lauantai 30. toukokuuta 2015

Luumulehto

Hiljalleen alkaa luumulehto saavuttaa lopullista muotoaan. Vielä puuttuu 2 luumupuuta, mutta aion ostaa toisen tänä syksynä ja toisen seuraavana. Jaetaan kustannuksia useammalle vuodelle niin ei muka kirpaise kerralla liikaa. Perennojakin pitää hankkia vielä monta.  Ja yksi kirsikkapuu.
 Laatokan keltaluumu selvisi hienosti ensimmäisestä talvestaan Arvilan luumulehdossa. Saman teki onneton yleisen punaluumun taimi jota yritin ensin tarjota kompostiin muka kuolleena.
Istutusalueiden perennat ovat rehevöityneet valtavasti sitten viime kesän. Puna-ailakki niin kovasti että sen siirrän tuosta edestä pois. Nyt ailakki peittää ystävältä saadun kauniin oranssin tulikellukan. Mummon punaiset bellikset on sitkeitä tiilireunuksen vieressä. Näyttivät keväämmällä ihan kuolleilta, mutta nyt ovat jo isot pehkot.
Onneksi noita koivuja ei tullut aikoinaan kaadettua pois. Antavat pientä varjoa kasvimaalle ja luumulehtoon. Lähelle tontin rajaa, kuvan oikeaan reunaan istutin pari koivua lisääkin kun ne poistettiin saunan seinän vierestä. Ehkä koivut eivät saisi kasvaa noin lähellä puutarhaa ja kasvimaata, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut ongelmaa.

Tykkään risuaidasta ihan hulluna. Se antaa luumulehdolle raamit, ja vielä kun risuaidan oikealla puolelle saadaan ensi viikolla kivimuurin korotus, niin jo alkaa olla luumulehdolla suojaa ja rajoja. Kiviympyrän keskellä oleva kirsikka selvisi sekin talvesta. Kirsikkaa jännitin eniten savisen maan takia. Mutta hyvin meni ja muutama kukkakin siihen on tulossa. Vastakkaisen puolen kiviympyrästä puuttuu kirsikka, on ostoslistalla.
Luumulehdon keskiympyrässä kasvava ruusuomena on istutettu kaksi vuotta sitten. Vielä se ei kuki, mutta sen ympärillä olevat tulppaanit ovat heränneet kukkaan. Ja minä onneton todellakin olen hukannut osan tulppaanien tiedoista. Onneksi sentään on tämä blogi, löysin kuvia viime syksyn tulpaaniostoksistani ja sieltä selvisi muutaman lajikeen nimi. Mutta osa on silti hukassa. Tässä kukkii vihreäpunaraidallinen tulipa virichic ja tuntematon kaverinsa.

Mukavaa viikonloppua ja onnittelut opintonsa päättäneille!

25 kommenttia:

  1. Kyllä teillä on lääniä! Kuvista ei näytä yhtään, että koivut olisivat "ihan kasvimaan vieressä" vaan pikemminkin satojen metrien päässä :-D Ja luumulehtoa "kehystävä" risuaita myös! Upea se on, samoin kuin näkymät, en siis yhtään kritisoi, mutta muutaman kaupunkipihan nähneenä vaan pyörittelen silmiäni, teillä kaikki on suurta kuin Ameriikassa. Se tuvan kattokorkeuskin!
    Ihana tuo luumulehto-alue, jo nyt. Todella tunnelmallinen, puhumattakaan sitten, kun on lehtikattoa pään päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääniä riittää ja siksi kustannuksia on hillittävä, omaisuuden tähän saisi uppoamaan jos haluaisi. Tämän vuoden suurin kustannus puutarhan osalta on kaivinkone töihin tontille kahdeksi päiväksi, ja sen takia taitaa sisäremontit jäädä tältä vuodelta...
      Yläkuvassa taitaa muuten olla siitä kohtaa mistä seison kuvaa ottamassa niin aika tasan 100 metriä talolle matkaa, eli se kuvaa hyvin puutarhan kokoa. Joskus pitäis mittailla kuinka paljon tulee päivässä käveltyä kun joku työkalu on haettava puutarhan toiselta puolelta.

      Lehtikattoa odotan minäkin. Nyt on tosi hankala piha kun keväällä on märkä ja heti alkukesästä kuuma auringon porottaessa koko päivän.

