sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Kompostorin elämää

 Viime talven leutouden ansiosta koin sellaisenkin ihmeen ettei talousjätteen kompostori jäätynyt vaan pöhisi lämpöisenä multatehtaana koko talven. Tänä talvena kompostori on jäätynyt normaaliin tyyliin. Se ei ole meillä mikään katastrofi sillä tyhjennän kompostoria joka syksy niin, että sinne mahtuu kaikki talven keittiöjätteet vaikka maatumista ei tapahtuisi.

Kompostorin kuiviketta säilytetään tuossa oranssissa isossa kattilassa. Nyt vain kävi niin, että myös kuivike jäätyi sillä kattilaan on päässyt kosteutta vaikka kuivike on siellä myyntisäkissään. Navetasta löytyy lisää kuiviketta, taidan hakea yhden säkin sisälle ja viedä lopun talven kuivikkeen sisältä kompostoriin. Voi auttaa jäätymiseen kun jätteen lisäksi kuivike on lämmintä.
Puutarhakompostin oikealla puolella näkyy uusi kompostori. Se on halpis saksalaisesta kaupasta, ostettu ihan vaan kokeeksi maatuuko puutarhajäte sellaisessa. Pohjaa ei ole enkä laittanut edes verkkoa sillä astiassa on vain ruohovartista tavaraa maatumassa. Kevät näyttää onko mitään tapahtunut.
Viime syksynä kompostorin tavara päätyi kasvimaan parannukseksi. Joskus sitä päätyy kasvihuoneeseen, joskus perennoilla tai muille kasveille.
Syksyisin lehtikompostorin pullistelee. Talven aikana painuvat niin, että kahdesta kasasta saa yhden. Lumen ansiosta painumista ja maatumista tapahtuu luultavasti mukavasti ja keväällä saattaa olla jo tavaraa jota levittää puutarhaan.
Yläpihan uusista alueista osa on tehty niin, että kaivoin kaiken maa-aineksen pois savikerrokseen asti. Sitten lapoin saven päälle puutarhakompostin tavaraa. Päälle pari kerrosta vanhaa lakanaa jotta rikkojen siemeniä ei itäisi kovin helposti. Lopuksi päälle pois kaivettu maa-aines. Istutetuille taimille jäi hyvin multatilaa kasvattaa juuriaan. Lakanat maatuvat 1-2 vuodessa ja antavat juurille lisää tilaa.

Kevättä kohti mennään, pian kompostori jo pöhisee ja jäätyminen on taakse jäänyt tilanne.


22 kommenttia:

  1. Meillä on nyt myös kompostori jäässä. Nyt tekee tiukkaa, että mahtuuko kaikki jätteet, kun en tyhjentänyt syksyllä mitään kompostoreja. Jos sen kompostorin saa kyntiin, niin sinnehän tulee nopeasti tilaa. Ehkä plussakeleillä täytyy koettaa. Oma kompostimulta on niin hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla on jo niin lämmintä että uskon monella kompostorin heräävän henkiin, vielä jos aurinko pääsee paistamaan suoraan kompostoriin. Sieltä tuleva multa on parasta.

      Poista
  2. Minulla on kaksi lämpökompostoria, jotka ovat olleet toiminnassa aina tähän asti, mutta todennäköisesti viime viikon kovat pakkaset olivat jo likaa. Tänään täytyy käydä katsomassa tilanne. Oma komposti on niin hyvä juttu puutarhalle!
    Tuo sinun puutarhajätekompostisi on niin siisti ja fiksusti totetuettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vain noita eristämättömiä pönttöjä mutta hyvin on toimineet nekin. Puutarhakompostin kehikot on tehty pari vuotta sitten. Kolme on hyvä ja riittävä, keväällä saan taas yhden tyhjäksi kun kaksi lokeroa voi yhdistää yhdeksi. Ensin mietittiin eteen lautoja mutta toimii ilmankin.

      Poista
  3. Meidän lämpökompostori jäätyi, enkä millään ilveellä saa sitä käynnistymään. Olen laittanut sisälle kuumaa vettä sisältävän 5 litran kanisterin, johon vaihdan kuuman veden säännöllisesti. Ei auta. Käytän talvikuiviketta, jota säilytän lämpimässä varastossa. Hyvin on aiempina talvina toiminut. Jossain vaiheessa huomasin kompostorin takaosan säätimen olevan väärinpäin, joka varmasti edesauttoi jäätymistä. Oma vika, joka harmittaa siinä mielessä, että tuntuu ikävältä laittaa biojätettä sekajätteeseen. Eiköhän tilanne helpotu, kunhan kevät tästä etenee.

    Lehtikompostisi ovat ilmeisesti aika valoisassa paikassa? Maatuuko tavara kuinka nopeasti? Meillä lehtikompostit toimivat erinomaisesti, kun niitä varjosti metsikkö. Nyt koko tontti kylpee valossa ja se hidastaa myös lehtikompostin kypsymistä. Minulla on hyviä kokemuksia tuollaisesta "halpiskompostorista". Kypsytti massan ja oli siistin näköinen. Kerran hiiri teki sinne pesän ja poikueen, vaikka pohjalla oli melko tiheäsilmäinen verkko.

