sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Puutarhapäivä

Pari päivää siskon luona, poissa puutarhasta aiheutti jo pieniä vieroitusoireita. Asian sai korjattua tänään, tuli vietettyä koko päivä puutarhatöissä.
 Reissun aikana oli ensimmäiset 'Pink Giant' kevättähdet tulleet kukkaan, uskomaton vauhti sillä näistä ei vielä keskiviikkona näkynyt mitään.
 Atsurinhelmilja kukkii arboretumissa ison kiven kupeessa. Vähän olin huolissani, että tämä ei kestänyt talven yli mutta nyt on nousemassa useita lehtiä joissa näky kukkiakin.
 Vaaleanpunainen ukonhattu kesti siirron, kukintaa en tohdi vielä odottaa.
 Viime vuonna aika moni kasvi siirtyi uuteen paikkaan. Eniten jännitin pionien lisäksi kylmänkukkaa vaan näyttäisipä sekin olevan hengissä. Tämä tekee valkoisen kukan, toiveissa on saada vielä joskus myös punaisena kukkiva yksilö puutarhaan.
 Kevätlumipisara nousi sekin vaikka melko hitaasti. Viime kesän kuivuus on vaikuttanut moneen kasviin.
 Syksyllä ostin monta erilaista kärhöä alennusmyynnistä. Osan kanssa tuli kiire istuttamiselle ja laitoin ne vain hätäisesti jonnekin. Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' aiheutti pari ilon kiljahdusta. Selvästi silmuja näkyvissä. Istutin tämän arboretumiin kasvamaan jalavan runkoa pitkin.
Yksi Helsingin kevätmessuilta ostettu juttu jäi kertomatta. Ostin valkoisen keltakurjenmiekan siemeniä. Sain ohjeeksi laittaa nämä heti kasvamaan hiekalla täytettyyn suodatinpussiin ja pussi multaan tulevalle kasvupaikalle. En pystynyt tähän heti sillä maa oli vielä jäässä siitä kohtaa mihin näitä ajattelin. Tänään tein istuttamisen osin myyjän ohjeilla. Puolet siemenistä kahvipusseihin hiekkamultaan ja puolet sisälle esikasvatukseen. Kovin on kuulemma epävarma itäjä mutta toivottavasti tulisi edes yksi taimi.

Huomiseksi on luvattu lämmintä säätä, jos ei tuule niin yritän saada koko pihan kaikki haravoinnit tehtyä.

15 kommenttia:

  1. Vaikka aurinko on ihanaa, sopivassa määrin sadetta voisi olla tänä kasvukautena. On hieno, kun kevätkukat ponnistavat niin nopeasti. Pienillä on lyhyt matka kasvaa.
    Köynnösukonhattu on muuten hengissä. Se herää aika aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hienoa. Ukonhatut on kaikki todella aikaisia, joskus tulevat esiin lumen keskeltä. 10 päivän sääennuste näytti sadetta viikon päästä, olkoot siihen saakka aurinkoa. Sadettakin on hyvä saada, maa jäi todella kuivaksi viime kesästä.

      Poista
  2. Eikö olekin ihana katsella noita pieniä kasvien alkuja, mitkä maasta esiin pinnistävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa, miten sen vuodessa unohtaakin mitä kasvaa ja missä. Saatikka sitten uudet kasvit, kaiki iloisia yllätyksiä.

      Poista
  3. Eilinen meni täälläkin pihatöissä ja olipa ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, illalla tuntui kropassa mutta vain hyvällä tavalla. Tänään jatketaan.

      Poista
  4. Arvaan, että olet ollut elementissäsi :) Toivottavasti haravointipäivä on sujunut myös suunnitelmien mukaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut haravointipäivää, tuuli vieläkin enemmän kuin eilen. Onneksi riittää muutakin puuhaa.

      Poista
  5. Kaikki mullasta nouseva ilahduttaa, mutta erityisesti kärhöt. Niiden suhteen joutuu välillä pitkäänkin murehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa uusissa kärhöissä ei näy elämää joten jokainen mikä on elossa on juhlan paikka.

      Poista
  6. Kerrassaan ihania kaunokaisia siellä puutarhassasi. Jännittävä tämä iriskylvös, toivottavasti onnistuu hyvin. Nautinnollisia puutarhapuuhailuja toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä ennen en ole kylvänyt iiriksiä, omassa pihassa siperiankurjenmiekka on levinnyt itsekseen siemenestä.

      Poista
  7. Nyt alkaa puutarhassa tahti kiihtymään;) Ihania kukkijoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin alkaa, samaan aikaan kiihtyy lihasten kiputilat. Tänään sitä huomasi miten on huonossa kunnossa talven jäljiltä.

      Poista
  8. Ihanat kukkijat <3 Kevät on hauskaa aikaa, kun joka päivä löytyy jotain uutta ihmeteltävää. Toivottavasti valkoinen iiriksesi itää hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)