keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Pikakelauksella

 Puutarhassa alkoi pikakelauksen kausi. Siirtyminen viileästä kelistä helteeseen sai puutarhan monet kukat kukkimaan ja kuihtumaan saman tien. On oltava nopea jos haluaa ikuistaa kukkaloiston ennen sen kuihtumista.

Pinkki kirjolupiini ei kuki tänä vuonna ihan niin reilusti kuin aikaisemmin. Ehkä sitä pitäisi jakaa tai siten se kärsi talvesta.
Joskus tulee eteen hetkiä kun ei muista mitä on puutarhaan hankkinut ja mistä. Tämä kasvi on yksi sellainen. Viime vuonna se on ostettu ja istutettu hortensiapuutarhaan. 
Tunnistatko kasvin? Voisiko se olla jokin rikko? Kaunis se ainakin on herkkine valkoisine kukkineen.
Tämä on kylvetty ritarinkannuksena mutta onko siinä tällaiset lehdet mukamas? Näyttääkö tutulta? Minulla ei ole ollut pieniä ritarinkanuksen taimia joten en osaa sanoa.
Nyppykurjenpolvi on lemppareitani. Se tekee kauniin pyöreän pehkon, kukkii suht matalana ja on ollut kestävä. Siementaimia tekee niukasti. Joku karvakamu halusi välttämättä niskansa mukaan kuvaan.
Nimettömänä siirtolapuutarhan myyjäisistä hankittu pioni kukkii kauniisti. Taitaa olla tarhapioni. Oikeastaan tykkään eniten tämän kukista juuri ennen kuihtumista kun niistä tulee eteerisen vaaleanpunaisia. Taustalla, tuolla oikealla näkyy seuraava projekti kunhan olen kerännyt riittävästi sanomalehteä ja pahvia. Hävitän nurmikon yhdestä kohtaa arboretumia ja siihen tulee kivipolku ja polun ympärille kasveja. Kivet ovat isoja ja laakeita, nekin piti siirtää traktorilla.

Tätä hetkeä on odotettu. Pilgrim Austin-ruusu teki ensimmäisen kukkansa. Ruusu kasvaa toistaiseksi ruukussa ja pääsee maahan myöhemmin. Mietin vain kuinka saviseen kohtaan uskallan istuttaa sen. Voisiko olla edellisen postauksen savimaa hiekalla terästettynä ja kunnon kohopenkissä.

Tällä viikolla on ollut joka ilta jokin meno ja olen ollut kotona vasta iltakahdeksalta. Lauantaina tulee ryhmä vierailulle puutarhaan jossa on omassa mielessä kaikki kesken. Ei auta muuta kuin kestää ja esitellä niitä kauniita asioita.


16 kommenttia:

  1. Oi, miten upea ruusu! Puutarhavierailijat ovat varmasti innoissaan ja ihailevat loihtimaasi puutarhaa. Projektit ja kesken eräisyys kun taitaa kuulua puutarha-harrastukseen. Minulla on paljon puutarhasuunnitelmia ja joitakin kesken eräisiä pikku projekteja. Aurinkoisia kesäkuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Pilgrim on hieno. Kuvan kukka kuihtui jo pois, muutama uusi on avautumassa. Keskeneräiset projektit kuuluvat asiaan.

      Poista
  2. Upea ruusu! Pikakelaus vähän harmittaa, mutta minkä sille voi. Mysteerikasvisi näyttää lehdistöltään rikolta, mutta en osaa varmuudella sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googletin eri rikkoja ja se saattaisi olla isorikko. Oli mikä oli niin tykkään.

