tiistai 30. maaliskuuta 2021

Tervetullut sade

 Viime yön kova sade sulatti pihasta todella paljon lunta. Vastapainoksi meillä on nyt sitten lätäköitä ympäri pihaa ja puutarhaa sekä kivipurolla on lievästi sanoen tulva. Ummistan silmäni kaikkialla seisovan veden suhteen ja nautin vain niistä pienistä ihanuuksista joita tulee esiin lumen alta.

Kiurunkannuksia pompsahti esiin yhdessä yössä. Eilen en näitä huomannut. Ja ihan kuin olisivat lisääntyneet viime vuodesta. Jos oikein muistan, nämä ovat punaista 'Beth Evans' lajiketta.
Krookuksia nousee kuin sieniä sateella. Näiden pitäisi olla väriltään kauniin vaalean keltaisia.
Ja jotta en joudu sanomaan uudestaan, että pitäisi olla, niin suojasin krookukset jäniksiltä vaikka eivät lankakorit ole mikään kaunis näky.
Otin viime keväänä ison riskin ja siirsin suurimman jouluruusuni kokonaisena arboretumin ison kiven juurelta talon edustan penkkiin. Riski kannatti sillä jouluruusu on viihtynyt selvästi paremmin uudessa paikassa. Myös nuppujen määrä kertoo saman asian, sillä nuppuja ei ole ollut koskaan aikaisemmin näin runsaasti.
Tuo ihana pieni pinkki alku kuuluu pionille 'Bartzella'. Istutin niitä viime syksynä kaksi kappaletta ja toinen on hengissä tämän perusteella, toisesta ei vielä näy mitään. Toisaalta monesta muustakaan pionista ei näy vielä mitään eloa, joten toivoa toisen bartzellan suhteen on.
Juuri ennen joulua löysin alennusmyynnistä ihan älyttömän halvalla punaisia jouluruusuja. Otsalampun valossa istutin ne nippa nappa ennen lumen tuloa puutarhaan ja unohdin sinne. Muistin jouluruusut vasta nyt kun ihmettelin mitä lumen alta paljastuu. Kolme hengissä olevaa olen toistaiseksi löytänyt.
Pähkinäpensaan alla on neljä rypästä lumikelloja. Jokainen ryppäistä on hiljalleen kasvanut. Jokohan uskaltaisin jakaa ryppäät ja saada pähkinäpensaan alle laajemman kasvuston lumikelloja? En ole poistanut kuivia lehtiä koska näyttää siltä, että lumikellot puskevat esiin myös lehtien alta.

Pääsiäisen sääennusteita olen seurannut tiiviisti. Tarkoituksena on aloitella puutarhatöitä, jos ei muuta niin sakset saa kyytiä kun leikkaan omenapuut ja muut joita voi leikata keväällä. Ihan hyvältä näyttää toistaiseksi, joitain plusasteita eikä ihan jokaiselle päivälle vesisadetta.


22 kommenttia:

  1. Mahtavat jouluruusut. Minäkin aikoinaan siirsin jouluruusuni, eivätkä ne siitä loukkaantuneet. Ihanaa kun maasta nousee yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan paakku on tarpeeksi suuri niin uskon jouluruusun sietävän siirtämistä. Välillä tuntuu, että kaikki mitä nousee on suurta yllätystä. Niin ikävä on ollut kasveja.

      Poista
  2. Mahtavia kuulumisia! Meillä ei vielä toviin päästä puutarhatöihin. Lumi on sulanut nyt niin, että autoa pihasta tielle peruuttaessa näkee lumikinosten yli. Kevät tekee tuloaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä harppaus lumen määrässä se on tuokin. Puutarhatyöt koittaa sielläkin ihan varmasti vielä. Tsemppiä sen hetken odotteluun.

      Poista
  3. Ihanat jouluruusut. Jäniksillä on vielä niin niukasti syötävää, että ymmärrän lankakorin tarpeen. Kiurunkannuksia pitäisi muistaa istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsissä ja pelloilla on vielä lunta joten ei ihme että puutarhan antimet maistuu. Nuo kiurunkannukset on istutettu toissavuonna. Ehdottomasti syksyllä lisää kun kerran näyttävät menestyvän.

      Poista
  4. Ja-has. Ensimmäänen kerta ei onnistunu. Meilläki saret sulatti lumia vauhrilla, vaikka viälä valakoosta löytyyki. Kiurunkannukset o vauhrikkahia. Ihanan palio jouluruusuja ja viälä punaasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaksi täytyy panostaa valkoisiin jouluruusuihin sillä nekin ovat kauniita. Siemeniä kylvin mutta saapa nähdä tuleeko niistä mitään.

