tiistai 3. toukokuuta 2022

Kasvihuoneen uudet perustukset

Vanhemman kasvihuoneen uudet perustukset ovat nyt valmiit. Pientä hienosäätöä vielä on tehtävä, kuten kiinnitettävä huone paremmin kiinni. Annetaan sen nyt ensin asettua ja odotellaan kaiken roudan sulamista. Mutta perustukset on ja hyvät onkin.

Oven kanssa pitää kehitellä joku ratkaisu sillä siihen ei tullut harkkoa, näin kasvihuoneeseen pääsee vaikka kottikärryillä. Todennäköisesti mies tekee oveen jatkopalan alumiinilistasta ja palasesta muovia. Edusta on sotkuisen näköinen kun kuorikate tallaantui ja sekoittui soraan. Joku ratkaisu tuohon eteen pitäisi keksiä, kivet tai laatat.
Alempi pääty tuettiin kivillä jotta sora ei valu pois. Pienen rinteen takia tähän piti laittaa enemmän soraa jotta toinen kasvihuoneen pääty ei ole maan sisässä. Sain luvan istuttaa jotain maanpeitekasvia kivien lomaan. Mietin toimisiko rönsyleimu.
Ylempään, eli vesipisteen päätyyn hankimme 50 x 50 betonilaatat jotka tukevat kasvihuonetta ja pitävät reunuksen siistinä. Maton ehkä vaihdan tuohon, vanha raidallinen on jo lähes sammaleen peittämä.
Kesäveden letkua varten tuli laattaan reikä. Reikään tungen jotain kangasta ja sitten pieniä kiviä niin ei pääse sieltäkään ujuttautumaan mikään kasvi läpi. Kivillä on myös toinen tarkoitus. Pidän tuossa aina kesäisin kastelukannuja, nyt niille tuli siisti paikka eikä ole joku puoliksi lahonnut lauta alla.
Kasvihuone nousi harkon verran korkeammalle. Se johti siihen, että kaikki istutusalueiden laudat oli korotettava. Samalla laitettiin patolevyä ympäriinsä, kestää lauta kauemmin ja harkot puhtaina. Reunuslauta ei ole enää missään kosketuksissa multaan, alhaalta se lepää kivetyksen päällä ja sisällä on se patolevy.
Lattiaan naputeltiin samat kivet kuin uuteen kasvihuoneeseen. Pieni putki on varuiksi jos huoneeseen tulisi jostain syystä vettä. Samaan putkeen menee salaojaputki kivetyksen alla. Putken pää on ulkona, päädyn kivien seassa.
Koska multatila kasvoi merkittävästi, tarvitsen kasvihuoneeseen paljon hyvää multaa. Laitoin sinne jo muutaman pussin kaupan multaa ja tyhjensin keittökompostorista kolme kottikärryllistä lähes maatunutta jätettä. Ei riittänyt. Kuvassa on lehtikompostorini joka on saanut muhia vuoden. Keskellä on todella hyvää multaa mutta se on vielä umpijäässä, noin pari senttiä pinnasta on sulaa. Onneksi tällä mullalla ei ole kiire, niin kylmää on ettei vielä toviin saa vietyä tomaatteja kasvihuoneeseen.

Kesä näyttää miten muutokset toimivat. Ainakin uskon tomaattien tykkäävät lisääntyneestä multatilasta, saan ne istutettua myös aiempaa syvempään ilman turhaa taistelua. Tämän kasvihuoneen yksi parhaista puolista onkin maapohja istutusalueessa, tomaatit tykkäävät ja se vähentää huomattavasti kastelua.


14 kommenttia:

  1. Hienoa! Saitte urakan hyvään vaiheeseen. Perustusten korotuksesta on paljon hyötyä ja peukut sille, että ovesta pääsee kottikärryllä sisään.
    Tällaisten remonttien yhteydessä on aina hyvä tehdä tarpeelliset parannukset, kuten tuo kesäveden viereen tehty tasainen reuna-alue kastelukannuille.
    Nyt vain toivotaan säätilan lämpenemistä, jotta saat tomaatit uudistuneeseen kasvatuspaikkaan tuottamaan hyvän sadon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvässä vaiheessa on, jo parin viikon päästä saisi tomaatin huoneeseensa. Ja ne kastelukannut pihalle. Ja pitää muistaa laittaa kesäveden keruu päälle.

      Poista
  2. Vau, hienolta näyttää. Olen ollut vähän sometauolla, joten kyselen, mikä oli syynä, että päädyitte korottamaan perustusta? (ehkä kerrot siitä aiemmissa postauksissa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuoneen vanhat perustukset olivat pelkät maanvaraiset hirret. Ne lahosivat pikkuhiljaa alta pois. Nyt tehtiin kestävät.

      Poista
  3. Kyllä tuolla uudistetussa kasvihuoneessa nyt passaa tomaatteja ja kurkkuja kasvatella. Hyvä te.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuli kyllä niin hyvä kasvihuone tämän muutoksen myötä.

      Poista
  4. Mahtavaa menoa! Valmistaudutte kesään ihan tosi toimin. Tuossa kasvihuoneen korottamisesta on monia hyviä puolia. Minä meinasin jo hakea haravan varastosta - nurmikkoa alkaa näkyä jo paikoitellen. Nurmikko on vielä liian märkää, niin pitää vielä odotella. Kauniita kevätpäiviä puutarhaanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun se kesä tulisi. Täällä pääsisi haravoimaan mutta kun joka päivä tuulee navakasti niin ei kannata. Märkää on paikoin meilläkin, nurmikko sanoo litsläts saappaan alla.

      Poista
  5. Kylläpäs näyttää hienolta! Projekti todella kannatti. Ymröivästä alueesta tulee varmasti nätti pikku hiljaa. Näyttäähän se jo nyt ihan siistiltä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka. Vähitellen laitellaan ympäristöä kuntoon, edusta aina häiritsee minua, kuorikate on ollut siinä ihan ok.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää jo tässä vaiheessa. Kesävesi on kyllä hieno ratkaisu. Miehellä on talviloma ensi viikolla jos silloin olisi jo lämpimämpää niin pääsisi oikein kunnolla hommiin käsiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesävesi on kultaakin kalliimpi, siihen saa myös letkun jolla voi kastella mansikat ja pensasmustikat. Ensi viikolle ennustettiin mukavan lämmintä.

      Poista
  7. Siinä se nyt on, uudella alustalla. Reippaita olitte ja nyt saa kasvari runsaasti jatkoaikaa. Koko alueesta tulee siisti ja huoliteltu ja tarpeita vastaava, kuten kannujen sijoittelukin. Tuollaiset asiat huomaa vain käytännössä mikä pelittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vuosia lisää ikää. Tosin yksi lasi-ikkuna hajosi ja siihen on hommattava muovi tilalle. Oli tiedossa sillä lasissa oli jo valmiiksi särö. Kannut on hyvä olla tuossa vesipisteen vieressä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)