maanantai 13. toukokuuta 2019

Taimiostoksilla

Näsiä on ollut haaveeni jo monta vuotta. Omassa metsässä näsiää ei kasva joten ainut vaihtoehto oli ostaa taimi. Netin myyntipalstalta löysin ilmoituksen omasta puutarhasta myytävistä jakotaimista ja onneksi luin ilmoituksen tarkemmin sillä taimien joukossa oli myös näsiä. Niinpä yhdistin muitakin hankintoja ja porhalsin viikonloppuna taimia hakemaan vaikka eivät ihan kotikaupungissa olleetkaan.
 Näsiä pääsi yläpihan uuteen istutusalueeseen. Ja itse asiassa näsiöitä tuli kaksi, molemmat ihan kivan kokoisia jo. Istutin taimet samalle alueelle parin metrin päähän toisistaan. Istutusalueen laajentumisesta sain idean mutta tovin joudun odottelemaan, että mies ehtii myllätä konevoiman avulla viereistä pöheikköä tasaisemmaksi.
 Kaupan päälle sain ihanaa vaalean lilaa kiurunkannusta useamman kappaleen.
 Näsiän lisäksi ostin kolme kappaletta jouluruusuja, olivat hyvän kokoisia juurakoita, suurempia kuin kaupassa myytävät. Kuvaa en ottanut mutta samassa paketissa tuli kaksi lilaa tarhakylmänkukkaa, nekin jo hyvässä kasvussa.
 Toinen kaupanpäällinen oli päivänlilja joka myyjän mukaan tekee luonnonvalkoisen kukan, nimeä hän ei muistanut, siinä on kuulemma kirjaimet d ja ehkä myös c. Joten jos tunnistat niin vinkkaa nimestä.
 Kotona jaoin päivänliljan paakut ja sain niistä näin monta taimea. Taimirivi päättyy punaiseen omenapuuhun ja keltaiseen happomarjaan. Saattavat olla kivan näköiset yhdessä kunhan näen liljojen kukinnan.
Viimeisenä oli kuvan vasemmassa laidassa näkyvät lilat syysleimut. Jaoin nekin ja sain niistä parikymmentä uutta taimea jotka laitoin arboretumiin vaaleanpunaisten liljojen sekaan.

Nyt on puutarhassa monta uutta kasvia ja aukkopaikkaa täytettynä. Taimihankintabudjetistani väheni tämän myötä 30 eurolla. Ei ollenkaan paha kun ajattelee miten paljon arvokkaita taimia rahalla sain.

28 kommenttia:

  1. Sait kyllä harvinaisuuksia! Näsiät ovat ihania. Olen joskus nähnyt taimistoilla lajiketta (olikohan joku Fire Hill tms), mutta kun ihan tavallinen luonnonnäsiä on niin kaunis, että halusin sitä. Onneksi lopulta löysin sellaisen Vakka-Taimesta.
    Hitsi, päivänliljoja on niin hirmu monta. Nyt ei yhtään sytytä, mikä lajikkeesi voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsiät on ihania, oliko sinulla se valkoinenkin. Luonnossa kasvava vaaleanpunainen on kaunein, sen halusin ja nyt sain. Päivänliljan nimi selvinnee kunhan joskus kukkii.

      Poista
    2. Valkoista ei minulla ole, sellainen voisi olla ihan kiva. Mutta minustakin luonnonnäsiä on kaunein, ei sen tarvitse olla mikään voimakkaamman punainen tai muuten turboversio :-D

      Poista
  2. Löyrippä hyvän ostopaikan ja tosi suuria taimia - halavalla. Näsiää mäki ettiin monta vuatta, ennenku löyrin Kevätmessuulta. Hyvän färine kiurunkannus, niitäkää ei taharo täältäpäi löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhurit myy omia jakotaimia edullisesti. Ja näsiästä olen ymmärtänyt sen tekevän siementaimia silloin kun viihtyy, nuo omani on siementaimia. Kiurunkannuksia on tosi vähän myynnissä vaikka ne on todella suosittuja.

      Poista
  3. mnä löysin näsiän 10 metriä hoidetusta alueesta.kasvakoon siinä.vaikka en näe sitä kuin tiellä kävellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsiä on kauneimmillaan luonnossa, sellaista en raaskisi siirtää edes maanomistajan luvalla. Tuo omani on siementaimi toisen puutarhaharrastajan pihasta.