    Kompostimulta on puutarhurin kultaa. Olemme kompostoineet alusta asti. Pieneenkin puutarhaan uppoaa melkoinen määrä kompostoitua tavaraa.
    Kompostiyksikkösi on toimiva ja siisti. Kelpaa esitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuon halpiksen ottamista myös keittiöjätekäyttöön kunhan lisää sinne verkon pohjalle, silloin ei tarvitse olla huolissaan jos varsinainen astia täyttyy. Onneksi tuo humahtaa keväällä, yleensä maaliskuussa tosi nopeasti käyntiin.
      On vähän liian valoisa paikka, viime vuonan jopa kastelin kompostia jotta tavara maatuisi nopeammin. Kasteluletku keskelle kasaa ja hyvän tovin lorotin sinne vettä, onneksi on oma kaivo, ostovettä ei viitsisi niin "törsätä". Meillä ei varjoisaa hyvää paikkaa saa oikein millään, ainut on nykyisen sinisen keinun paikalla mutta se on minusta turhan näkyvissaä. Lumettoman talven aikana ei paljoa maatumista tapahtunut, sanoisin että kaikki maatuu vuodessa tai kahdessa riippuen vuodesta.
      Todellakin kaikki multa mitä komposteista tulee menee käyttöön eikä edes riitä.

      Poista
  4. Hienon näköinen tuo siisti kompostirivi. On ihanaa, kun kompostia saa levittää kasveille. Sitä vain saisi olla tuhatkertainen määrä! Olisi niin kiva antaa sitä useammallekin kuin yhdelle tai kahdelle pienelle alueelle vuosittain. Mutta tämä on sellaista hidasta maanparannustyötä, joka tavallaan juuri sillä hitaudellaan on tyydyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, tuhatkertainen määrä olisi hyvä eikä muutama kottikärryllinen vuodessa.

      Poista
  5. Tuo teidän kompostisysteemi näyttää hienolta! Meidän lämpökompostori on jäässä. Varmaan umpijäässä. Syksyllä tajusin liian myöhään että tiiviste pitäisi vaihtaa. Tiiviste fakskasi ja niin siinä sitten kävi, että kompostori jäätyi. Meillä on nyt käytössä jätefirman komposti. Keväällä aurinko lämmittää kompostin käyntiin. Ympärillä oleva lumi eristää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi eristää hyvin, meilläkin on kompostori suorastaan haudattu lumeen ja joka kerta kun vien sinne tavaraa niin peitän kannen uudestaan lumella.

      Poista
  6. Hieno on tuo kompostirivi. Meillä kyllä meni kauemmin aikaa jotta saatiin lehtikompostista maahan laitettavaa. Kompostointi on kaiken kaikkiaan niin upea juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi on riittänyt meillä, käännän puutarhhakompostin aineksen 1-2 kertaa vuodessa ja yritän pilkkoa mahdollisimman pieneksi. Kanttausjätettä en laita sinne sillä se maatuu kauemmin, vaatii jopa pari vuotta. Kompostointi on hyvä juttu kaikin puolin.

      Poista
  7. Meillä lämpökompostori on sinnitellyt juuri ja juuri sillä rajalla paukahtaako jäähän.
    Siisti ja toimivalta näyttävä kompostisysteemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla oli niin kylmää että herkemmästäkin jäätyy. Yritän välttää viemästä mitään kompostoriin pahimpina pakkaspäivinä ettei luukun kautta mene kylmää mutta ei sitä voi loputtomiin vältellä. Nuo kolme lokeroa on toimivat, entiset kaksi oli liian vähän.

      Poista
  8. Kiinnostaa tietää, mitkä ovat kokemuksesi halpiskompostorista, joten kerrohan sitten. Nyt, kun näyttää tulleen vähän jo plussakelit, sitä alkaa toivoa kevään tuloa... Kyllä se sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti kokemukset hyviä, ainakin ruokajäte maatuu hyvin. Toki jäätyy normaalitalvina mutta se ei ole ongelma kun jätteelle on reilusti tilaa. Tuollaiseen eristämättömään kompostoriin mahtuu paljon enemmän tavaraa kuin oikeaan lämpökompostoriin.

      Poista
  9. Hieno puutarhakomposti rivi. Meille tulee tänä keväänä myös kolmen kehikon rivistö. Tarvikkeet on jo valmiina mutta tekijät ja kevät puuttuu. Mutta kun kevät koittaa niin eiköhän tekijätkin löydy 🤗😁
    Olemme tähän asti ostaneet mullan mutta olisi erittäin mukavaa kun saisi jotain omasta takakaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostomultaan on pakko turvautua kompostoreista huolimatta, tuntuu ettei mikään riitä tässä puutarhassa. Kolme on hyvä määrä, riittää kunnon kierrätykseen.

      Poista
  10. Eiköhän se lämpöaalto pistä vauhtia kompostoriihinki. Toivottavasti pakkaaset olis pääosin lusittu.

    VastaaPoista
  11. Pari kertaa meinasinoma lämpökompostorikinnjäätyä. Ensimmäisellä kerralla tyhjäys, pissit potasta ja lisälämpö kanisterista auttoivat. Sitten sekoittelin laiskasti ja karahti pinta jäähän. Vielä sain käyntiin kuskaamalla kuumaa vettä ämpäriin ja kanisteriin lämmittämään joitain päiviä. Jospa kohta pakkaset hellittävät ja pääsee vähemmällä työllä. Ei halua hyvää kompostointimateriaalia heittää hukkaan. Olisipa itselläkin mahdollisuus tuollaiseen puutarhajätteen kompostointiin. Ruohojäte kun on täynnä männynneulasia niin olen luopunut yrityksestä tuottaa siitä multaa. Onneksi on happaman maan puskat joille sekin kelpaa katteeksi.

    VastaaPoista
  12. Minullakin kovina pakkastalvina keittiöjätekompostori jäätyy, mutta teen samoin kun sinä ja talven keittiöjäte mahtuu sinne.
    Keväällä tosiaan käynnistyy hyvin ja kompostoituu suht nopeasti :)

    VastaaPoista
  13. Tosi siisti kompostoririvi! Meilläkin on lämpökompostori jäässä. Toivottavasti pakkaset loppuisivat pian. Mukavaa helmikuun loppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)