maanantai 5. kesäkuuta 2023

#suuntanaomavaraisuus, kesäkuu 2023, luonnon monimuotoisuus

Maaseudulla asuminen on onni luonnon monimuotoisuuden suhteen, ja meillä on ollut onni saada sen puolesta hyvät olosuhteet. Lähellä on vesistöjä, olemme peräti kolmen järven läheisyydessä. On metsää, peltoa, ojia, kosteampaa ja kuivempaa aluetta. Puutarhassa on vieraillut mm. kettu ja supi. Jänikset ovat vakiovieraita, kauriit eivät (onneksi) vielä. Tikkalintuja olen tavannut omalla tontilla neljä erilaista. Pääskyset ovat joka kesä vieraanamme ja harakan poikasia tavataan silloin tällöin. On ötökkää ja vaikka mitä mönkijää, perhosia ja koppakuoriaisia. Syksyisin saunalla tapaa lepakoita illan hämärässä.

Varsinaisessa puutarhassa yritän ottaa luonnon moninaisuuden huomioon, tai oikeastaan ei pelkästään puutarhassa vaan koko tontillamme.

Varsinaisen puutarhan ulkopuolella saavat nokkoset ja koiranputket kasvurauhan. Jokainen perhosentoukka on säästämisen arvoinen ja tervetullut. Puutarhassa olen myös melko vapaamielinen toukkien yms. suhteen. Liljakukot listin, mutta muita haittaötököitä kuten kirvoja en torju. Kotiloita kerätään ja myrkytellään Ferramolilla. Joskus olen ollut paha ja myrkyttänyt kärhöistä kärhöpistiäisiä, niistä ei onneksi ole kuitenkaan saatu suurta riesaa. Kasvimaalla harsot ja ötökkäverkot ovat parasta tuholaistorjuntaa.
Puutarhaan on jätetty kantoja ja tuotu lisäksi irtokantoja. Ne saavat lahota rauhassa paikoilleen ja samalla tarjota monenlaiselle vipeltäjälle suojaa ja asuinsijaa. Kuvassa on muuten yksi tuoreimmista hankinnoistani, sain sen vaihdossa taimitorilta. Kyseessä on joku litukka, tarkemmin Cardamine pentaphyllos. Kukkii aikaisin keväällä liiloin kukin. Onko kellään tästä mitään kokemusta? Onko haitta vai hyöty?
Kantojen lisäksi uudessa hortensiapuutarhassa on paljon lahopuuta, kokonaisia puunrunkoja lahoamassa. Kuvassa niistä on vain pieni osa. Varsinaisia kaupasta hankittuja ja itse tehtyjä hyönteishotelleja meillä on muutama mutta eivät ne ole kovin suosittuja.
Arboretumin ja oman pienen metsäpalstamme välissä on niitty. Sitä suojelen vimmatusti lähestyviltä lupiineilta. Niitty niitetään silloin tällöin eikä se ole nimestään huolimatta oikea niitty. Mutta kasvaa siellä joitain niittykasvejakin. Niityn ja metsän erottaa puro jonka kunnostamisesta haaveilen. Puroon tulee vesi lähinnä sulamis- ja sadevesistä ja sammakot ovat siinä keväisin vähän hätää kärsimässä koska nykyolosuhteissa vettä ei ole riittävästi poikastuotannon kannalta. Haavenani on kaivattaa kaivinkoneella puroon syvänteitä jossa vesi seisoisi pidempään ja näin vähentää virtausta. Samalla poistettaisiin ylimääräinen kasvillisuus ja korjattaisiin kivet paremmin.
Vaikka meillä suurin osa risuista haketetaan, riittää niitä myös risuaitaan. Tämä on todella vanha kuva risuaidasta, nyt sitä on vaikeampi kuvata sillä risuaidan edessä kasvavat pensaat ja puut peittävät sen lähes kokonaan. Risuaidan tolpat on uusittu kertaalleen ja joka vuosi siihen saa lisätä risuja.

Kuten aiemminkin, näitä suuntana omavaraisuus-postauksia luotsaavat Tsajut ja Korkeala.

Alle päivittyy maanantain aikana lista muista Omavaraisuussarjan kirjoittajista.

Kasvuvyöhyke 1

Kakskulma https://kakskulma.com/nokkoslannoitetta-puutarhaan

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kesakuu2023/

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/omavaraistelijan-kevat-luonnossa

Kasvuvyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2023/05/kotipuutarhuri-luonnon-apurina.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/06/luonto-hoitaa.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/06/luonnon-monimuotoisuus-kotipihalla.html

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/06/suuntanaomavaraisuus-kesakuu-2023.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-6/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/06/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-6.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/06/tuholaistorjunta.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/luonnonmonimuotoisuus-kotitarvetilalla

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17192

Mustikkamaitoa https://mustikkamaitoa.fi/luonnon-monimuotoisuuden-vaalinta-ja-siita-hyotyminen-turvalliset-lannoitteet-ja-tuholaistorjunta-suuntana-omavaraisuus

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2023/06/05/puoliksi-villi-piha-eli-biodiversiteettia-torpan-tapaan

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetkiä https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/06/unelmana-omavaraisempi-elama.htm

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/06/05/kesakuu-23-kuulumisia-korvesta

7 kommenttia:

  1. Ihanan monimuotoista, teillä on upea tontti. Ihana ajatus puron parannustöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontin monimuotoisuutta ja upeutta ei edes hahmottanut silloin kun tämän paikan hankimme. Nyt osaamme nähdä miten upea tämä on.

      Poista
  2. Huikea tuo pitkä risuaita. Harvalla on noin pitkään hyönteishotelliin tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pitkä, olisi kiva jatkaakin mutta miehen mielestä tuo riittää ja eikä meillä taida riittää risuja kun osa haketetaan.

      Poista
  3. Niitin tänään lupiineja naapurin pihapiirissä. Itselläni niitä ei onneksi ole paljoa. Sitkeitä ne ovat

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)