lauantai 11. maaliskuuta 2023

Kevättä kaivaten

Ulkona tuiskuaa hiljalleen lunta, keväästä ei ole merkkiäkään. Yöllä paukkuvat pakkaset ja polttopuita kuluu. Ikkunalla olevat taimet ja kylvökset tuovat lohtua ja toivoa, kyllä se kevät koittaa, ennemmin tai myöhemmin. Muistelisin, että viime keväänä meni myöhäiseksi mutta sitten tuli kevät yhdessä hujauksessa. 

Sain Nilalta Lappalainen etelässä blogista Koska kukkii- haasteen mutta jätän nyt osallistumatta siihen. Kevääni on kiireinen, kalenteri on täynnä menoja illoille ja viikonlopuille. Ylioppilasjuhlatkin tulossa ja puutarhaan on varattu muutama vierailu. En nyt vain jaksa ottaa yhtään aikataulua lisää ellei ole pakko. Puutarhassa ehdin luultavasti olla vain välttämättömimmän ajan, todennäköisesti unohtaisin kuvata haasteen kukat kuten kävi viimekin keväänä. Pahoitteluni tästä.

Mutta jos tästä saisi aikaan jonkinsortin korvauspostauksen. Hankin syksyllä Lidlistä monta pussia Atsurin helmililjoja. On suuret odotukset niiden suhteen, syytä olisi nousta maasta ja loistaa upean sinistä sävyään.
Lumikelloja hankin alennusmyynnistä kymmenen pussia. Kun halvalla sai. 90% sipuleista oli tuoreen oloisia. Kovat on odotukset näidenkin suhteen. Lisäksi kaivelin yhden kivasti jakaantunen kerrottujen lumikellojen puskan pois ja siirsin sipulit toisaalle. En kyllä enää muista minne. Arvoitus ratkennee kunhan lumet sulavat.
Vuosi sitten tilasin Barnhavenilta esikon siemeniä ja ne itivät loistokkaasti. No ei ihan joka laji, mutta lähes. Tänä vuonna olikin sitten heikompi menestys Riikan siemenien suhteen. Yksikään ei itänyt. Yksi pussi on vielä jäljellä, saatan kokeilla sen ja katsoa onnistuuko paremmin. Barnhavenin esikoita saan jännittää, selviävätkö ensimmäisestä talvestaan ja millaisina kukkivat. Vain muutama ehti kukkia viime vuoden puolelle.
Tulppaaneja laitoin kaikille uusille istutusalueille. Näitä ihania Darwineja jotka kukkivat monta vuotta ennen taantumistaan. Taisin ostaa peräti kolme 2kg:n pussia. Ajatus on, että olisivat parhaimmillaan ylioppilasjuhlien aikaan mutta voi olla, etteivät ole vielä silloin kukassa.
Narsisseihin en kauheasti panosta, eivät ne meillä menesty. Taisi niitä tulla pari pientä pussia. Viime keväänä sen sijaan hankin kun halvalla sai (luonteenpiirteeni) tete narsisseja, olivat vielä nupuillaan mutta ruukkunarsissien kausi oli ohi. Istutin narsissit talon kivijalan viereen. En odota, että yhtään nousee uudestaan. Yksi purkki sattui olemaan kuvan 'Minnow' narsisseja. Iloinen yllätys kun muut olivat niitä tavallisia keltaisia.

p.s. Kylvin punahattuja ja huomasin äsken, että useammassa  purkissa näkyy pieni taimen alku. Huippua!


18 kommenttia:

  1. Aina ei ehdi kaikkea, eikä tarvikkaan. Toivotaan kaunista kukintaa 😊

    VastaaPoista
  2. Täällä on ollut tulppaanien kanssa niin surkeita keväitä jo kaksi peräkkäin, että en paljon odottele menestystä nytkään. Kaikki mitä nousee on tietysti plussaa😊 Huh, onneksi meillä ei ole suuria juhlia tänä keväänä, tytär valmistuu lähihoitajaksi mutta tuskin sitä hirveästi juhlitaan. Tietysti pitäisi, kyllä se on hänelle ollut kova ponnistus kuitenkin vaikkei alalle aio jäädäkään. Ehkä juuri siksi kun ei sitten ollutkaan se oma juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on juhlittu vastaavasti myös ammattiin valmistuneet, tämä ylioppilas kun on meillä ainut joka suoritti lukion. Toisen tutkinnon juhlia emme ole järjestäneet eikä niitä ehkä ole niin kaivattu kun ovat jo itsenäisiä aikuisia. Lähihoitajankin tutkinto on iso ponnistus, juhlikaa vain vaikka ei alalle jäisi :)

      Poista
  3. Darwinin Apeldoorn - tulppaanit ovatkin takuuvarmoja kukkijoita.
    Onnea punahatuille. Ovatkin aina hyviä itämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Darwinit eivät petä. Ekaa kertaa kylvän punahattuja, hauska nähdä kuinka kasvatus onnistuu.

