torstai 9. huhtikuuta 2015

Arvonta

Tällä kertaa jaossa puutarhaan liittyvää. Viime vuonna puutarhan siemeniä sai nopeudella, tällä kertaa saa arpaonni ratkaista kelle päätyvät sulkaunikon, pioniunikon ja punavalkoisen akileijan siemenet. Jaossa on kolme siemenpakettia, kaikissa yksi pussi sulkaunikoita, yksi pussi pioniunikoita omasta pihastani ja kahdessa on punavalkoisia akileijan siemeniä ja yhdessä valkoisia kerrottuja akileijan siemeniä. Akileijat myös omasta pihasta. Eli näin:

2 x sulkaunikko + pioniunikko + punavalkoinen akileija
1 x sulkaunikko + pioniunikko + valkoinen kerrottu akileija
 Tässä punavalkoinen akileija:
 Ja tässä pilvisen päivän kuva pioniunikoista:
Osallistua voi jättämällä kommentin tähän postaukseen, kaikilla on tasapuolisesti yksi arpa. Arvonta päättyy 17.4.2015 klo 18:00. Kaikki siihen mennessä jätetyt kommentit osallistuvat vaikka eivät heti päivity näkyviin.

62 kommenttia:

  1. Arvonnassa mukana! T: Marke

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, lempikukkiani. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Aivan upea tuo pioniunikko. En ole ennen nähnytkään. Mukana arvonnassa. eija.evesti@netti.fi

    VastaaPoista
  4. Ja sähköposti vielä eli ameliarose211@gmail.com.

    VastaaPoista
  5. Ja sähköposti vielä eli ameliarose211@gmail.com.

    VastaaPoista
  6. Mukana - olisipa mahtavaa saada näitä omaankin puutarhaan! <3

    VastaaPoista
  7. Mukaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Osallistun arvontaan!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Arvonnassa mukana!
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Mukana miekii arvonnassa.
    t. eläinhattu Anne

    VastaaPoista
  11. Kokeilen tuuriani! Kiitos innostavasta blogista :-)
    -e-

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Hei! Arvonnassa mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Ai että jumaloin noita unikoita. Aivan uskomattoman ihania. Pari vuotta olen yrittänyt kasvattaa, mutta ei vaan onnistu.

    VastaaPoista
  15. Mukana!

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana arvonnassa :)

    Mira

    VastaaPoista
  17. Mukana ollaan.
    Kerrohan vinkkejä unikoiden kylvämiseen. Unikot ovat lempikukkiani, ja olen kylvänyt niitä joka kevät pussitolkulla ympäri pihaa, ilman tulosta. Olen yrittänyt myös esikasvattaa mutta sekään ei ole onnistunut :/

    VastaaPoista
  18. Kauniita kukkia, arvonnassa mukana.
    jaba.mantunimi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kauniita kaikki. Mukana ilman muuta.

    VastaaPoista
  20. Ihanat akileijat!
    Mukana arvonnassa.
    miiti(at)tamminiemi.com

    VastaaPoista
  21. Arvonnassa mukana. MinnaS

    VastaaPoista
  22. Hei !
    Ihanat kukat ja lämmintä on luvattu !
    Olen mukana arvonnassa, peukut pystyssä !
    t jaana

    VastaaPoista
  23. Ihania kukkasia! Mukaan arvontaan siis haluan! -Saana_

    VastaaPoista
  24. Mukana täältäkin!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kaunis tuo pioniunikko. Pidän myös akileijoista, joten mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  26. Mukana minäkin, vaikka harvoin onni potkaisee :)

    VastaaPoista
  27. Komeita pioniunikoita olet saanut kasvatetuksi! Mukana arvonnassa, värit passaisi täydellisesti meidän pihaan.

    VastaaPoista
  28. Kaunis pioniunikko :D
    Kukista en pahemmin mitään vielä tiedä, mut puutarhani noita tarvitsisi :D
    Mukana koittamassa onneani!

    VastaaPoista
  29. Upeita kukkia. Osallistun aurinkoiseen arvontaan

    VastaaPoista
  30. Aivan ihania, pakkohan se on osallistua!
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Ihania! Valkoinen kerrottu akileija kuulostaa aivan ihanalta!

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa.
    -MarjoV.-

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ihania, ehdottomasti mukana. Jos arpaonni ei suosi, niin vinkkaa mistä sulka- ja pioniunikon siemeniä voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyy, nuo sulkaunikot ostin Lahden Kärkkäiseltä, olivat poistomyynnissä ja vain 0,50e pussi.

      Poista
  35. Minäkin haluan olla mukana arvonnassa vaikka meilläpäin on vielä paljon lunta. Mutta kesä kyllä tulee... -raija-

    VastaaPoista
  36. Mukana kilpailussa. PS. Sulla on tosi kaunis käsiala. :)

    VastaaPoista
  37. Mukana karoliina.kestila (at) gmail.com

    VastaaPoista
  38. mukana :)
    mil-lie@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa :) Olispa niiiiiin mun mieleen nuo kukkaset!

    VastaaPoista
  40. Mukana!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Ai vitsit kun tuommosia sais! :)
    Eli mukana täältäkin
    lakritza@dnainternet.net

    VastaaPoista
  42. Lapsen syntymäpäivän (17.4.) soisi tuovan onnea arvonnassa ;)
    t. Pia

    VastaaPoista
  43. Akileijat ovat ihania ja pioniunikkoja olen suunnitellut istuttavani, joten siemenet kelpaisi. Eli mukana arvonnassa!
    t. Päikky

    VastaaPoista
  44. Pakkohan se oli tulla yrittämään, vaikka minulla on tunnetusti surkea arpaonni :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)