      Poista
  4. Hyvä saalis eikä todellakaan pahan hintainen. Kiurunkannus on todella söpö. Itsekin olen ostanut kasveja toisen puutarhasta netti-ilmoituksen nähtyäni. Pitää vain olla tarkkana, ettei tuo vahingossa lehtokotiloita tai muuta vastaavaa riesaa omalle pihalle. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lehtokotiloita on omastakin takaa, eniten pelkään että espanjansiruetanat leviävät tänne. Taimien huuhteleminen on hyvä keino torjua ei toivotut vieraat.

      Poista
  5. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  6. Meillä kasvaa mökkipihalla kaksi näsiää, mutta itse en pidä siitä muulloin kuin kukinnan aikaan. Melkoisen karun näköinen ja valtavan myrkylliset marjat, vaikkakin kauniin punaiset. Mutta rauhoitettuna ja nähtävästi harvinaisena kasvina saavat kasvaa rauhassa. Kukkaset vetävät kovasti perhosia puoleensa ja kukinta kestää melko pitkään. Ymmärrän ihastuksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukintaa saan varmaan odotella vielä jokusen vuoden, myrkyllinen se on mutta en pelkää, lapsenlapset ovat sitten jo isoja kun näsiä tekee marjoja ja mummilassa ei muutenkaan saa laittaa mitään suuhun ennen kuin aikuinen on antanut luvan, niin paljon on muitakin myrkyllisiä kasveja.

      Poista
  7. Edulliset ostokset. Paljon sait kaikkea ja hyviä määriä. Suureen puutarhaan toisten jakotaimista saa näyttävästi täytettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaikki taimet olisi joutunut ostamaan kaupasta niin ei tällaista pihaa voisi minun palkalla pitää, onneksi puutarhurit myyvät edullisesti jakotaimiaan pois. Ja myyn jotain itsekin niin saan niistä aina taimiin käytettävää rahaa.

      Poista
  8. Mainiot ostokset olet tehnyt! Luonnonvalkoinen lilja kuulostaa todella kauniilta, on varmasti ihana kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on valkoinen, onpa sitten yllätys kun kukkii.

      Poista
  9. Olipa mahtavat ostokset. Toisilta harrastajilta löytyy todellisia aarteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin löytyy ja miten mukava kun toinen harrastaja voi ostaa kohtuuhintaan.

      Poista
  10. Hurjan hienot ostokset. Meidän mökkitienvarrella kasvoi paljon Näsiää mutta nyt siellä on koneet jyllänneet ja yhtään en nyt enää nähnyt kukkivana. Toivottavasti juuret säilyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti ei näsiät hävinneet, ei niitä paljoa näe muutenkaan.

      Poista
  11. Todellakin edullisella hinnalla paljon taimia - ja osa vielä hienoja harvinaisuuksia. Jännittävää nähdä lilja-alue kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittää minuakin onko luonnonvalkoinen kun väreilläkin on eroja katsojan silmissä. Mutta sittenhän nähdään kun joskus kukkivat.

      Poista
  12. Mahtava määrä taimia ja todella edullisesti. 30 e:lla ei kovin montaa purkkia kaupasta saa. Valkoiset päivänliljat ovat taatusti hienoja kukkiessaan. Penkistä tulee kaunis.
    Näsiää olen pitkään miettinyt, mutta ei ole tullut hankittua. Sen myrkyllisyyttä en pelkää, sillä pihassa on runsaasti myös kieloja ja muuta myrkyllistä. Eikä meillä ole pikkulapsiakaan. Jos olisi, vahtisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei saa, olis riittänyt yhteen näsiään eikä muuhun. Minäkään en pelkää näsiän myrkyllisyyttä, pienille vieraille on opetettu ettei mitään saa laittaa suuhun näyttämättä sitä aikuiselle. Ja todennäköisesti näsiä tekee marjaa vasta vuosien päästä, sitten on lapsenlapset jo isoja.

      Poista
  13. Näsiä on kaunis. Kerran semmosen itelleni sain mutta en saanu sitä menestyyn. Mutta mä vähän silloin pelkäsin sen myrkyllisyyttä, en ole sit enempää katellu ja yrittäny saada sitä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden taimen voimalla lähdin yrittämään, olen käsittänyt että saattaa olla aika kranttu paikkansa suhteen.

      Poista
  14. Aivan mahtavat hankinnat ja todella edullisesti ne sait! Minulla on näsiä ollut muutaman vuoden. Viime vuonna se kukki jo tosi kauniisti, mutta tänä keväänä on vain yksi kukka ja toisella puolella on paljon kuolleita oksia. Onneksi eläviäkin oksia vielä on, toivottavasti tämä nyt olisi vain väliaikainen heikentyminen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)