sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Jollain riittää virtaa

Muistaakseni viikko sitten sovittiin miehen kanssa, että nyt saa navetan remppa olla ja jatketaan ensi kesänä. Aamulla kun heräsin ei miestä näkynyt missään, pihaltahan tuo löytyi ja mistäpä muualta kuin navettaa korjaamasta. Jollain riittää virtaa vaikka muille jakaa.
 Oli päättänyt purkaa nämä väliköksi kutsutun tilan ovet pois. Välikkö nimi tulee siitä, että tuo koko navetan levyinen tila yhdistää aikoinaan  ensin tehdyn hirsiosan muutama vuosi myöhemmin rakennettuun tiiliosaan. Kunhan tila on siivottu voin ottaa siitäkin kuvia.
 Hetken päästä oli uudet karmit valmiina. Oven päällä on ollut kaksi ikkunaa jotka ovat päärakennuksen alkuperäisten ikkunoiden sisäpokia. Laitamme pokat takaisin kunnostamisen jälkeen sillä ei ole tietoa millaiset ikkunat tuossa on alunperin olleet.
 Vanhoista ovista ei ollut enää oviksi. Niistä otettiin saranat talteen, loput poltetaan.
 Illalla oli uudet ovet lähes valmiina. Saranat kiinnitetään seuraavaksi tai punamullalla maalaamisen jälkeen. Ikkunoiden kanssa kestää pidempään, voi olla että teen ne vasta ensi kesänä, oma energiavirta ikkunoiden suhteen on loppu.
 No, en minäkään selvinnyt viikonlopusta ilman ikkunoita. Nyt on kaikki tänä kesänä kunnostetut ikkunat maalattu ja kunhan kuivuvat (ja kittien maali on tasattu) pääsee mies asentamaan niitä paikoilleen. Maalatut laudat ovat alla olevan kuvan muovitettujen ikkunoiden karmilistat. Iso mötkäle on hirsiosan ulkokulmaan tulevat kulmalistat. Tehtiin yhtä jykevät kuin alkuperäiset, onneksi toisen kulman listat oli tallessa ja saatiin malli niistä.
Vielä jää kolmen oven korjaaminen/uudistaminen ensi kesälle tehtäväksi. Ja muutama ikkuna minun työmaaksi. Kyllä siitä vaan tulee komea pytinki kunhan on valmista.

30 kommenttia:

  1. Siellä Päivänpesässä asuu kyllä ahkeraa ja osaavaa väkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, into on kyllä kovin vaihtelevaa mutta pikkuhiljaa jotain tulee tehtyä.

      Poista
  2. Vitsit, tulee hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee. Mietin vain miten käy pääskyjen joilla on ollut joka kesä oma pieni pesä välikössä. Pitääkö tehdä oveen niille oma lentoaukko. Uudesta ovesta ei lennetä sisään lautojen raosta.

      Poista
  3. Tuollaiset projektit tuntuvat aina ikuisilta, mutta askel kerrallaan vuorellekin kiivetään. Se on vain hyvä, jos toinen toistaan kannustaen pääsee etenemään. Jos toisella alkaa virta olla vähinä, niin toinen voi pinnistää.

    Hienon siististi leikattu nurmikko navetan edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askel kerrallaan, olen sangen tyytyväinen ettei navetan ulko-osin kanssa mene tätä tahtia kuin kaksi kesää. Päärakennuksen ulkovuorausta on hierottu monta kesää eikä ole vieläkään valmista.
      Nurmikko leikattiin eilen, näyttää siksi kovin siistiltä :)

      Poista
  4. No jestas! Kiva nyt on kieltämättä puuhailla, on kuin kesäsää. Mutta silti. Mahtava mies!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sään ansiosta pitkälti tuo into, sateella ei olisi sama tahti. Ihme mies kun ei osaa olla vaan :D

      Poista
  5. Mikä muutos taas ja yhyres päiväs. Miähellä tuloo katos äkkiää näkyvää valamista ja se innostaa. Sun hommat on aika nuhujaamista, ku pitää purkaa ja putsata, hioa ja hinkata, kitata ja.....näkyvää tuloo paaalio, paaalio hitahemmas taharis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin se menee, mun työt on monivaiheisia, odottelu on aina läsnä.

      Poista
  6. Hiljaa hyvä tulee, jos kohta joskus tarvitaan sitä rivakkuuttakin. Ahkeria ainakin olette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on ahkera, minä haahuilen paljon puutarhassa :)

      Poista
  7. Hyvä kun joskus iskee tekemisen into! Siitä riittää yleensä virtaa muillekin :) Lopputulos näyttää hyvältä ja ovi onkin jo melkein valmis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi into käy kylässä säännöllisen epäsäännöllisesti, tulee tehtyä ja saa aikaiseksi.

      Poista
  8. Teillä tuntuu olevan sama meno, kuin meillä. Aamulla, kun herään, mies on jo tehnyt vaikka mitä. Mistä sitä virtaa riittääkin heti aamutuomaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmettelen, minusta on ihana herätä viikonloppuisin rauhassa ja syödä aamupala pitkän kaavan mukaan ja sitten vasta käsiksi päivän töihin.

      Poista
  9. Todella paljon olette tehneet kesän aikana. Hieno uusi ovi. Onneksi ne energiavarastot välillä taas täydentyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella on hyvä ladata akkuja, eikä ikkunoita ole enää kuin 8 pokaa jäljellä, ne menee heittämällä tähän kesään verrattuna.

      Poista
  10. Olette kyllä osaavia ja ahkeria - kätten jälki näyttää hienolta niin rakennuksissa kuin puutarhassa. Pääskysten lentoaukko kuulostaa hyvältä idealta, pääskyset pihassa kuuluvat kesään. Ja ovathan ne ehkä tottuneet asumaan juuri tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääskyset ovat vierainamme joka kesä, olisi sääli katkaista perinne. Pitää tutkailla miten asia on parasta hoitaa.

      Poista
  11. Hyvältä näyttää. Yhdyn muiden kommentteihin; olette kyllä ahkeraa väkeä <3

    VastaaPoista
  12. Näyttää tosi hyvältä! Hirmupaljon olette saaneet kesän kuluessa aikaan. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon kun piti kunnostaa vain yksi ikkuna toisesta päädystä.

      Poista
  13. Hyvältä näyttää. Kannattaa huilata välillä.
    Toi remontointi on tuttua täälläkin.Vanhat rakennukset tarvitsevat aina jotakin korjausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella huilataan ja annetaan remonttien olla. Vanhat rakennukset ovat ikuisuusprojekteja :)

      Poista
  14. Hieno tulee. Ihailen aina suuresti aikaansaavia ihmisiä.

    VastaaPoista
  15. Blogissani on sinulle haaste. Olet saattanut saada haasteen muualtakin.

    VastaaPoista
  16. Huh. On tuo ollut uskomaton urakka! Hirveästi olette saaneet aikaan ja kylläpä näyttää aivan toiselta jo.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)