lauantai 27. huhtikuuta 2019

Raparperit piiloon

Olen ihastellut Hernepensaskujanne-blogin raparperihuuppia. Koska sellaisia ei kaupasta saa ja jos saisi, olisi hinta minulle liian kova. Niinpä olen antanut asian olla kunnes sain ajatuksen.
 Kaivoin karjakeittiön uumenista esiin jättikokoisen saviruukun ja kippasin sen nurinpäin raparperien päälle. Koska ruukussa on pohjassa reikä, laitoin vielä päälle savisen ruukunalusen. Näin huuppa mallia Katja on valmis.
 Tällä alueella kasvaa kaksi raparperia vierekkäin. Toinen niistä meni kokonaan huupan alle piiloon. Leveys tässä riittääkin mutta korkeus voi tulla liian aikaisin vastaan. Vaan eipä tässä kokeilussa mitään menetä vaikka ei huuppani toimisikaan.
 Kasvimaa on käännetty ja valmiina kylvöihin. Pinnan harmaudesta näkee miten kuivaa meillä jo on. Lumesta suli iso osa haihtumalla eikä täällä ole satanut vähään aikaan.
 Ensimmäiset tulppaanin nuput on havaittu.
Istutin syksyllä paljon uusia hyasintteja. Lajiketta 'Pink Pearl' tuli muutama kappale. Miten minä muistan, että aiemmin nämä ovat olleet pinkimpiä. Tai sitten näiden väri kirkastuu kunhan aukeavat kokonaan.

Hieman viileampää säätä on luvassa, tänne jopa yöpakkasia, se saattaa tietää tämän nopean kevätkasvun taittumista.

12 kommenttia:

  1. Yksinkertaane ratkaasu, ku sen oivaltaa. Ja varmasti toimii yhtä hyvi, ku joku kallis versio. Kuivaa rupiaa olemahan tääläki. Tulookohan viimme vuaren toisinto? Kuivuus voi vaikuttaa färihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo toimi jos vain korkeus riittää. samaa olen miettinyt, tuleeko yhtä kuiva kesä kuin viime kesä oli. Jos tulee niin huh huh.

      Poista
  2. Nerokas idea!
    Voi, kun tulisi kunnon sade. Kohta olemme taas helisemässä kaivojen kanssa. Kasvit myös kaipaavat vettä jo nytheti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta odotan. Kasvimaan voisi jo laittaa mutta en halua kantaa sinne sisältä asti kasteluvettä. Kun ei ole satanut niin ei olla saatu kasvimaan kasteluveden säiliöön yhtään vettä.

      Poista
  3. mikä on raparperihuuppa?60v enkä ole kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperihuupan alla raparperit kasvavat pimeässä. Niistä tulee silloin vaaleampia ja makeamman makuisia. Näin olen kuullut ja nyt haluan kokeilla sitä.

      Poista
  4. Kiva idea. Mahtaisikohan iso muovisaavi ajaa saman asian vai pitääkö suoja olla hengittävää materiaalia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovisaavia voisin kokeilla, siihen ehkä kannattaa laittaa paino päälle jotta ei nouse jos raparperit kasvavat korkeiksi, saviruukku painaa niin paljon että se ei vähällä nouse.

      Poista
  5. Jännä kokeilu. Kuivuus vaivaa täälläkin ja viime kesän jäljiltä maa on jo valmiiksi kuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun myöhään syksyllä istutin taimia ja vaikka kuinka syvälle kaivoi niin maa vain pölisi. Nyt ei olla kaukana siitä, on tosi kuivaa siihen nähden että on vasta kevät.

      Poista
  6. Ihana kokeilu =) Noita huupan alla kasvaneita voi syödä lyhyempinä. Myös kakkossadon voi peittää huupalla.

    VastaaPoista
  7. Kun on kekseliäs, säästää pitkänkin pennin! Kevät on kyllä tänä vuonna aikaisessa. Toisaalta eilen tuuli kääntyi pohjoisen kantille, joten palataan ainakin hetkeksi normaaleihin kevätlämpötiloihin. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)