keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Mylläystä

Arboretumin perenna-alue on kaivannut selkeyttämistä. Viime kesänä hävitin siitä vuorikaunokin ja jonkin vuokon joka muistutti suuresti kanadanvuokkoa. Työ niiden kanssa ei ole vielä ohi mutta uskalsin jo tehdä pieniä toimenpiteitä selkeyttämisen suhteen. Paljon helpompia hävitettäviä oli harmaakäenkukka ja myskimalva.
 Tulppaanit olivat niiden kasvien listalla jotka saivat jäädä. Osalle lohenpunaisista tulppaaneista on tapahtunut outo katoaminen talven aikana. No se ei haittaa, en tiedä miten muutenkaan kasvaisivat iiristen kanssa joita tulee alueelle runsain mitoin.
 Maksaruohot saivat kohtalokseen jakamisen ja uudestaan istuttamisen. Tumman maksaruohon juurakko oli niin tiukassa, että jouduin hajoittamaan sen lapiolla.
 Myös tumma ruusujuuri meni jakoon, sain levitettyä sitä kivasti kiven toiselle reunalle.
 Keskelle aluetta on lisätty astinkivet helpottamaan hoitotoimenpiteitä kuten kitkemistä. Siperiankurjenmiekat ovat hassuja pieniä ruohotuppoja sillä jaoin nekin kaikki. Saksankurjenmiekoista vain tuo oikean laidan iso kasvusto sai jäädä paikoilleen, jaoin kaikki muut ja istutin uudestaan.
 Etualan iso multa-alue on vielä istututusvapaata vyöhykettä kunnes siitä ei nouse enää ainuttakaan vuokkoa. Käänsin alueen ja nypin jokaisen juurenpalan pois mitä löysin, loput saavat Neudorfia niskaansa. Keskellä kasvava koristeomenapuu 'Marjatta' on hiukan rujon muotoinen, jänikset muotoilivat sitä parisen vuotta sitten.
 Myös kaikki laukat saivat jäädä, ja vaaleanpunaiset liljat. Laukkojen edessä kasvavan pienen katajan siirrän pois kunhan keksin sille paremman paikan. Tänä vuonna ei taida iirikset kukkia siirtelyiden takia mutta ensi vuonna uskallan odottaa hienoa kukintaa.
Hienoja kukkijoita on onneksi muitakin. Lahden Pihapiirimessuilta ostettu pioni 'Mai Fleuri' avaa ihan kohta ensimmäisen nuppunsa. Siinä on hienostunut ruusunpunan väri ja kuvitelmaa tai ei, niin minusta se myös tuoksuu hiukan ruusulle. Tosin saatan katsella tätä kaunotarta ruusunpunaisten lasien läpi.

7 kommenttia:

  1. Oi, ei ihme, jos katselet Mai Fleuria ruusunpunaisten lasien läpi! Sehän on aivan ihastuttava, aikainen ja mikä väri!
    Arboretumin kukka-alue näyttää myös todella hyvältä. Laaja alue kaipaa tuollaista isoa istutusaluetta, jossa on runsaat massat kasveja, ei mitään pientä piperrystä, jossa on vähän kaikkea yksitellen - niiden paikka on muualla. Tuo on hieno, hyvin tehty! Toivottavasti vuokko ei enää nouse.

    VastaaPoista
  2. Hieno lopputulos! Naurattaa, että taistelemme samojen kasvien kanssa, minäkin olen sitkeästi hävittänyt kanadanvuokkoa ja vuorikaunokkia. Näitä ei kumpaakaan kannattaisi päästää samalle alueelle muiden perennojen kanssa.

    VastaaPoista
  3. Arboretumin istutusalueesta tulee hieno. Astinkivet on tarpeen isoilla alueilla. Muuten tulee loikittua kasvien päällä ja se harmittaa.
    Pioni Mai Fleuri on kyllä ihana herkku. Ei siihen tarvita edes ruusunpunaisia laseja, kun koko kukka on ruusunpunainen.
    Ikinä en enää istuta vuorikaunokkia mihinkään. Kaivoin sen syyskesästä yhdestä penkistä, jossa se oli ollut kaksi vuotta. Mielestäni ei ollut levinnyt yhtään ja kuvittelin saaneeni koko kukan hyvin pois. Nyt pieniä taimia putkahtelee penkistä. Joka päivä täytyy käydä nyppimässä niitä pois.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä Sailan kanssa siitä, että iso alue kaipaa suurta, selkeää istutusta. Tuosta tulee näyttävän näköinen kauas, kun kasvit pörhistyvät ja alkavat kukkia isona massana. Pidetään peukkuja, että vuokko ymmärtäisi pysyä poissa. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
  5. Onpas penkillä kokoa ja näköä, siitä tulee kyllä aivan huisinhieno! Antoisia ja lämpöisiä puutarhastelupäivä sinne!

    VastaaPoista
  6. Minulla on sama tilanne tänä vuonna siirrän yhteen notkoon kaikki Vuorikaunokit siellä ne ei haittaa sinne ei tule mitään istutuksia minun elinaikanani nyt siellä kasvaa vain rikkaruohot. Minulla on myös yksi iso iirispenkki vaikka niitä kyllä kasvaa neljässä muussakin aika paljon. Minä pidän niistä todella paljon. Niiden lehdet on jo itsessään hienot. Minulla on myös ihan matalaa sekin on tosi kivan näköinen. Uskon että penkistäsi tulee tosi upean näköinen ja voi olla että saat jopa kukintaa.

    VastaaPoista
  7. Ihana pioni!
    Teet kyllä hyviä mylläyksiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)