keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Puutarhatuliaisia

Puutarhatuliaisia
 Merja Naroma, teksti ja kuvat
Reuna Oy
ISBN 978-952-7221-88-4

Sain kustantamo Reuna Oy:ltä arvostelukappaleen Merja Naroman kirjasta Puutarhatuliaisia, ulkomailta ideoita omaan pihaan.
 Aiheeseen sopien kirjan kansikuva on tehty postikortiksi.
 Kirja on täynnä pieniä ja suurempia ideoita miten toteuttaa ulkomailla nähtyjä ratkaisuja omaan pihaan. Tässäkään ei tarvita kuin penkki ja köynnös. Suomessa tuo voisi olla vaikka perinteinen pihakeinu ja kärhö.
 Tämä kolahti minuun sillä jos toiveeni toteutuu, jatkuu uuden kasvihuoneen seinä tiilimuurina ja siihen tulee eteen säleikköpuu.
 Tykkäsin kirjasta, se antaa oivalluksia mutta ei välttämättä valmiita vastauksia. Mielikuvitus jää osin lukijalle. Hieman olisin kaivannut kohteisiin ja niistä otettuihin kuviin selkeyttä. Kohteisiin siisteyttä, yllä näkyy mitä tarkoitan. Itseäni häiritsee hiekkapolun kasvillisuus ja se vie huomion reunojen kauniilta istutuksilta. Luonnossa tuskin huomaisi mutta kuvassa hiekan vihreys korostuu.
 Samoin jäin miettimään kuinka meidän eri vuodenajoissa toimii laajat hiekka-alueet jotka on tarkoitus olla aina siistejä. Eivät ainakaan ole helppohoitoisia ja sen olisi voinut kirjassa mainita.
 Tämä oli kaunis kuva, kuin puisto mutta täysin toteutettavissa omaan pihaan. Kirjassa oli otettu poimintoja muun muassa englantilaisesta puutarhasta, Italiasta, Afrikasta ja lukemattomista muista kohteista.
Pieneen rinnepuutarhaani on saatu idea Krakovan kasvitieteellisestä puutarhasta. Ei ole tismalleen esikuvansa näköinen mutta kirjankaan mukaan se ei ole tärkeintä. Suomessa pitää valita meidän oloihin sopivat kasvit. Siihen kirja antaa kivoja vinkkejä, kuten puksipuuaidan tilalle koivuangervoa joka kestää leikkaamista erinomaisesti.

Suosittelen lukeman kirjan ja hankkimaan omaankin kirjahyllyyn, juuri sellainen kirja joka on hyvä kaivaa esiin kun tulee hetki jolloin tarvitsee ideoita.


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva kirja, luulen että sitä tulee selailtua vielä monta kertaa.

      Poista
  2. En ole tuota kirjaa nähnyt vielä.Meille tehtiin aikoinaan pihasuunnitelma ja sitä päivittettiin.Nyt voisin muuttaa sen ihan erilaiseksi, helppohoitoisemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppohoitoisuus on kova sana, etenkin jos on laajempi piha.

      Poista
  3. Vaikuttaa hyvältä! Juuri tuo on parasta, että antaa ideoita, mutta ei mitään liian valmista, avaa mahdollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, lukijan mielikuvituksen pitää päästä laukkaamaan.

      Poista
  4. Minäkin pidin tuosta kirjasta. Mietin myös tuota nurmikäytävä-kivituhkapolkua pitkään, mutta sitten luin tekstin tarkemmin ja tajusin katsoa seuraavan sivun. Tuossa jutussa ideana olikin se, että alunperin paikalla oli nurmipolku, seuraavana kivituhkaa ja seulanpääkiviä, mikä oli hankala hoidettava juuri rikkaruohojen takia. Seuraavalla sivulla näkyy valmis lopputulos, joka on toteutettu graniittisilla reunakivillä ja samanvärisellä sepelillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minua harhautti kun valmiin kuva olikin eri sivulla, selkeyden vuoksi se voisi olla samalla aukeamalla.

      Poista

Kiitos kommenteista :)