sellaases paikas, ettei pörriöääset ehkä senkään takia oo nii hanakasti kimpus, enoo kyllä nii tarkasti seurannukkaa. Ei kukikkaa tosin viälä. Ai jettä, multa meni littelin juurakot autuaallisesti ohi. Menin eileen kyllä ohitte, ku kuskasin anoppia lekurille. Olis tällääsellä piänemmällä paikalla ollu viälä jälijellä varmasti vaikka mitä. No, säästyypä rahat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei paljon mitään lunta enää. Toki märkää on eikä ihan kaikkialla parane saappailla tallustella. Lidlin juurakot olivat taas niin edullisia, että melkein meni tulojen puolelle :D

      Poista
  7. Vau, lumet lähes hävinneet! Meillä ei ihan vielä sellainen tilanne, tai siis oikeasti ei lähelläkään. Jospa vapuksi olisivat sulaneet! Onneksi sentään muutamissa kukkapenkeissä on maata näkyvissä ja ekat kukatkin aloittivat juuri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes hävinneet, lumikolan ja -lapion saa viedä talveksi varastoon.

      Poista
  8. Lumi- tai pikemminkin lumeton tilanteenne näyttää hyvältä. Meillä samanlaista. Nyt pääsee tekemään kevättöitä ja samalla tiirailemaan piippoja. Mainitsit kommentissasi pörriäisten keltaisten krookusten välttelyn. Tarkkailin omassa pihassa tilannetta useamman päivän ja totta, vain lilat ja valkoiset krookukset houkuttelivat pörriäisiä. Minulla on keltaista Romancea ja Fuctotinctusta, joista kumpikaan ei näytä kelpaavan pörriäisille lainkaan. Syksyllä on panostettava sinisävyisiin krookuksiin.
    Pohdin omaa Katharine Hodgkin -pehkoa katsellessani samaa eli kannattaisiko jakaa? Ehkä jätän sen asian hautumaan ja lisään syksyllä uusia sipuleita uusiin paikkoihin. Viime syksynä kaupoista ei tahtonut iriksiä löytää. Puutarhassa ne eivät minulla näytä pitkään viihtyvän.
    Liiterin juurakkohyllyn ääressä oli sankka joukko rouvia kontallaan, kun parhaat apajat olivat lattian rajassa. Sinne minäkin itseni tungin ja useampi pussukka lähti mukaan - vaikka piti vain katsella.
    Eipä ole suurtakaan tarvetta varoa jalokärhöjen leikkaamista. Jänikset ovat nyrhineet lähes kaikki poikki. Onneksi muistin alppikärhöt suojata, kun edellistalvena nekin tulivat syödyiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu etteivät keltaiset kelpaa. Tänään tarkkailin lisää ja huomasin, etteivät myöskään oranssit kelpaa. Olisivatko ne jotenkin jalostetuimpia. Jakamisessa olen minäkin kahden vaiheilla. Voisin kokeilla yhdestä pehkosta ja jättää loput vielä rauhaan.

      Poista
  9. Voi ihmettä, lumeton puutarha! Olet päässyt jo ihan kunnolla kevätpuuhiin. Olipa jännä havainto, että keltaiset krookukset eivät pörriäisille niin kelpaisi. Pitää itsekin sitten satsata jatkossa enemmän violetteihin ja valkoisiin. Eipä meillä keltaista olekaan muualla kuin yhdessä kohdassa. Jostain kyllä muistelin lukeneeni, että hyönteiset näkisivät syreenin värin parhaiten mutta käyväthän ne sankoin joukoin leskenlehdillä ja voikukillakin. Myös monessa muussa keltaisessa kukassa käy vilske. Mikähän keltaisissa krookuksissa sitten mättää?
    Olen jakanut ja siirrellyt ihan surutta kevätkurjenmiekkoja lehtien lakastumisen jälkeen ja hyvin ovat jatkaneet kasvuaan. Ihan varmasti uskallat kaivaa osan Katharinoista toiseen paikkaan. Jos pelottaa, ota varovasti mättään reunasta osa pois ja jätä muut koskematta. Siinähän sen näkee, miten käy.
    Sinä otit melko lailla samat perennat lidlistä, mitä minä pyörittelin käsissäni. Kumpikin punahattu, varjohiippa ja tuo pinkki tädyke olivat ihan viittä vaille lähdössä mukaan mutta sain ne kuitenkin jätettyä laareihin odottelemaan toisia ostajia. Ei niille olisi ollut paikkaakaan, kun siemenestä kasvatettuja perennojen taimia on melkoinen määrä kasvamassa.
    Pitääpä olla tarkkana, kun siistii rusakoiden jäljiltä loistokärhöjä. Paksun hangen suojissa ovat saattaneet täälläkin selvitä talven yli. Varsinkin niiden, jotka kukkivat myös vanhoilla versoilla, olisi ihana nähdä kukkivan. Joitakin poikkeuksiakin kyllä on. Esimerkiksi 'Voluceaun' vanhoihin versoihin tulevat kukat ovat niin epämääräisiä ja pieniäkin, että parempi leikata koko puska matalaksi ja odotella vain uusien versojen kukintaa.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)