      Poista
  2. Onnea! Mukava tunne, kun joku projekti on hyvällä mallilla. Sitten voi vähän hengähtää, ennen seuraavaa projektia. Hienon näköinen luumulehto. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, se on mukava tunne, ja voi alkaa taas suunnitella uutta projektia :D

      Poista
  3. Kivan näköistä on puutarhassasi.Kovasti on ollut työtä tuon kaiken tekemiseen,mutta se kyllä antaa niin paljon valmiina energiaa taas uusiin projekteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Työtä on ollut ja tulee olemaan, mutta se sitä mistä nautin.

      Poista
  4. On kyllä upea! Erityisesti tuo kokonaiskuva, jota risuaita tosiaan hienosti rajaa. Hatunnosto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risuaita osui oikeana paikkaan, jos vain risuja vielä tulee massiivisia määriä, jatkan aitaa navetalle saakka.

      Poista
  5. On teillä lääniä. Koivut ovat varmasti tarpeeksi kaukana. Meillä on paaaljon pienempi pihapiiri ja näissä tiloissa puiden lähellä oleminen vaikuttaa eri tavoin. Hyvä risuaita ja kaunista muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa riittää. Meillä on koivuja vähän siellä sun täällä, mutta kun tykkään niistä. Ja yhden koivun ihan juurella on talvehtinut muratti jo monta talvea. Että ei ne koivut aina pahoja ole :)

      Poista
  6. Luumulehto alkaa jo näyttää ihan lehdolta. On varmaan palkitsevaa, kun todellisuus alkaa näyttää siltä, mitä on mielessään suunnitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se palkitsevaa ja vielä kun tuosta saa puut kunnolla kasvuun niin olen tyytyväinen.

      Poista
  7. Oi että, on kaunista! Yhdyn tuohon risuaidan kauneuteen. Laitatko siihen jotain köynnöstä kasvamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risuaidan vieressä ns. sisäpuolella luumulehtoon päin kasvoi koivuja ja isotuomipihajaa. Jänöt söi molemmat talvella mutta isotuomipihlajassa näkyy pieniä alkuja. Köynnöksetkin vois olla kivoja, kärhöt, mutta tuossa on niille liian savinen maa.

      Poista
  8. Onnea projektin valmistumisesta! Teillä riittää tilaa useammallekin projektille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa on vaikka mille, tänään sai alkunsa yksi uusi juttu.

      Poista
  9. On teillä kaunista ja paljon tilaa uusillekin luumupuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti laitan luumut aika tiuhaan, niitä on tarkoitus leikata niin etteivät kasva kamalan korkeiksi.

      Poista
  10. Tuo kivetys tuossa puu ympärillä on aivan mainion näköinen, kuten koko alue aitoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiveyksellä on oma tarkoitus, sitä pitkin pääsen kitkemään eikä tarvitse kävellä taimien päällä. Sitten joskus kun alue on kasvanut täyteen.

      Poista
  11. Mahtava puutarha teillä! Ja kaunis vanha navettarakennus kuin pisteenä i:n päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navetta on iso, sillekin voisi keksiä jonkun käyttötarkoituksen.

      Poista
  12. Luumulehto on tosi upea ja risuaita hieno tausta. Näistä kuvista pystyy jo hyvin kuvittelemaan sen tuuheampana, täydempänä ja valmiimpana. Se näyttää jo nyt hyvältä ja kauniilta :)

    Joskus ihan tosi harvoin toivon, että olisi pienempi piha just sen takia kun joutuu jotain unohtunutta työkalua hakemaan toiselta puolelta tonttia. Ja niitä unohduksia tapahtuu useita päivässä. Vaikkei meillä edes ole iso piha, kuten teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuheampaa on ehkä 10 vuoden päästä, kun oikein odottaa niin kasvu tuntuu todella hitaalta. Ja oikeastikin meillä kasvaa kaikki hitaasti kylmän savimaan ja ainaisen tuulen takia. Siksikin tuulisuojat on tärkeitä.
      Joskus kuljen puutarhassa kottikärryjen kanssa missä on kaikki työkalut ja muut tilpehöörit mitä odotan tarvitsevani. Ja tietysi käy niin, että tarvitaankin niitä suurempia oksaleikkureita, ja eikun hakemaan...

      Poista

Kiitos kommenteista :)