sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kadonnutta lihasta metsästämässä

Viikonlopun upeat säät ovat tarkoittaneet kahden päivän ahkeraa puutarhassa puuhastelua. Samalla on tullut todettua, että onhan ne talvella sohvan pohjalla kadotetut lihakset tallessa. Haravointi, lapiointi, kalkin levitys, kitkeminen ja kaikki mitä sain viikonloppuna aikaiseksi, on ollut mitä tehokkainta jumppaa. Kyykkyyn, ylös, kyykkyyn, ylös liikettä on tullut tehtyä satoja kertoja minkä kyllä huomaa reisissä. No, tämä kipu on vain kivaa.

Tänään keskityin lähinnä kasvihuoneen ympäristöön. Varsinaisella kasvimaalla on vielä liian märkää tehdä mitään, mutta onhan tuota hommaa silti. Yrttipenkki on siivottu ja valmis sopiville istutuskeleille. Penkin nurkkaan siirsin haljenneen saviruukun tarkoituksena laittaa siihen parsaa. Saila Saaripalsta-blogista tietää innoituksen syyn, nimittäin uuden kirjansa ansiota tämä idea on, siinä oli laitettu pohjattomaan ämpäriin minttua joka tykkää levittää juurensa turhankin laajalle. Parsaa tai kukkia tulee, ruukun voisi tosin suoristaa.
 Välillä piti käydä ihastelemassa vasta pestyä kasvihuonetta vähän kauempaa. Toinen syy tuohon kuvauspaikkaani on nuo vasemmassa reunassa pilkottavat vanhat perustuskivet jotka kaivettiin kasvimaalta pois sitä laittaessa. Minulla on idea kivilohkareiden uudesta paikasta, mutta vielä pitää puhua mieskin idean taakse.
 Yrttipenkissä kasvanut ja turhan suureksi rönsyillyt lipstikka sai uuden kodin kivikehän sisältä. Kiviä on maan sisällä runsaasti ja toivottavasti estävät ei-toivotun juurirönsyilyn. Kaksi raparperia saivat kurjenmiekkojen kuivat varret katteekseen. Tämän idean tajusin siinä kurjenmiekkoja siivotessani. Ihan hullua heittää navetan taakse hyvää kateainesta ja sitten raahata sitä toisaalta (kaupasta) kotiin.  Saas nähdä oliko toimiva idea.
 Lipstikka on sinnikäs eikä ollut siirrosta moksiskaan. Puskee uutta vartta minkä kerkeää.
 Kasvihuoneeseen laitoin jotain uutta Kekkilän mainoslehden innoittamana. Ei nyt ihan jalallinen viljelylaatikko, mutta aika lähellä. Eikä maksanut mitään. Ja ehkä enemmän tämän puutarhan tyyliin sopivaa kuin uudenkarhea valmisloota.
 Aitasta löytyi näppärä vanha kukkapöytä. Navetassa on lautaa ja seuraavaksi siihen päälle voisi askarrella pienen laatikon. Tai sitten jättää pöytä näin, ja laittaa istutukset ruukkuihin siihen päälle. Tavoitteena on saada salaattia ilman etanoita.
Tavallisen työpäivän mittainen aika puutarhassa ei kummasti tunnu yhtään missään. Sitä joutuu ihan pakottamaan itsensä sisälle taloon iltapuuhiin. Valoakin riittäisi vaikka kuinka pitkälle iltaan. Loppuviikolle kiitos lisää samaa säätä!

14 kommenttia:

  1. samat on olleet hurinat amandantuvalla :)
    ja yhtään ei iltapuuhat huntsittais!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä puutarha-aikaa oli jo kaivattukin pitkän talven jälkeen.

      Poista
  2. Älä muuta sano, ihanaa kun päivät on pitkiä. Tosin nyt viikonloppuna harmillinen nuhakuume esti puuhailun, kun pystyssä ei meinaa pysyä, mutta nyt jo olo on selvästi parempi joten eiköhän huomenna taas voi jotain kevyttä pihatyötä tehdä :-)
    Ihanaa että sait deoita kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hus nuhakuumeet! Luulen, että vappukin tulee vietettyä mullan kimpussa jos on näin kivaa säätä. Kirja on hyvä!

      Poista
  3. Etanaton salaatti kuulostaa huippuhyvältä! Liian monta läheltäpiti tilannetta kokeneena saatika sit ajatusta niistä mitä ei oo huomannu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä kasvatin salaattia ruukuissa jotka oli kasvihuoneen tiilikivetyksen päällä, ja silti ne salaatit oli täynnä etanoita! Mutta nyt mulla on uusi ase, kasvatuspöytä.

      Poista
  4. Voi, sulla on kasvihuone - sellaisesta juuri unelmoin ja sillä aikaa nautiskelen ruukkuviljelmistä. Aurinko saa kaiken kasvamaan pienemmässäkin pläntissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvihuone on mahtava paikka! Haaveissa on vielä suurempi jossa voisi osa olla taimia varten, ja osa lekottelua varten. Kurkkasin niitä linkkisi takana olevia kasvihuoneita, sellaisen kun saisi tännekin!

      Poista
  5. Pihahommat on kivoja! Itse olen tosin vasta saanut nurmet haravoitua ja tänään laittelin liljoja kukkapenkkiin..

    Kasvihuoneesta haaveillaan meilläkin, ehkä vielä joskus toteutuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole vilä läheskään kaikki haravoituna, osa pihasta on vielä ihan lits läts märkää. Kuivumista odotellessa pitää tehdä kaikkea muuta :))

      Poista
  6. Itse postasin tänään nuista laatikkoviljelystä tai oikeastaan omista suunnitelmista :)
    Sinulla on kivasti tehty vanhoista hirsistä "laatikoita".
    Täytyisi siivota kasvihuone. Ehtisiköhän huomenna?
    Mukava touhuta ulkona, kun kelit on kohillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat hirret on ihan käypiä laatikoiksi, kestävät maassa vuosia. Nyt oli hyvä siivota kasvihuone kun ei ollut vielä liian kuuma ja tuli sopiva inspiraatia. Kasvihuoneen kanssa kurjinta on sen siivous. Laatikkoviljelmät kiinnostaa täälläkin!

      Poista
  7. mukavaa puuhastelua ken siitä tykkää :)mä oon luovuttanu aikoja sitten ja aatellu,ett jos sitte eläkkeellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläkkeelläkin ehtii :D
      Minä olen vuosi vuodelta ihastuneempi puutarhan kanssa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)