      Poista
  4. Muistan vieläkin ne kiireiset keväät kun oli ylioppilasjuhlat järjestettävänä kaiken muun keskellä. Meillä oli kolmet yo-juhlat ja joka toinen vuosi juhlittiin. Saatiinhan noista aina aikaan kiva, kaunis ja juhlavakin kokonaisuus, mutta kyllä piti venyttää tunteja yötä myöten ennen sitä. Tuntui, ettei puutarhaan riittänyt kovinkaan paljon voimia ennen juhlia, kunhan oli siistit nurmet, yleisilme ja kesäkukat ruukuissa. On hyvä idea, että sait laitettua multaan noin paljon tulppaaneja syksyllä, pidetään peukkuja, että niistä saa upean lisän puutarhan kukoistukseen juhlissa. Tsemppiä kevään aikataulutukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että saisin joitain vapaita ennen juhlia, paljoa en voi ottaa työtilanteen takia ja siinä on yksi matkakin ehkä tiedossa juuri ennen juhlia. Se tekee puutarhan siistiksi kun nurmikko on leikattu, kitkeä tuskin ehdin paljoa mutta teen se mitä voi. Taloon on pakko tehdä suursiivous, sellaista ei ole tehty kahteen vuoteen.

      Poista
  5. Ihanaa, että on taimia tarkkailtavana, kun talvi ulkona vain jatkuu. Hurjia yöpakkasia on nyt ollut, mutta tiistaille on luvassa erittäin lämmintä ja jospa siitä kevät lähtisi rysäyksellä liikkeelle.
    Tsemppiä kiireiseen kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On taimia, alkaa käydä pöydät pieniksi vaikka alussa ollaan. Ensi viikko näytti jossain kohtaa plussaa jokaiselle päivälle, ihanaa!

      Poista
  6. Ihania kuvia piristykseksi tähän yhä vain jatkuvaan talveen.
    Perhejuhlien järjestämiseen saa aikaa uppoamaan. Toivottavasti löytyy jokunen rako kiireiden lomassa, jotta ehdit tutkia kevään edistymistä ja nauttia kauniista puutarhastasi.
    Peukutus punahatuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlien laittamiseen menee aikaa. Kokeilen punahattuja ekaa kertaa, jospa saisin ne kasvatettua puutarhaan saakka.

      Poista
  7. Sinulla on tulossa kiireinen kevät, joten ymmärrän hyvin, mikset osallistu haasteeseen. Suuria perhejuhlia varten on paljon tekemistä niin sisällä kuin puutarhassakin. Pidetään peukkuja, että kaikki syksyllä istutetut sipulikukat kukkisivat komeasti ja mieluusti suurin osa juuri lakkiaispäivänä. Ihania olivat kuitenkin nämä kuvat. Esikko on erityisen suloinen <3 Minulla 'Minnow'-narsissi jäi yhden kerran ihmeeksi ja sekin oli talvetettu kellarissa. Maassa ei selvinnyt talvesta lainkaan. Toivottavasti sinulla käy parempi tuuri. Tsempit punahatun taimille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kiireinen, toisaalta tykkään mutta siihen muuhun kiireeseen yhdistettynä isot juhlat niin stressiä pukkaa. Minullakin Minnow-narsissit ovat jääneet yhden kauden iloksi, samoin tasetit.

      Poista
  8. Kiitos toiveikkuutta tarjoavasta tekstistä ja kuvista. Loppuisivatpa lumisateet jo!

    VastaaPoista
  9. Minäkin suosin nykyään noita Darwin-tulppuja. Nousevat vuosi toisensa jälkeen ja ovat isoja ;)

    VastaaPoista
  10. Juhlia järjestäessä on kyllä ihan riittämiin hommaa, ei kaipaa paljon muuta ylimääräistä. Toivottavasti moni noista kukista ilahduttaa juuri juhlapäivänä!

    VastaaPoista
  11. Toki ymmärrän hyvin että et osallistu haasteeseen ja nämä on myös ihan vapaaehtoisia . Kiireitä riittää sinulla muutenkin ja tämä postaus kyllä on ihana . Meillä ei myöskään nansissit menesty ja olen monesti miettinyt miksiköhän ei ? Helmililjoja minäkin istutin syksyllä jonkinverran ja ne kyllä on viihtyneet taas lumikelloja minulla ei ole mökillä yhtään niitä pitää ostaa syksyllä . Tulppaaneja sen sijaan olen ostanut nyt joka syksy . Toivottavasti sinulla on komeaa kukintaa juhlien aikana .

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)