maanantai 2. toukokuuta 2022

Nousseita

Viikonloppuna kasvihuoneen perustusten uusinnan lomassa olen ehtinyt kiertää puutarhassa. Mitään varsinaista en ole puutarhassa ehtinyt tehdä, eilen käytin nelisen tuntia sisällä tomaattien ja muiden taimien kanssa. Piti koulia, vaihtaa ruukkuja ja sitoa keppejä honteloihin taimiin. Yllättävän paljon vei aikaa.

Uusi, ihana esikko on avannut kukkansa. Tämä on viime kesän siemenkasvatuksia. Vihdoin ja viimein saan puutarhaan valkoisen esikon. Tykkään myös tuosta keltaisesta keskustasta todella paljon. Toivottavasti nämä ovat sellaisia esikoita jotka leviävät helposti. Istutin esikot viime kesänä naapurista saatujen kartanopionien lomaan. Nyt pioneissa näkyy pieniä punaisia piippoja. Pelkäsin miten niiden käy sillä pionien istutusaika oli täysin väärä.
Arboretumin laukkakasvustoa. On levinnyt ihan hurjasti. Nimeä minulla ei ole tälle, istutettu vuosia sitten. Musta tötterö taustalla on koristeomenapuun runko, mietin pitäisikö se sittenkin sahata maasta poikki, nyt on sahattu puolesta metristä. Juuresta voisi helpommin nousta omajuurisen puun juurivesa jos on leikattu alempaa poikki. Jänikset söivät puun talvella niin, että se oli pakko leikata pois.
Keijunkukka 'Paprika' on selvinnyt talvesta. Tai molemmat taimet selvisivät, tulin kuvanneeksi vain toisen. Nuo kuivat lehdet voisi siivota pois.
Lisää selvinneitä keijunkukkia. Punalehtisiä, niistä kun tykkään. Pinkkejä kiurunkannuksia kasvaa kaverina, lajike on 'Beth Evans'. Lisäksi tuossa on valkoinen särkynyt sydän, yritän taas kerran kasvattaa sellaista. Toistaiseksi on hengissä ja nousemassa. Vähän ikävä kuvailla verkkojen kanssa mutta en uskalla ottaa niitä pois ihan vielä.
Viime syksynä arboretumiin istutettuja lumikelloja. Taisi nousta lähes jokainen. Yritin olla superhuolellinen kun valitsin sipulipussia, yleensä niissä on aina kuivahtaneita mukana.
Lisää iloisia yllätyksiä. Vaaleanpunainen ritarinkannus on vahvasti hengissä. Luumulehdossa kasvaa sinistä mutta siitä ei näy vielä mitään. Tosin luumulehto oli viimeinen paikka mistä lumet sulivat pois, ei siellä näy paljoa muutakaan. Krookukset vasta nousevat kun yläpuutarhassa niiden kukinta on jo ohi.
Palloesikot uhmaavat kylmää säätä. Tämä on joko itsestään levinnyt siementaimi tai sitten olen siirtänyt liilaa palloesikkoa uuteen paikkaan, en enää muista. Valkoiseen, itse siemenestä kasvatettuun on tulossa peräti viisi kukkaa, aivan mahtavaa. Kaupan valkoiset palloesikon taimet olen onnistunut tappamaan.

Nyt alkaa viikon loma, saan käyttää koko loman puutarhaan, ihan huippua.
 

9 kommenttia:

  1. Pitäisikin kokeilla esikoiden siemenkasvatusta. Minulla, kun esikot paria lajiketta lukuun ottamatta, eivät menesty. Syksyllä istuttamasi lumikellot kukkivat jo kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikot osaavat olla vaativia, niin monta kertaa on minullakin mennyt kokeilut pieleen. Siemenkasvatukset ovat toimineet, taas on sellaisia tulossa, tilasin talvella siemeniä Barnhavenilta.

      Poista
  2. Onnittelut tosi kauniista valkoisesta esikosta, on hienoa nähdä oman kasvatuksen tulos kukassa.
    Minun palloesikkoni puutarhassa ovat vielä hyvin piilossa, toivottavasti ovat elossa, en ole käynyt tutkimassa kuivien lehtien alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näihin omiin kasvatuksiin ihan kiintyy, on nähnyt työtä ja vaivaa niiden eteen. Toivottavasti palloesikkosi on hengissä.

      Poista
  3. Tämä on aina yhtä ihana näky, kun kasvit nousee :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja esikkokuulumisia! Tuo valkoinen näyttää samalta mitä minulla on ja se on ainakin levinnyt ihan hyvin. Toivottavasti tuo sinun esikkosi on samaa sorttia, niin saisit pian lisääkin valkoista esikkoa puutarhaasi.
    Minä pidän suojaverkot kasveilla siihen saakka, että ruoho vihertää kunnolla. Ei tarvitse ainakaan pelätä kasvien puolesta kun ovat turvassa verkkojen sisällä. Ihanan näköisiä nuo kaikki nousevat versot ja palloesikon lehtitupsun keskeltä kurkisteleva nuppurykelmä.
    Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että valkoinen on viihtyvää sorttia. Yhden valkoisen ostin talvella ruokakaupasta mutta sen keltainen keskusta ei ole noin suuri. Kiva olisi jos se jatkaisi eloaan puutarhassa. Tuoreita papanoita löytyy päivittäin, parempi pitää visusti verkot paikoillaan.

      Poista
  5. Erinomainen hetki (puutarha)lomailla.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)