      Poista
  5. Ihanalta näyttää! Komeat jouluruusut, ja hieno juttu, että joulun aikaan istutetut ovat elossa. Kiitos lumelle, vaikka olikin niin sitkeässä... mutta sitä kai teillä riitti niin kauan kuin pakkasiakin.
    Toivottavasti maa pian sulaa ja lätäköt häipyvät! Täälläkin on kovin kurainen piha niistä paikoista, joissa tulee eniten kuljettua, mutta kohta sekin korjaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljoa en laittanut toivoa jouluna hankittujen varaan mutta kun hintaa oli niin vähän kuin oli, niin ajattelin etten ota suurta riskiä. Nyt ajattelen että miksi en ostanut enempää :D
      Tänään on jäätynyt putki hurahtanut auki ja tulva on pois, lammikotkin selkeästi pienentyneet. Kuraa on ihan mahdottomasti enkä malta olla kävelemättä nurmikolla.

      Poista
  6. Ihanat jouluruusut. Millaiseen paikkaan siirsit omasi, onko valoisampi kuin entinen kiven kyljessä ollut? Minun jouluruusuni jotenkin näivettyivät vietettyään monta vuotta angervojen varjossa. Nyt lähti angervot pois ja toivon jouluruusujen viihtyvän paremmin.
    Sade teki tehtävänsä, kinokset humahtivat alas yhdessä yössä kymmeniä senttejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin talon edustalle johon alkaa paistaa aurinko iltapäivällä ja paistaa iltaan saakka. Kiven vierustalla oli aika samat olosuhteet mutta kivi tekikin mutkan kohdassa johon istutin jouluruusun alunperin ja se kiven mutka haittasi juuristoa. Nyt juuristolla on tilaa kasvaa. Jouluruusulla näytti olevan todella tiheä juuristo. Varjossa en ole saanut menestymään joten uskoisin että sinun jouluruusut tokenevat kun varjo lähti.

      Poista
  7. Sade sai kyllä lumipenkat madaltumaan. Minulla jouluruusu on vielä talon katolta tulleen lumen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoilta tullut lumi onkin tiukassa, meilläkin vielä isot kasat räystäiden alla.

      Poista
  8. Hienoa että jouluruusu ei pahastunut paikan vaihdosta. Ja tuota kiurunkannusta minäkin silloin tavoittelin mutta olivat loppuneet uusi yritys nyt taas. Meillä oli viimeviikonloppuna mökillä tosi märkää missä ei ollut lunta. Toivottavasti on vähän kuivanut ja lumet saaneet kyytiä. No se nähdään tänään. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain viime syksyn yhden pussin mutta en muista mihin istutin, se onkin sitten yllätys jos jostain pumpsahtaa esiin. Kiitos samoin, hyvää pääsiäistä.

      Poista
  9. Upeasti talvehtineet jouluruusut! Hyvä, että isoin selvisi siirrosta ja viihtyy uudella paikallaan. Kiurunkannukset ja krookukset olivatkin todella nopeita nuppuilijoita. Sade madalsi täältäkin hankia reippaasti. Nyt on tullut näkyviin jopa pienempien pensaiden 50-senttisiä suojaverkkoja, joten puolen metrin hangensyvyys on selvästi alitettu. Aurinkoista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi oli jouluruusille suosiollinen. Yksi vanha jouluruusu joka on kitunut jo vuosia eikä ole kukkinut on sekin tulossa kukkaan, en malta odottaa. Lumet sulavat onneksi nyt nopeasti.

      Poista
  10. Kaunis jouluruusu ja hienoa, että on viihtynyt tässä paikassa. Meilläkin on lumisohjon vuoksi märkää penkeissä, joten pitää olla varovainen kun käy lähettyvillä - monet alueet ovat vielä piilossa lumen alla.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkää on vielä paikka paikoin tosi pahasti. Tänään sain parista kuivemmasta paikasta siivottua perennan varsia pois.

      Poista
  11. kauniita.minullakin krookukset lähteneet kasvuun ladon nurkalla jossa ei juuri kukaan niitä näe.kasdvavat varmaan siellä parhaiten ihan minun kiusakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu juttu, moni kasvi viihtyy siellä missä minä en soisi sen viihtyvän.

      Poista

Kiitos kommenteista :)