maanantai 17. syyskuuta 2018

30 metrin urakka

Nyt se on valmis, nimittäin navetan toinen pitkä sivu. Kaikki ikkunat on korjattu pohjoisen puolen seinältä, eikä sovi unohtaa länsipäätyä joka on sekin ikkunoiden ja ovien osalta valmis.
 Ryhtiä tuli ehjien ikkunoiden myötä aimo annos lisää. Vanhan tonkkatelineen purkaminen oli oikea ratkaisu eikä sitä tehdä takaisin, seinä on paljon siistimpi ilman.
 Karjakeittiö on ainut navetan ikkunoista jossa on vielä tallessa tuplalasit. Nekin kunnostettiin alkuperäiseen kuntoonsa. Ikkunakarmi otettiin kokonaan pois, putsattiin, kiinnitettiin paremmin ja maalattiin.
 Tästä tilanteesta lähdettiin muutama viikko sitten. Ihan kuin eri ikkunat vaikka täysin samat.
Karjakeittiön sisäpokat ovat olleet aina maalaamattomat karjakeittiön puolelta. Me pidimme saman tyylin. Vanhat ikkunapidikkeet olivat hävinneet ajan saatossa joten mies teki uudet messinkisistä oven vetimistä joita löytyi autotallin kätköistä. Hienothan noista tuli, kiinnitys hoitui vanhakantaisilla ruuveilla aidon vaikutelman saamiseksi.
 Maitotonkkien kuivatusteline osoittautui olevan seinässä kiinni parilla naulalla. Katto oli jo laho joten todettiin paremmaksi purkaa pois. Ja olihan tuo takana oleva ikkuna helpompi kunnostaa kun ei ole rakennelmia edessä.
 Ja miten paljon siistimpää kun kaikki tavara on karjakeittiössä sisällä. Ihan hyvin mahtuivat sinne vaikka hieman epäilin asiaa. Tässä kohtaa neliruutuisia pokia ei pystytty pelastamaan. Kuvassa näkyvät otettiin pois autotallista jossa toimittivat sisäpokien virkaa. Tässä niille on parempi paikka, ulkopokia kun ovat tippalistoineen.
Vielä viimeinen kuva navetan tiiliosuuden seinästä. Joskus tulevaisuudessa navetan kaikki seinien vierustat täytyy kaivaa auki. Maa on kohonnut liikaa seinän vierestä eikä perustuksia näy kuin muutama sentti. Lisäksi tuossa on tehty joskus salaoja ihan päin honkia, putki kulkee melkein maan pinnalla. Että eipä lopu työt vaikka suurin osa ikkunoista on valmiina.

31 kommenttia:

  1. Vau! Mahtava muutosprojekti. Ihana tuo eka kuva, karvarouva siellä köllii :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvarouva köllii ja hakee huomiota, sai rapsutuksia heti kuvaamisen jälkeen :)

      Poista
    2. No just silleen mietinkin, että hakeeko huomiota :-D Näytti vähän siltä, että saattaa olla siellä silleen että "hei, minä täällä!" ♥

      Poista
    3. Iines on kovin itsenäinen kissa mutta sitten kun haluaa huomiota niin kaikki takuulla tietää sen. Ääni on kova ja kierimistä tekee kunnes menee ja rapsuttaa.

      Poista
  2. Kyllä on hyvän näköinen ja komee. Mahtavat säilytystilat, upeet ikkunat, sopivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilytystilaa riittää, navetta on 300m2 kahdessa kerroksessa. Ikkunat on kauniit, ei niiden näköä edes tajunnut ennen korjaamista.

      Poista
  3. Komea tuli. Tonkkakatoksen purkaminen oli hyvä veto. Ulkoasu on siistimpi ja rauhallisempi. Työt eivät lopu, se on selvä. Aika paljon olette kuitenkin tänä kesänä ahkeroineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon saatiin aikaiseksi, ei jäänyt kuin 8 pokaa eli 4 ikkunaa ensi kesälle.

      Poista
  4. Tuo on nykyisin suoranainen pihan komistus! On siinä ollu urakkaa, mutta nyt se on tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tehty, toinen puoli jäi ensi kesäksi, siellä suurin työ on ovien kunnostus/uusinta.

      Poista
  5. On kyllä hienon näköinen! Upeaa työtä olette tehneet. Ihania syyspäiviä!

    VastaaPoista
  6. Todella siisti ja komea navettarakennus tulikin ahkeran työn tuloksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, inspiraatio kannatti, nyt on hyvä mieli ahkeroinnista.

      Poista
  7. On kyllä hieno navetta ja todella kaunis kunnostettuna. Ja olette hienosti kunnostaneet, ei varmaan moneen vuoteen tarvitse kuin ihailla omien kätten työtä!

    Hyvän syksyn toivotuksin Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Tyytyväisiä ollaan lopputulokseen.

      Poista
  8. Valtava urakka, mutta kyllä nyt kelpaa!

    VastaaPoista
  9. Tosi ihana ja upea navetta mutta kyllä te olette ison työn tehneet ja mikä määrä erilaisia asioita sinne mahtuukaan.

    VastaaPoista
  10. Entisöinti on aina kovaa hommaa, kun pitää purkaa entiset, kunnostaa ja rakennella taas kasaan. Mutta työ tekijäänsä palkitsee - nuo ikkunat kestävät taas pitkään. Tosi siistin näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja vanhassa mikään ei ole suoraa, vatupassilla mitattua tai samankokoista. Sopivien ikkunaruutujen kanssa oli välillä melkoinen palapeli. Nyt pitäisi kestää kymmeniä vuosia.

      Poista
  11. On se komia ja ryhyrikäs rakennus, korjattuine klasineen ja ovineen. Ny voi talavella tyytyvääsenä kerätä voimia ens kesän urakkaa varte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hyvä kerätä voimia ja jos nyt oikein kovasti tekee mieli ikkunoita kunnostaa niin entisöintikurssille voi ottaa pokat mukaan.

      Poista
  12. Ihanat navetanikkunat, noi vanhat navetan on niin kauniita ❤t.puutarhurintytär

    VastaaPoista
  13. Upea suoritus. Kunnostetut ikkunat muuttavat hurjasti rakennuksen ilmettä, se näyttää ryhdistäytyneen kokonaan. Täytyy myös kiittää sinua inspiraatiosta, kunnostin kaksi ulkosaunan ikkunaa tänä kesänä ja olen hyvin tyytyväinen ja ylpeä itsestäni.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)