perjantai 5. huhtikuuta 2013

Laatuaikaa Katjan tyyliin

Täällä talossa on ihanan hiljaista. Tällä hetkellä ei kuulu kuin seinäkellon raksutus, Iineksen juttelu pennuilleen ja näppäimistön paukutus. Mikä rauha!

Rauhallista on siistissä salissakin, ja vielä kovin avaraa. Pari postausta sitten olin sitä mieltä, että salissa on liikaa huonekaluja. Oli siellä liikaa yksi nojatuoli ja rahi, ne lähtivät ylisille odottamaan kierrätyskeskukseen viemistä. Tilalle on tulossa huomenna jotain muuta. Taas yksi ihan pähkähullu, ja miehen heti torpedoima idea, mutta minä pidin pääni. Katsotaan onko ollenkaan toimiva juttu. Jos on, saatte huomenna lisää kuvia.
 Lisätilaa toi keinutuolin siirtäminen koivusenkin eteen. Oikeasti, miksi en jo aiemmin ole tajunnut, että siinähän on kiikulle loistava paikka. Ja samalla hyödynnetty hankalasti kalustettava tyhjä kolo. Taljan voisi vaihtaa kesäisempään "mattoon", mutta en omista mitään kivaa keinutuolin päällistä. Pitäisi kai tehdä itse.
 Karisman kukkakaupasta ostin nipun inkaliljoja. Ihan uusi tuttavuus minulle, toivottavasti saan pidettyä ne pitkään kauniina, tykkään nimittäin todella paljon näistä. Silitettyjä pöytäliinoja myöten kaikki on valmista laatuajan viettoon.
 Kannussa odottaa kuumaa teetä, kulhossa on taivaallista suklaamoussea vähähiilariseen tyyliin, ja kohta napsahtaa koneeseen kirpparilta löydetty dvd Jane Austenin jalanjäljillä. Kaksi tuntia nautintoa, sitten saapuukin eka koululainen kotiin.
Moussen ohje on maailman helpoin. Tarvitaan 2dl kuohukermaa, 250g mascarponejuustoa ja 50-100g tummaa suklata. Suklaa sulatetaan mikrossa tai kattilassa kermalorauksen kanssa. Sekoitetaan sulanut suklaa juustoon, ja vatkataan loppu kerma vaahdoksi. Muistetaan antaa loraus kermaa kissoillekin. Yhdistetään juustosuklaaseos ja kermavaahto. Tarjoillaan heti tai jääkaapin kautta.

Muistakaahan ottaa joskus laatuaikaa ihan itselle!

16 kommenttia:

  1. No kyllä sun kelpaa! En voi muuta sanoa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkitsin itseni kahdesta kunnon siivouspäivästä. Useimminkin pitäisi viettää laatuaikaa juuri näin ja ladata akkuja.

      Poista
  2. Aivan ihana hirsiseinä! Mousse kuulostaa namilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin tuosta hirsiseinästä. Hirren on hyvin kohdeltuja tuossa kohtaa.

      Poista
  3. Näyttää ja kuulostaa tosiaan aika täydelliseltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen vapaapäivä suursiivouspäivien päätteeksi :))

      Poista
  4. Kaunista ja kodikasta. Minäkin toivotin edellisessä postauksessa meille kylään, mutta meillä ei ole noin siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä siisteys kauaa pysy yllä. Joskus on muuten hassua miten siivoaa hiki hatussa vieraita varten, ja sitten vieraiden jälkeen on taas saman näköistä kuin ennen siivousta. Ja en minä ainakaan katsele kylässä onko niin siistiä vai ei, jokainen elää kodissaan tavallaan.

      Poista
  5. Noista kuvista kyllä aistii hiljaisuuden ja rauhan. Kuin aika olisi pysähtynyt!!

    Inkaliljat on ihania. Ja myös siitä kivoja, että ne kestää ikuisuuden. Lähes kyllästymiseen asti!

    Kivaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisen hiljainen hetki olikin, ja kyllä nautin! Seuraavalle vapaapäivälle voisi katsoa Ylpeys ja Ennakkoluulo-dvd:n, kesto vain 5 tuntia :D

      Kiva kuulla että inkaliljat kestää. Nykyiset tulppaani on ihan onnettomia joten ne skippasin tänä vuonna tyystin väliin. Ja silloin on saatava jotain muuta tilalle.

      Poista
  6. Teillä on niin levollisen kaunista :) Tuo kello seinällä, olisikohan peräti samanlainen kuin meillä? Kurkkapa! http://jovelassa.blogspot.fi/2013/02/lapsuudenkodin-seinakello-kirppisloytoja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein samanlainen kello. Tuo meidän kello on mummoni ja pappani vanha, kulemma saivat sen lahjaksi ensimmäiseen kotiinsa. Ikää sillä alkaa jo olla, eikä toimi. Nyt kun se on täällä, ajattelin korjauttaa kellon kuntoon.

      Poista
  7. Sali on upea ja mousse kuulostaa erittäin herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mousse on hyvää! Ja aika tuhtia, kipollinen riittää.

      Poista
  8. upea tuo sali,ja tykkään just tommosesta kiikkutuolista :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos, sali on se talon paraatihuone. Kiikkutuoli on talon alkuperäiskalustoa. Alunperin se on ollut myrkynvihreä! Kerrankin voin sanoa, että onneksi joku on aikoinaan tajunnut maalata vihreän värin piiloon.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)