tiistai 28. syyskuuta 2010

Alavilla mailla hallan vaara.

Mari sekasortoa- blogista laittoi upeita pakkasaamun kuvia blogiinsa. Meillä oli eilen eka halla-aamu ja pakkohan sitä oli päästä kuvaamaan. Kuopus oli ihan innoissaan kun nurmikolla oli lunta. Eikä tapeltu yhtään ulkovaatteista.

Aamun kauneudesta nautti Kaapokin. Tosin ensin hääti kielloista huolimatta joutsenet pellolta.
Nuhteiden jälkeen vähän nolotti ja sitten oltiin taas niin kilttiä koiraa että.

Kirpakoita aamuja tulee riittämään sääennustuksen mukaan. Se taas tietää lisääntyvää lämmitystä. Pattereita en suostu vielä napsauttamaan päälle.
 Puetaan villasukkaa ja laitetaan klapia uuniin.

Poutaisia päivä teillekin!

11 kommenttia:

  1. Oikein ihania raikkaita päiviä sinne! Itsekin nautin kun ilma on kuulas ja aurinkoinen.

    VastaaPoista
  2. Meilläkään ei ole vielä lämmitys päällä. Ilmalämpöpumppu puhaltelee öisin ja välillä päivisin, mutta hyvin ollaan sillä toistaiseksi selvitty.
    Levittelin vielä matot lattialle ja villasukat on muutenkin käytössä ympäri vuoden.

    Pitäisi kai soittaa nuohooja paikalle, että saataisi joskus klapia kaminaan.

    Mä en suostu uskomaan, että tulisi kylmin talvi tuhanteen vuoteen. En aio uskoa! En kestä ajatusta! :D

    VastaaPoista
  3. Anis: Mä tykkään kans!

    Nanna: Konkurssi tulee sähkölaskun kanssa jos tulee vielä kylmempää kuin viime talvena! Meitinkin pitäisi tilata nuohooja, poltellaan silti noita uuneja...

    VastaaPoista
  4. Oho, täällä päin ei vielä ole ollut hallaa, 3 astetta oli mittarissa aamulla.

    VastaaPoista
  5. Voi ei, liian julmaa;-) marraskuussa vasta! Sitten saisi jouluksi tulla lunta mutta se vuosisadan kylmin talvi kuulostaa oikeasti aika pelottavalta.. Lämpötennätyksetkin kun menivät rikki kesällä, niin mitä mahtaa olla miinusta maaliskuussa?!Kääk. Mutta kuvasi ovat hienoja. Kauniita unia ja huomista päivää!

    VastaaPoista
  6. Ihanat pakkaskuvat, mutta ei ihan vielä kiitos. Kirpakat syyspäivät ovat kyllä tervetulleita.

    VastaaPoista
  7. Ai että. Nuo kuulaan raikkaat syysaamut on mahtavia! Hyvin olet saanut vangittua hetket kuviin. :)

    Meillä ei myöskään ole vielä lämmöt päällä.. Erotuksena se, että meillä ei ole uunia, missä klapeja polttaa. ;) Iltaisin poltellaan kynttilöitä urakalla ja päivän aurinko lämmittää vielä mukavasti yläkerran huoneet. Vaikka kyllä aamuisin on turkasen kylmä... hyrrr! ;)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  8. Ninnu: Tämä meidän piha on todella hallanarka. Rajoittaa vähän kasvivalikoimaakin.

    Aamunkukka: No ei meillä vielä oikeasti ollut lunta :D Kuopuksesta kuura vain näytti ihan lumelta. Liiteriin on hamstrattu puita mitä on keretty, mutta ei kyllä silti toivota kylmää talvea.

    PikkuSanna: Oli kyllä kylmä tuo aamu, onneksi sen jälkeen halla ei ole ollut ihan noin paha. Kasvihuoneen tomaatitkin kesti sen!

    Päivi: Kynttilät lämmittää tosi paljon. Sehän tässä ärsyttääkin kun remontin takia en ole voinut poltella kynttilöitä. Ei ole mitään paikkaa niille!

    VastaaPoista
  9. Ihania ilmoja nyt ollut! Villasukkia täälläkin laitetaan jalkoihin, pattereita ei vielä päälle... Viime vuoden sähkönkulutus oli meillä muuten 50 000 kW... Huh huh!

    VastaaPoista
  10. Tää on niin paras vuodenaika. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  11. Mari: Auts, tuo kulutus on jo ihan oikeasti sattunut! Me kilpailutimme sähkön kesällä joten mukava nähdä tippuuko laskut uuden toimittajan myötä.

    Fru Citron: Kiitos :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)