      Poista
  3. Pikakelaus harmittaa täälläkin, vaikka ihminen nauttii lämmöstä, vähentää nautintoa merkittävästi kukkien kuihtuminen. Ja Ransun sydänsairaus kyllä myös. Onneksi täällä saaristossa on aina vähän viileämpää.
    Lupiini on upea! Mietin ensin mysteerikasvin kohdalla alaskankleitoniaa, mutta sen lehdet ovat eri muotoiset. Tunnen rikkoja kamalan huonosti, joten en osaa sanoa mitään.
    Mysteeritaimet ovat sen sijaan minusta satavarmasti verbenaa - tähkäverbenaa varmaan. Tai jättiverbenaa.
    Ihana The Pilgrim! Minulla se kasvaa savessa, mutta paras pelata varman päälle parannettuun maahan. Istuta syvään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Ransu malttaa olla varjossa ja liikkua vain mitä pitää. Tuo pinkki lupiini on hieno, vielä kun saisi jostain 'Salmon Star' lajikkeen.
      Kiitos tunnistuksesta, tähkäverbenaa kylvin myös, oli mennyt nimilaput sekaisin. Eli ritarinkannukset eivät itäneet. Olisihan tuosta pitänyt tunnistaa lehdet jotka ovat hyvin samanlaiset jättiverbenan kanssa.
      The Pilgrimin kanssa on hyvä ottaa varman päälle, ehkä ängen sen toisen Austinin viereen.

      Poista
  4. Nyt kaikki kukinta on näillä helteillä nopeasti ohi.
    Kaunis ruusu. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinta on nopeasti ohi, ihan näin lämmin ei tarvitsisi olla vaikka lämpimästä tykkään.

      Poista
  5. Hienot lupiinirivistö! Näkyy varmasti kauas, kelpaa katsella.
    Kukan puolesta valkoinen voisi olla isorikko, mutta lehdet eivät oikein täsmää. Seikkailin muutama päivä sitten netissä löytääkseni omalle rikolle nimen. Yleensä mysteerikasveillekin löytyy jossain vaiheessa nimi.
    Joo, kaikki kukkii pikakelauksella. Ei todellakaan perässä ehdi. Varsinkin kun kasteluun on varattava melkoisesti aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lehdet eivät oikein täsmää isorikkoon. Navettapiika ehdotti lehtorikkoa mutta siihen taas kasvi on korkea, lähes puoli metriä. Toisaalta korkeus voi olla myös vaihteleva ominaisuus ja riippua kasvupaikasta. Kastelu vie paljon aikaa vaikka en kastele läheskään koko puutarhaa.

      Poista
    2. Mulla on huonossa puolivarjopaikassa lehtorikko. Kävin just mittaamassa: korkeus 45 cm. Ja ihan on saman näköinen.

      Poista
    3. Eli taitaa olla lehtorikko, laitetaan muistiin. Kiitos tunnistuksesta.

      Poista
  6. Ihanan färine lupiini. Mysteerikasvi on luultavasti lehtorikko. Multon menny ohitte jo monen kukinta iliman kuvausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaunis lupiini, kuin huutomerkkejä puutarhassa. Lehtorikko voisi olla mutta kasvi on huomattavasti korkeampi, noin puolimetrinen. Korkeuteen vaikuttaa niin moni seikka, että toisaalta siitä ei voi päätellä mitään.

      Poista
  7. Joku rikko tuo kasvisi varmaankin on. Ainakaan isorikko se ei ole, siihen voin antaa varmistuksen. Eikä myöskään varjorikko tai patjarikko, joita kukaan ei edes yrittänyt ehdottaa. Siihen loppui oma rikkotuntemukseni :D
    Verbena tuli itsellenikin mieleen noista taimista, joten Sailan ehdotus sai vahvistuksen. Nyppykurjenpolvi on kaunis, enpä huomannut katsoa, joko omani kukkivat.
    Puutarhassasi on paljon kaunista katsottavaa. Omaan silmiin saattaa tarttua kaikki keskeneräinen, joita vieraat eivät edes huomaa. Meille on tulossa kävijöitä 2.7, joten on vielä vähän aikaa kohennella nurkkia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän mysteeririkko ole lehtorikko. Kaunis se on ja oikein onnittelin itseäni sen hankinnasta, kukat ovat kuin pitsipilvi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)