maanantai 12. syyskuuta 2022

Puutarhaisa viikonloppu

Säät suosivat puutarhassa puuhastelijaa. Ei tarvittu pipoa eikä villasukkia. Sunnuntaina olisi pärjännyt jopa shortseilla, mutta puutarhashortsit on jo pesty ja viikattu pois talvisäilöön. No mitä sain sitten aikaiseksi. Hieman lisää kasveja, lähinnä perennoja ja muutaman puun taimen istutettua. Tervalepät jäivät odottelemaan omaa vuoroaan, kaikkea ei vain ehtinyt hienosta säästä huolimatta.

Uusi hortensiapuutarha jatkuu hieman metsän puolelle. Istutin maassa pötköttävän kuusen rungon taakse osan vuosi siten Mustilasta hankituista virginianpihdoista. Taustalla olevan männyn juurella näkyy piskuinen köynnöshortensian taimi. Saattaa mennä aika monta vuotta ennen kuin se kiertää runkoa ympäri.
Luulin pitkälle kesään, että kaikki ruusunätkelmäni ovat menehtyneet. Eivätpä olleet vaan nousivat tosi myöhään. Ehdin istuttaa uusia, itse kasvatettuja taimia, valkoisia ja pinkkejä yhteen kohtaan. Nyt on runsaasti ruusunätkelmää kasvamassa. Valkoiset ovat oman ruusunätkelmän siemenistä, pinkit Saaripalstan Sailan siemenistä. Nyt onkin omat ruusunätkelmän siemenvarastot tyhjät ellen saa näistä uusia. Vanhat ruusunätkelmät eivät ehdi kukkia koska nousivat niin myöhään.
Kaivoin yhden kerrotun lumikellokasvuston pois ja siirsin sen hortensiapuutarhaan. Monta pientä sipulia löytyi, ihan en ole varma sainko kaikki siirrettyä mutta sehän ei haittaa, vanhassa paikassa voi kasvaa edelleen lumikelloja. Ja jos en halua niiden kasvavan, siirrän pois sitten kun lehdet näkyvät.
Maksaruohot kukkivat paitsi isomaksaruoho joka vielä miettii. Tällä hetkellä tykkään enemmän matalista maksaruohoista, viikonloppuna löytyi yksi uusi taimi lisää. Monet korkeat maksaruohot eivät pysy kunnolla pystyssä enkä tykkää retkottavista kasveista. Kuvan maksaruohot ovat mukavan säntillisiä.
Puutarhavieraat ovat kivoja, etenkin kaikki perhoset ja pörriäiset. Sunnuntaina onnistuin kuvaamaan uuden kiitäjän. Tämä on joko etelänpäiväkiitäjä tai isopäiväkiitäjä. Sain siitä myös hyvän videon jonka laitoin instaan. Olen nähnyt näitä parina päivänä aikaisemminkin tänä vuonna, mutta vasta sunnuntaina onnistuin kuvaamana kun oli puhelin mukana. Tuntui tykkäävän kovasti kiinanneilikan kukista.
Eipä ötökät siihen jääneet. Luumupuissa oli hurjat määrät leppäkerttuja, en ole koskaan nähnyt luumuissa niin paljon leppiksiä vaikka on meillä ennenkin ollut syksyisin paljon leppiksiä. On tainnut olla hyvä kirvavuosi. Luumut ehtivät kypsyä, vielä pitäisi ehtiä kerätä ne pois ja jatkojalostaa mm. hilloksi.
Jotain remonttiakin on tullut tehtyä, vaikka siihen ei ollut minulla osaa eikä arpaa. Olin lauantaina pienellä puutarharetkellä ja kotiin tullessa ammotti osa navetan seinustoista avattuna. Edellisten asukkaiden salaojien laitto ei ole mennyt oikein putkeen, meille jäi korjaaminen. Samalla laitettiin oma putki sadevesille ja johdatettiin ne pois rakennuksen seinustalta. Sama korjaustoimenpide on tarkoitus tehdä toiselle navetan pitkälle sivustalle. Etelän puoleinen sivusta ei kaipaa salaojia, siellä vesi valuu itsestään pois osin kallion kautta.

Tällä viikolla iltamenoja onkin sen verran paljon, että tuskin ehdin puutarhaan muuta kuin kastelemaan kasvihuoneen. 


10 kommenttia:

  1. Ihanat nuo maksaruohot! Ja muutkin kukat. Ruusunätkelmää ei toivottavasti pitäisi joutua kasvattamaan siemenestä sentään joka vuosi, toivottavasti ei tule enää kauhutalvia.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei pitäisi joutua ruusunätkelmää joka vuosi kasvattamaan. Kaikki vanhat nousivat, talvi taisi olla niille kova, kasvustoto ovat vain murto-osan entisestään vaan eiköhän ne siitä vankistu.

      Poista
  2. Viikonloppuna olikin todella mukava sää puutarhassa ahkeroimiselle! Metsäpuutarhan parissa itsekin viihdyin koko viikonlopun, mutta yhtään kuvaa en muistanut ottaa :D Leppäkerttuja on tänä syksynä näkynyt pitkästä aikaa todella runsaasti, ihana tuo kerttujen kokoontumiskuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtava sää kuten vielä tänäänkin. Mutta kyllähän sitä jo sadetta kaipaisi.

      Poista
  3. Ihailtava määrä lumikellon sipuleita. Maksaruohot näyttävät hyvältä vähän isompana ryhmänään ja ryhdikkäästi nuo esiintyvät penkissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellotupas oli kasvanut suureksi. Tuo on puutarhan kauneimpia maksaruohon kohtia kun siinä on niitä niin paljon.

      Poista
  4. Kauniita ruusunätkelmää minulla ei ole koskaan ollutkaan näitä. Kauniita ilmoja on pidellyt ja jotain valmista on täälläkin saatu aikaiseksi mökillä. Vielä täällä ollaan oltu mökillä koko ajan mutta nyt viikonloppuna kotona osittain. Katselin tuossa sinun sipuliostoksia ja olen ostanut joskus tuota vaaleanpunaista mutta kukkii minusta huonon näköisesti. Maksaruohoa on minullakin ja siinä on nyt ollut paljon ötökkää keräämässä mettä . Minunkin pitäisi metsästää näitä matalia tai sanotaanko puolimatalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla ruusunätkelmää, se on kuin monivuotinen tuoksuherne. Kukkii yleensä kesästä pakkasiin asti. Jos tarkoitit vaaleanpunaista muscaria niin se on hävinnyt minultakin, paikka oli ehkä liian kuiva.

      Poista
  5. Katselin ja luin oman kommenttini

    VastaaPoista
  6. Kommentti lähti liikkeelle hieman liian aikaisin. Luin oman tekstini ja kylläpä olin kirjoittanut huonosti tekstin . Tarkoitin juurikin tuota vaaleanpunaista helmililjaa. 🤗🌷

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)