tiistai 4. syyskuuta 2018

Mansikkamaa laatikoihin

Keväällä sain tarpeekseni joka talvi pilalle menevästä mansikkamaasta. Mansikat kasvoivat kohopenkissä mutta alla oleva savimaa vaikutti huonolla tavalla, joka talvi uudet taimet kuolivat. Päätin, että nyt riitti.
 Mansikkamaa myllättiin ja tasoitettiin. Päälle levitettiin muovi ja kahdeksan lavakaulusta. Kaulusten ympärille silputtiin oksasilppurilla hyvän kokoinen pino koivunoksia. Vanhalta maalta pelastetut hengissä olevat taimet siirsin kolmeen laatikkoon. Vanhat lankakorit suojaavat kypsyviä mansikoita linnulta.
 Mansikoiden ympärille toin siskolta olkia. Olkien mukana sain siemeniä ja nytpä minulla on kasvamassa oma viljapelto minikoossa. En raaski kitkeä pois koska ovat kuitenkin yksivuotisia. Mansikan taimista on kasvanut hyvin voivat pienet pensaat. Satoakin ovat tehneet muutaman marjan verran. Rönsyt saavat tehdä lisää taimia ja täyttää laatikot.
 Yhdessä mansikkalaatikossa on yllätysvieras. Tyhjensin laatikkoon esikasvatettujen käenkaalien mullat ja mullan sekaan oli jäänyt yksi itämätön mukula. Ilmeisesti laatikossa oli hyvä multa sillä käenkaali on voimissaan eikä sitä ole edes kasteltu kuin parina päivänä pahimmalla helteellä.
 Viikonloppuna ostin edullista multaa ja istutin loppuihin laatikoihin rönsytaimet. Nuupallaan ovat vielä mutta tuosta nousevat. Laitoin tarkoituksella tiuhaan sillä kaikki eivät selviä talvesta.
 Pieniä ovat mutta kyllä ne kokoa kasvavat. Mansikoiden lajike on Polka, lempparini.
 Yhden laatikon jätin kasvihuoneen kulmalta tyhjäksi. Sain idean siirtää pensasmustikat siihen. Yksi uusi taimi on jo valmiina odottamassa rodomultaa ja istuttamista. Loput taimet löytyvät saunalta. Ajattelin, että laatikossa mustikoita on tässä kohtaa helppo kastella kun vesipiste on metrin päässä. Ja koska mustikat pitää suojata linnuilta niin suojaaminen hoituu samalla verkolla kuin mansikoiden suojaaminen. Pääsen vähemmällä vaivalla.
Luumulehdon laatikoista yhdessä on kasvanut mansikkaa jo muutaman vuoden hyvällä menestyksellä. Toivottavasti uuden mansikkamaan mansikat ottavat yhtä hyvän kasvun, kuvan laatikosta mansikkaa pitäisi karsia poiskin.

16 kommenttia:

  1. Hyvä ratkaasu. Mullon kans mansikat looris, mutta korkiemmis ja niitä piti siksi, ainaki tänä kesänä, kastella aika palio. Mullon sama homma käenkaalin kans, sitkiää sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mataliakin laatikoita piti kastella muutamaan kertaan helteillä, tuossa kohtaa vesi on ihan lähellä, kasvihuoneella on letku mikä ylettää juuri ja juuri kauimmaiseen laatikkoon. Helpottaa kastelua huomattavasti ja siksi siirrän mustikoitakin tuohon.
      Taidan jättää käenkaalin tuohon vaikka tuskinpa se talvehtii.

      Poista
  2. Hyvä idea tuo. Savimaa on tosiaan haastava niin monelle kasville. Hauska tuo vilja, varmasti se maistuu linnuille tuota pikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka ei siedä yhtään savimaata se on tullut huomattua. Linnut saa syödä viljat, kerään nippuun ja vien lintulaudalle.

      Poista
  3. Meillä on kuollut myös mansikan taimia monena vuonna. Istutin taas keväällä olikohan se 35 tainta vai enemmän. No joka tapauksessa menetyksiä on ollut. Mukavaa kuulla tästä viljelymuodosta lisää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut mansikalle surkeita talvia, viime syksy oli märkyydeltään paha. Jos nyt laatikoissa menestyisivät paremmin.

      Poista
  4. Nuo lavakalukset ovat todella näppäriä mansikoiden kasvattamiseen. Minulla on lavakaulusmaan reunalla 6,5 m pitkä laudoista tehty parin lavakaluksen korkuinen mansikkapenkki, jossa on 2 riviä polkaa. Tänä kesänäkin saatiin yli 20 litraa mansikoita. Enemmänkin olisi tullut, mutta ampparit tekivät selvää loppusadosta🤬.
    Minulla on katteena maisemointikangas, se päästää kasteluveden hyvin läpi, estää kuitenkin rikkojen kasvun ja mansikat pysyvät puhtaina. Etanat eivät myöskään viihdy kankaan päällä.
    Montako pensasmustikkaa aiot laittaa tuohon lavakalukseen? Niistä kasvaa muutamassa vuodessa yllättävän isoja puskia. Minulla on 10 pensasmustikkaa suunnilleen 7x2m ”karsinassa”; penkin ympärillä on lammasverkko jänisten varalta. Istutin siis taimet 75 cm välein, mutta liian tiheään tuli istutettua, nyt koko alue on yhtä mustikkapiirakka, jonne ei tahdo sekaan sopia poimimaan satoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurja mansikkasaalis. Vanha maa antoi parhaana vuonna 15 litraa mutta muina vuosina paljon vähemmän. Liian tiuhaan meinaan istuttaa eli 4kpl yhteen laatikkoon kun minulla kasvavat niin kitukasvuisesti saunan luona. Toki on ne jo kertaalleen siirretty sinne toisaalta. Ei ole oikein mustikan suosima piha meillä. Verkotus on pakko tehdä hyvin, maistuu jäniksille suurena herkkuna.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää. Lavakaulukset ovat ihan super mahtavia <3 Kivaa tiistaita Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavakaulukset on monikäyttöisiä. Nyt meni vikat omasta varastosta käyttöön, loput on tulevan kasvihuoneen pohjalla betonivalun muotteina.

      Poista
  6. Minullakin on aina mansikat laatikoissa. Tänä syksynä ne pitää taas uusia, kun peurat pistelivät ne suihinsa. Täytyisi jokin verkkokansi siihen päälle jaksaa rakentaa. Oman maan mansikat vaan maistuvat parhailta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman maan mansikat on parhaita, tänä kesänä eivät edes homehtuneet kun oli niin kuivaa.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ne on tosi näppäriä, talvella suojaavat pieniä kasveja jäniksiltä ja kesällä ne saa mansikoiden tai pensasmustikoiden päälle. Kunhan mansikkamaa on kokonaan satoiässä niin kaarien päälle levitetään rastasverkko, tänä vuonna ei kannattanut kun kaikki uudet mansikat eivät tehneet vielä satoa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)