tiistai 9. kesäkuuta 2009

Aarteita vintiltä osa 3., kilautetaan kaverille.

Ihan ensimmäisiä löytöjä vintiltämme oli kaksi puhelinluetteloa. Toinen vuodelta 1925 ja toinen 1926. Näitä piti hetken aikaa piilotella, sillä halusin pitää mieheltä salassa ja antaa vasta syntymäpäivälahjaksi. Nämä kun liittyvät erityisen läheisesti työpaikkaan, jossa mieheni oli 17 vuotta töissä. Luetteloissa on mainoksia, kuten nykyäänkin. Nastolan Säästöpankki näkyy mainostavan säästötilille ihan mukavaa korkoa, 8%. Puhelinnumerot olivat mukavan lyhyitä ja luettelo ohut.
Oman kylällämme oli oma keskus, talomme puhelinnumero oli 5, siis pelkkä 5. Puhelin löytyy vuonna 1925 kylällämme 12 eri talosta, ja kuten kuvasta näkyy, ei soittamaan ole päässyt ihan milloin vaan. Lisäksi luettelon lopusta käy tiedoksi, että yksi soitto saa kestää korkeintaan 5 minuuttia, keskukseen tuleva kaupunkipuhelu katkaisee maalaispuhelun. Taksatkin käyvät ilmi. Kolmen minuutin puhelu Heinolasta Lahteen maksaa 80 penniä. Sama puhelu Helsinkiin maksaa 1,70 markkaa. Yöpuheluista veloitetaan lisäksi 2 markkaa.

Puhelinta käyttävää yleisöä pyydetään ystävällisesti vastaamaan puhelimeen omalla nimellä, eikä sanomalla "halloo". Keskusneitiä ei saa häiritä turhilla puheilla, tilataan puhelua ja eikä muuta.

Tämä puhelin ei ollut talossamme, vaan sain sen isältäni. Tämä on jo nyt tuvan seinällä, mutta hiukan huonossa kohtaa. Kunhan tupa remontoidaan, saa se itselleen kunnon paikan, niinkuin vuonna 1925 kun puhelinnumeromme oli 5.


Maanantain haasteesta, minä tietysti haluaisin tavata kaikki blogistit. Jokaisessa on jotain, mikä saa aina lukemaan blogin, kiitos teille kaikille mukavista ja kiinnostavista blogeista.

11 kommenttia:

  1. Ihana aarre! Niin paljon tietoa yhdessä pienessä kirjassa! Onko siinä joku syy siihen, että pitäisi vastata omalla nimellä? Eikä halloo, niin kuin kaikissa muissa maissa on tapana. Olen nimittäin pohtinut sitä, että miksi Suomessa vastataan nimellä.

    VastaaPoista
  2. Shaoli: Tuolloin käsivälitteisten keskusten aikaan, oli kai siksi tärkeää vastata omalla nimellä tai puhelinnumerolla, jotta tiedettiin puhelun välittyneen oikeaan paikkaan. Kääk mikä lausehirviö, mutta olkoot :)

    VastaaPoista
  3. Vau, olipa hieno löytö... Ja niin mielenkiintoinen :) Hieno vanha puhelin!

    VastaaPoista
  4. Kiva löytö ja ihanaa historiaa. Muistan ajan,jolloin lankapuhelimen numero oli viisinumeroinen.

    Samanlainen vanha puhelin oli lapsuudenkodissamme. Kovasti sillä leikittiin ja rämpyteltiin.

    VastaaPoista
  5. Aika nostalginen juttu. Aloinkin tässä heti miettimään, että mikähän on ollut tähän meidän tupaan numero ;)

    VastaaPoista
  6. Vau mitä meinneiden vuosien havinaa!, on muuten aika upeeta että voi käydä omalta vintiltä löytöjä tekemässä. ;)

    VastaaPoista
  7. Ihania, voisin tulla teidän vinttiä ihailemaan :D

    VastaaPoista
  8. Hauska tarina, ihanat aarteet! Pikkutyttönä, kun meillä ei vielä ollut omaa hienoa tekniikan läpimurtoa, kävimme naapurissa soittamassa kun isä oli savossa kotipitäjässä käymässä. Muistan hyvin, vaikka olin alle kolmevuotias, kuinka isä kysyi, mitä haluaisin tuliaisiksi. Minä vastasin, että kissan- ja koiranpennun... Isä toi minulle kissan.

    Käväisehän blogissani, siellä on sinulle jotain.

    VastaaPoista
  9. Hauska tarina -ja miehesi on saanut ihanan lahjan! :)
    (Tuosta puhelimesta kerron tarinan kuiskaten:
    Olmme vähän oudommassa kyläpaikassa, jossa oli paraatipaikalla tuollainen puhelin. Arvokkaasti siinä juhlimme, kun vasta tissiltä vieroitettu kuopus lähes 2vee syöksyy tutti poskessa ovesta sisään ja hihkaisee riemastuneena: "Hieno tittipuhelu täällä!"

    VastaaPoista
  10. Marika: Tervetuloa kylään ja vinttiä ihailemaan :D Ei se kyllä ole täynnä aarteita, enää.
    MariaK: No ihan "tittien" näköisethän ne soittokellot on :)

    Mies oli muuten aika tyytyväinen lahjaansa. Ovat kuulemma keräilijöiden keskuudessa himoittua tavaraa nämä luettelot.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)