sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Varaslähtö kevääseen

En malttanut enää odottaa vaan tein ensimmäiset kylvöt. Olisin tehnyt jo aikaisemmin mutta emmin koska tämän vuoden hanget eivät ole oivalliset hankikylvöihin. Joudun ottamaan käyttöön jääkaapin ja siellä tilaa ei ole kovinkaan paljoa.

Otin käyttöön kaikki tyhjät viinirypäle- ja tomaattirasiat jotka olivat tallessa. Kovin montaa niitä ei ole sillä emme ole syöneet koko talvena yhtään kirsikkatomaattirasiaa paitsi sen yhden joka tuli hevihävikkilaatikossa. Sama on ollut viinirypäleiden suhteen, sain niihin himon ensimmäisen koronan jälkeen ja kun se oli tyydytetty, ei ole tehnyt mieli. Rasiat ovat pari päivää lattialämmön päällä ja menevät sitten jääkaappiin.
Kylvin kaikki esikot, puolet kelloköynnöksistä, omasta kärhöstä kerätyt siemenet ja väinönputken. Esikot eivät välttämättä tarvitse kylmäkäsittelyä, eivätkä kelloköynnökset. Väinönputki ja kärhö taitavat tarvita. Esikot merkitsin numerolla niin ei tarvitse kirjoittaa pitkää nimeä merkkitikkuun. Väinönputken siemeniä jäi vielä paljon, teen uusintakylvön tai jätän ensi vuoteen.
Otin syksyllä kaksi oxalisastiaa sisälle talvetukseen. Siirsin ne jossain vaiheessa makuuhuoneeseen jossa eivät ole tiellä. Pinkkikukkainen oxalis päätti herätä, ilmeisesti kakluunin vieressä on lämmin. Edessä on siirto viileämpään paikkaan sillä ihan vielä ei tarvitsisi kasvaa. Valkokukkaisessa ei  näy alkuja, toivottavasti on hengissä. Kumpaakaan oxalista en ole kastellut jotta eivät herää liian aikaisin. Aina ei näytä sekään auttavan.
Vaikka lintujen ruokinta on tänä vuonna todella kallista, olen jatkanut sitä kuten ennenkin. Ohessa tulee ruokittua oravia. Lauantaina ruokintapaikalla oli peräti neljä oravaa, yleensä maksimi on ollut kolme. Oravien oma pähkinälaatikko oli tyhjä mutta en viitsinyt häiritä ruokailua, joten vein lisää pähkinöitä vasta myöhemmin. Tänään osasivat suunnistaa heti omaan ruokaboxiinsa. Oppivat heti nostamaan kantta sen verran, että pujahtavat laatikkoon hakemaan pähkinän. 

Pikkulintuja on ollut ruokintapaikalla normaalia vähemmän, siemenautomaatteja ei ole tarvinnut täyttää moneen päivään. Toivottavasti ei ole sen haukan syytä joka on oppinut käyttämään ruokintapaikkaa valintamyymälänä. Lentää oksalla ja istuu aivan liikkumatta kunnes pikkulinnun saapuvat taas paikalle. Nappaa pikkulinnun kiinni ja lentää tirppa suussaan pois. Syödä pitää haukankin joten eipä tuohon tarvitse puuttua.


9 kommenttia:

  1. Ihanat kylvöt, toivotan hyvää kasvuonnea kylvöksillesi!
    Mainio tuo kuva neljästä oravasta touhussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskat oravat, jokaisella oma potero josta kaivavat auringonkukan siemeniä.

      Poista
  2. Minäpä reippaana tyttönä tein hankikylvöjä jo marraskuun lopussa, kun satoi lumen. Joulun jälkeen lumet sitten uhkaavasti hupeni, mutta joulukuusesta tuli pelastus ainakin hetkeksi. Nyt on taas 10 cm uutta lunta, vaan ei ennusteet pakkasia näytä... No, kokeiltu on.
    Aika mieletön kasvuvoima oxaliksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt tehdä noin ajoissa mutta ei tullut silloin mieleen. Ensi syksynä jos muistaisi. Tuo sama oxalis talvehtii jo toista talvea, keväällä sitä voikin jakaa ja saa taas uusia alkuja.

      Poista
  3. Tuli tässä mieleen, että jos teillä on ulkona lämpötila nollan tietämissä, niin sinähän voit laittaa kylvökset siltään ulos. Joku kansi vain päälle, ettei sade kastele liikaa tai eläimet käy sotkemassa siemeniä. Silloin pitäisi vain kytätä säätä ja siirtää purkit jääkaappiin tai suojata jotenkin muuten, jos tulee kovempaa pakkasta eikä edelleenkään lunta. Helpommalla pääsee, kun laittaa hangen puutteessa jääkaappiin, jos vain perhe suvaitsee :D Toivottavasti siemenet itävät sitten aikanaan hyvin.
    Aina joka vuosi joku talvetettavista kasveista lähtee aivan liian aikaisin kasvuun, kuten nyt kävi oxaliksellesi. Hienot pinkit lonkerot siinä.
    Veikeä kuva oravista. Kyllähän noita ruokinnalla käyviä eläimiä seurailisi vaikka joka päivä. Meillä ei ole tänä vuonna minkäänlaista ruokintapistettä. Myyräkannat ovat täällä aika korkealla, joten en halunnut helpottaa niiden eloa yhtään. Toisaalta näin leudoilla säillä linnutkin pärjäävät paremmin omillaan kuin paukkupakkasilla.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan luottaa tänä vuonna jääkaappiin. Sääolosuhteet ulkona tuntuvat vaihtelevan turhan kiivaasti. Oravia on hauska seurata. Joinain vuosina ruokintapaikalla näkyy hiiriä mutta tänä vuonna ei ole toistaiseksi nähty yhtään. Ehkä joutuneet kissojen uhriksi.

      Poista
  4. Paljon onnea kaikille kylvöillesi! Minulla on ollut huono onni kylmäkäsittelyn kanssa, ehkä jääkaappi olisi varmempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin jääkaapin olevan varmempi. Tasainen kosteus ja lämpötila.

      Poista

Kiitos kommenteista :)