sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Osittain omavaraista

Viikonloppuna on syöty ensimmäiset oman maan varhaisperunat, pinaattia piirakassa, mansikoita suklaakakun kanssa ja sipuleita grillissä. Ensi viikolla päästään maistamaan herneitä ja kesäkurpitsaa jos lämpö vielä hellii tätä seutua. Jälkiruuaksi maistellaan punaisia vadelmia joihin on tulossa marjaa mukavan paljon.

Syöminkien ohessa kasvimaa on kaivettu esiin rikkaruohojen alta. Normaalisti tässä vaiheessa vuotta menee koko kasvimaan haraamiseen neljännestunti. Pitkän sadejakson takia viikonloppuiseen harausurakkaani ei riittänyt edes kaksi tuntia ja reuna-alueet on vielä tekemättä. Vettä lainehtivalle kasvimaalle kun ei päässyt kitkemään lainkaan viikkokausiin.
 Virosta tuodut peipsin sipulit lähtivät heti hienoon kasvuun. Vasta Suomessa minulle selvisi, että kyseessä onkin ryvässipuli. Yhdestä istukkaasta on kasvamassa jopa seitsemän uutta sipulia!
 Ja osa sipuleista taitaa olla punasipulia. Väri on ainakin kovin punainen tässä vaiheessa kasvua. Näitä ei olla vielä maisteltu, mutta maun pitäisi olla todella hyvä.
 Tänä vuonna olen pitänyt sekä lantun, että nauriin koko kesän harson alla kirppojen takia. Yleensä satoni on syöty niiden toimesta turhan tehokkaasti. Lanttu on vielä pientä, mutta nauriissa on pingispallon kokoiset nappulat kasvamassa. Porkkanasadosta on tulossa erinomaisen hyvä.
 Kasvihuoneessa kurkku on kärsinyt kylmästä alkukesästä. Mutta kaksi kurkkua on tulossa, eiköhän nämäkin maistella ensi viikolla.
Pienikin omavaraisuus tekee hyvää, niin sielulle kuin ruumiille.

6 kommenttia:

  1. Hieno on kasvimaasikin, porkkanat aivan kadehdittavan hyvännäköiset:)
    Olen samaa mieltä omavaraisuudesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porkkanaa odotan jo kovasti, meillä syödään sitä ihan hirmuisia määriä pitkin vuotta.

      Poista
  2. Ihanaa saada oman maan syötäviä ruokapöytään! Hienot kasvimaat, mutta kyllä niissä tosiaan varmasti hommaa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kasvatetut mukamas maistuu aina kaupan kasviksia paremmalta. Ja omista perunoista ainakin irtoaa kuoret hyvin kun ne saa suoraan maasta keittokattilaan. Onhan tuossa puuhaa, mutta nyt kun sain kitkettyä kunnolla niin loppukesä on lähinnä sadon syömistä :)

      Poista
  3. Meillä vasta kurkku kukkii, oli niin kylmää alkukesästä. Tosin taisin laittaa siemenet itämään aika myöhään. Kivaa silti, että ehkä satoa tulee, vaikka vähän myöhemmin kuin oli ajatellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ole muissa kurkuissa edes raakileita, yksi taimi piti ottaa poiskin kun vain mätäni. Toivottavasti elokuu on lämmin ja kurkkua saisi sitten pitkään.

      Poista

Kiitos kommenteista :)