keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Hamstrattua ja heräteostos

Tänään oli pitkästä aikaa asiaa kaupunkiin. Piti hakea maalia vaatekaappia, ovia ja pesukomuutin kantta varten. Komuutin rapsuttelin aamulla puhtaaksi, ja selvisi, että valkoiseksi maalattu kerros onkin alkuperäinen pinta. Joten laitankin petsilakan sijaan vain uuden maalikerroksen päälle. Maaliksi ostin Uulan ovi- ja ikkunamaalia. Sävy on arvoitus, se on kaupassa tehty, mutta oma sekoitus. Maalipöntön tulpan alla kuitenkin näyttää siltä miltä pitääkin.

Mutta niihin hamsterin hamstrauksiin. Yritän joka vuosi ehtiä kauppoihin kun alkaa taimi- ja siemenalet. Nyt ainakin satuin oikeaan paikkaan, Terrassa oli kukkasiemenet 10 pussia eurolla. Kärkkäiseltä löysin lisää, ja voi mitä ihanuuksia ovatkaan. Otin riskin vaikka siementen kanssa onnistumista useammin epäonnistun.
 Yläkuvassa sulkaunikko "pink fizz", valkoinen kerrottu punakosmos "double click snow puff", ruiskaunokki kerrottu "frosted Queen". Alakuvassa valkoinen kerrottu tarhasalkoruusu " chater`s double icicle" ja sormustinkukka "Pam`s split". Kaikki puoleen hintaan.
 Terrasta enemmän perussiemeniä, härmesalviaa, kiinanastereita, maariankelloa, unikkoja ja laventelia.
 Kärkkäiseltä ostin myös herneitä, iso pussi maksoi vain 0,50€. Kolme 100g:n pussia riittänee ensi kesäksi.
 Terrassa tein hirmuhintaisen heräteostoksen. Ostin eurolla purkin maalia, Tikkurilan Unica maalia, jonkun virhesävytys. Väri oli niin herkku turkoosi että ei tätä voinut jättää korista pois. Ihan tarkkaa visiota ei ole mihin maalin käytän, mutta aika ykkösenä on turkoovi puutarhatuoli.
Muitakin ilonaiheita on, meillä saatiin tänään vihdoin ja viimein sadetta. Puutarha läkähtyy kuivuuteen, pienikin tippa taivaalta on tarpeen. Tätä päivää ennen sadepilvet ovat kiertäneet meidät täydellisesti vaikka muutaman kilometrin päässä vettä on tullut kaatamalla. Vaikka helteistä tykkään, niin miten voikaan sade tuntua hyvältä kun sitä ei vähään aikaan ole.

4 kommenttia:

  1. Hyviä siemenlöytöjä olet tehnyt:)
    Teillä on säät sitten vaihdellut, ensin liian märkää ja sitten kuivaa.
    Meillä on ollut tasaisen kuivaa, sadetta on saanut hartaasti toivoa koko kesän. Tänään sitä saatiin hetken kovalla voimalla meillekin:) Marjapensaat ovat kärsineet kuivuudesta, ainakin punaherukat jää pieniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä punaherukat tuli ihan hyvän kokoisiksi, mutta taas mustat jäi pieniksi. Osa vatuistakin on kuivuuden takia ihan onnettoman kokoista. Nurmikko on kuivunut paikoin ruskeaksi ja koivut tiputtelee jo keltaisia lehtiä. Ihan liian pieni oli meidän sade, mutta parempi se kuin ei mitään. Toivottavasti tulee teillä riittävästi!

      Poista
  2. Onpa hyviä löytöjä! Vieläköhän täs uskaltais lähteä ostoksille, kun laskettu aikakin tuli ja meni... Ettei sentään ala synnytys siemenpusseja valkatessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaa, sairaalakassi vaan mukaan jos tulee ihan äkkilähtö siemenhyllyiltä :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)