keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Ulkoilun riemua

Vesisateet on vihdoin ohi pariksi päiväksi. Töiden jälkeen oli kiire puutarhaan. Piti saada loput herneet maahan ja kesäkukat astioihinsa. Kesäkukkien suhteen mennään pienellä riskillä mutta en enää jaksanut katsella niitä sisällä tai lasikuistilla. Tämän kaiken jälkeen ehdin kuvata  ja vain ihastella puutarhaa. Tosin jälkimmäistä joutui harrastamaan sormien lomasta jotta kaikki voikukat eivät olisi sattuneet silmiin.
 Metsätulppaanin keltainen ei satu silmään kuten voikukan keltainen väri. Tätä oli vaikea kuvata sillä meillä tuuli illalla navakasti. Aika monta kuvaa sain ottaa ja niissä tämä yksi onnistunut. Kaikkiaan kukkia on seitsemän kappaletta, uusi ennätys.
 Kiinansyreeni näytti ensin siltä kuin sen nuput olisivat paleltuneet kevään yöpakkasissa. En kuitenkaan leikannut kukintoja pois mikä oli onni, tuohan kukkii oikein hienosti ja jopa paremmin kuin viime vuonna.
 Tällainen pirkko köllötteli lehdellään ja näytti siltä, että on vetänyt kirvaöverit.
 Tulppaanit 'Black Parrot', yksi lempparitulppaaneja. Jo kukkineista tulppaaneista olen alkanut leikata kukintoja pois, en tiedä auttaako se uusintakukinnassa mutta ainakin siistii kasvien ulkonäköä.
 Pihan vanhat syreenit, perinteiset lilat ja valkoiset kukkivat tänä vuonna vaisummin kuin parina edellisenä vuonna. Sen sijaan kirjavalehtinen syreeni päätti tehdä ensimmäiset kukkansa. Ne ovat tuollaiset haalean lilat.

Jouduin siirtämään pihan kaikki särkyneetsydämet. Eipä niitä ole kuin tasan kaksi, tavallinen puneinen ja tämä tumma 'Valentine'. Kasvin siirtämistä ei suositella mutta toistaiseksi molemmat ovat hengissä, kaivoin juuripaakun niin suuren akuin mahdollista ja hyvin aikaisin keväällä. Luulen niiden auttaneen selviämisessä.

Huomenna tuleekin molemmat lapsenlapset pariksi päiväksi hoitoon, voi olla että puutarhalle jää vähemmän aikaa. Tosin olen jo suunnitellut yhteiseksi puuhaksi ainakin kehäkukkien istuttamista ja kasvihuoneen kastelua. Mukava kun kumpainenkin mummin pienistä viihtyy pihalla ja ovat aina valmiita auttamaan.

18 kommenttia:

  1. Vaikka sade on nyt sekoittanut pahasti puutarhurin pakkaa, niin luonto ja kasvit tykkäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tykkäävät ja huomasin saman rikkaruohoista!

      Poista
  2. Voikukat nurmikossa ovat meilläkin riesana, niitä ei kyllä ole mikään mahdollisuus kitkeä. Eilinen iltapäivä ja ilta oli kyllä todella kaunis ja ihana oli nähdä, miten sade oli saanut kaiken kukkimaan. Tuo kiinansyreeni näyttää hienolta, on minulle tuntematon. Viime yö oli meillä halla, saa nähdä miten kävi kesäkukilleni. Kävin yöllä klo 03 laittamassa hallaharsoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkapenkeistä voikukat vielä saa pidettyä kurissa mutta ei nurmikolta ja ojista. Kiinansyreeni on hieno, toin sen kerran Virosta. Meilläkin oli aika kylmä yö, en muistanut käydä katsomassa kuinka kävi kesäkurpitsoille.

      Poista
  3. Sadetta saatiin kivasti, kastui maa kunnolla ja perennat tykkäävät! Onpa upean värinen tuo `Valentine´! En ole törmännyt koskaan muun värisiin kuin noihin vaaleanpunaisiin sydämiin. Tosi kaunis! Mukavia päiviä teille, minä ihailen juuri tulppaaneja joiden sipulit syksynä istutettiin pikku apulaisten kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Valentine' on hankittu Terrasta, sitä näkee ihan kivasti tarjolla puutarhamyymälöissä. Nyt on tulppaanien ihailun aika, vielä kauniimmilta ne tuntuu kun on ollut istutusapulaisia.

      Poista
  4. Mettätulppu muuttaa het meille, ku vastahan tuloo, färistä hualimata. Kiinansyreeniä mäkään en tunne, mutta kukat näyttäävät hianon pinkiiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on hienon pinkit kukat ja on tikattu ihan täyteen kukkaa vaikka on pieni ja matala pensas.

      Poista
  5. Kirvaöverit. 😂
    Minä leikkaan tulpuista varret tai katkaisen sen pään. Ei ala sitten tekemään siemniä, joka vie taas sipulilta voimia. Muuten en tiedä, auttaako se vai enemmän sääolosuhteet.

    VastaaPoista
  6. Ai sullakin on tuo hieno kirjavalehtinen syreeni! Mulla on niin kehnossa paikassa, että joutaisi siirtää rehevämpään kasvupaikkaan.

    Leikkaan aina kukkineet kukinnot sipulikukista pois, niin saavat keskittyä hyvän sipulin rakenteluun siementen kypsyttämisen sijasta.

    Rikat on tempaisseet ikävän kasvupyrähdyksen täälläkin. Pian on pakko kääriä hihat, ja haran kanssa lähteä kiusaamaan niiden elostelua penkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pähkäillyt minäkin siirränkö syreenin sivuun, vieressä kasvava koristeomenapuu halaa syreeniä hivenen liikaa. Komposti on tätä menoa kesäkuussa täynnä, niin mahtavasti on rikat kasvaneet.

      Poista
  7. Oliks tuo sun leppis varmasti ihan tavallinen, näyttää jotenkin kummalta, semmosia vähän pahiksia harlekiinipirkkojakin on...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunnistanut lajiaan, vähän erikoisemmalta näytti.

      Poista
  8. Tumma tulppaani on myös minun suosikkini tulppaaneista. Ehkä joskus laitan niitä päätalolle, kun on aika miettiä pientä kukkapenkkiä remppailujen jälkeen. Ihanaa aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tummat ovat kukkineet jo muutaman vuoden putkeen, niitä voisi silti laittaa syksyllä lisää, ja vaikka valkoisia samaan paikkaan, olisi hyvä yhdistelmä.

      Poista
  9. Hieno kiinansyreeni! Enpäs olekaan siihen ennen törmännyt. Sen taustalla olevat puut näyttävät samalta, mitä täällä nyt: illan aikana alkoi tuulla ja välillä on aika rajujakin puuskia. Toivottavasti vähän tyyntyy yön aikana. 'Black Parrot' -tulppaanit ovat hienon värisiä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. All the photos are beautiful, but the first, with the yellow tulip, is fantastic.
    Have a nice weekend
    Maria
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)