maanantai 3. syyskuuta 2018

Allium karataviense

Jos pitäisi valita laukoista yksi lemppari, olisi se aika todennäköisesti Allium karataviense, pallolaukka. Törmäsin kasviin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten ruokakaupassa ja ostin pussin sipuleita kokeeksi. Koe osoittautui valtavaksi menestykseksi. Laukka on kaunis, kukkii pitkään ja mikä parasta, se ei ole osoittanut mitään merkkejä taantumisesta.
 Pallolaukka jää mukavan matalaksi, lehdet ovat hauskan leveät.
 Tänä vuonna juurelta löytyi siementaimia mutta ne taisivat kaikki menehtyä kuivuuteen. 
 Kaunis kuin mikä.
 Nyt löysin lisää pallolaukkaa Honkkarista. Otin kaksi pussia jotta pääsen kokeilemaan tätä eri paikkoihin. Pitää iskeä heti kiinni kun näkee jotain mitä haluaa, tätä kun ei ole tullut toiste vastaan Prisman jälkeen.
Samalla ostin upean persikan värisiä hyasintteja. Nämä taantuvat siihen malliin, että joka vuosi on istutettava uudet. Honkkarissa olivat kukkasipulit tarjouksessa, ota 4, maksa 3, edullisin pussi on ilmainen. Ei ole maksettu mainos mutta ajattelin mainita jos joku sai näistä inspiraation. Neljänneksi pussiksi valitsin itselleni hajulaukan sipuleita. Yritän niitä taas kerran ties kuinka monen epäonnistumisen jälkeen.
Ja kun mainostamisen linjalle lähdetään niin tiedoksi, että Tokmannilla oli lumikellon sipuleita 1,99€ pussi. Kaksi ostin ja totesin, että taidan hakea heti huomenna lisää. Lumikelloista ei ole vielä koskaan itänyt kaikki sipulit, parempi pelata varman päälle.

14 kommenttia:

  1. On hiano! Mullaki on laukat lisääntyny koko aijan. Aika hauskoja tapauksia pallokukintoineen. Pääsenki loppuviikosta käymähän Honkkaris. Mullei oo viälä sipulin sipulia ja meinaa iskiä paniikki päälle. No, äkkiää son hoirettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukat ovat hauskoja, toivottavasti teet Honkkarista kivoja ostoksia. Tällä laukalla on vielä se kiva ominaisuus ettei lehdet kellastu. Eivät kärsineet yhtään kuivuudesta tai halloista.

      Poista
  2. Näin noita laukkoja parissakin nettikaupassa. Vielä en tilannut, mutta hyvien kokemustesi perusteella voisin tilata.
    Harmillista tämä autottomuus, kun moneen paikkaan pääsy on niin hankalaa. Rahaa toki säästyy, vaan eipä kyllä saa tarpeellisiakaan asioita hoidettua. Murrr... Honkkariin on tarkoitus mennä heti, kunhan aikaa ja kyyti järjestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Navettapiialle jos vastasinkin, että laukka on myös siitä hyvä, että sen lehdet eivät kellastu. Minulla ainakin autottomuus kävisi pidemmän päälle hermoille, ymmärrän hyvin tunteesi.

      Poista
  3. Ihanat laukat todella. Pitää katsoa jos vaikka löytyisi. Kiitos kuitenkin vinkeistä mistä niitä voisi löytää. Mistäköhän tämä pelko mainostamisesta on alkanut. Minusta on hyvä jos joku löytää jotain, pistää sanan liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää mainita aina ettei mainosta jotta jollekin ei tule sitä tunnetta että kyseessä olisi piilomainos. Nykyään saa olla tarkkana.

      Poista
  4. Voi ihania laukkoja, ehdottomasti haluaisin. Ja olen samaa mieltä Nilan kanssa tuosta mainostamisesta, onko se edes mainostamista, minusta tiedottamista :-)

    VastaaPoista
  5. Tosi upeat laukat! Täytyykin pitää silmät auki, jos niitä sattuisi jossain olemaan myynnissä täälläpäinkin. Ylihuomenna olen menossa ensimmäistä kertaa tänä syksynä katsomaan kukkasipulivalikoimia. Ihanaa syyskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli minun ekat ostokset, Lidliin tulee sipulit torstaina, sinne pitää syöksyä seuraavaksi.

      Poista
  6. Upea laukka! Minun laukkavalikoimani on kasvanut tänä vuonna kolmella erilaisella laukalla, joista yksi saattaa jopa olla juuri tuo. Kauniin värinen hyasintti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintti ei ole yhtään minun väriä mutta blogit ovat vaikuttaneet, mummon kalsarin värinenkin kasvi voi olla kaunis.

      Poista
  7. Onpa kaunis tuo laukka, pitääpä kokeilla itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, ei tule kuvissa täysin loistoonsa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)