sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Ulkona ja sisällä

Kävin äsken tekemässä pikakierroksen puutarhassa samalla kun kävin tyhjentämässä biojätteen kompostoriin. Räntää satoi vaakatasossa ja välillä tuulenpuuska puski kulkijan vinoon. Onneksi ei ole pakko olla pihalla, tulin sisälle melkoisen nopeasti.

Eilinen vesisade sulatti lunta tehokkaasti. Kasvihuoneen vieressä kasvit ovat tulleet esiin ja sehän ei ole välttämättä hyvä juttu. Esikot ehkä kestävät ja jouluruusu, mutta vuoriarhosta en ole varma, se kun on uusi tulokas puutarhassa. Havuja ainakin voisi tuoda kasvien päälle, se suojaisi myös kevätahavalta ja auringolta.
Tämä kuva hortensiapuutarhasta on otettu eilen. Tänään lumi on sulanut nurmialueelta kokonaan ja kasvien seutu on lähes lumeton. Tässäkin on pieni huoli kasvien suhteen, sillä kaikki on istutettu vasta loppukaudesta. Onneksi tuossa ei jää vesi seisomaan, kohopenkki toimii. Tuon ison kuusen takana on alppiruusumetsikkö, se on täysin lumeton ja ilmeisesti roudaton sillä alppiruusut olivat virkeinä nauttien tästä kaikesta vedestä.
Turha yrittää kasata lunta talon kivijalkaa vasten. Periaatteessa on kivaa kun ei ole kovat pakkaset, mutta tästä vesisateesta en tykkää. Pari astetta pakkasta olisi paljon parempi. Tai kunhan olisi kuivaa.
Siirrytään sisätiloihin, uuneissa on tulet ja sisällä on kivan lämmintä. Ostin eilen ruokakaupasta pari alennusesikkoa. En osannut päättää kumpaa väriä otan, niin otin molemmat. Yritän pitää nämä hengissä jotta saisin ne puutarhaan. Aina löytyy sopiva pieni multatila yhdelle tai kahdelle esikolle. Iines tykkää kyttäillä vanhan Singerin päällä ikkunoista näkyviä tirppoja, haaveilee samalla kesän paisteista.

Vaihdoin saliin järjestystä. Sohvaryhmä tuli arkun molemmin puolin ja punainen matto kääntyi toisinpäin. Hetken istuin nojatuolilla, Iines jatkoi tirppojen tuijottamista. Puusohvalla näkyy pyyhe, se on siinä arkisin aina, sillä sohva on Iineksen nukkumapaikka ja voitte arvata mikä määrä karvaa siitä löytyy pitkäkarvaisen kissan jäljiltä. Olen todennut vanhan pyyhkeen käteväksi suojaksi, välillä vain vaihtaa puhtaan tilalle ja varsinainen sohvan päällinen pysyy puhtaana ja karvattomana. Eli täysin stailaamaton kuva salista.

Tammikuun puoliväli, enää pari kuukautta talvea siedettävänä.


 

14 kommenttia:

  1. Ihan karmea ilma. Vettä ja välillä räntää tulee ihan vaakasuorana kovan tuulen saattelemana. Hieman huolettaa puutarhakasvien puolesta kuinka käy, jos sateiden jälkeen iskisi kova pakkanen. Toivottavasti näin ei käy?
    Salinne näyttää tosi viihtyisältä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karmea keli ollut koko päivän. Toivottavasti saadaan lunta ennen seuraavia pakkasia. Sali on viihtyisä mutta harvoin siellä oleskellaan, isännänhuone on meidän arkiolohuone.

      Poista
  2. Aivan, ihan karmia sää tääläki. Meillä lumiräntää poikkipäin. Pihas näkyy joitaki lumettomia paikkoja, joten toisees olis pysyvää lumipeittua, muuten ei taira hyvää seurata. Ihanat esikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui enemmän lokakuulta kuin tammikuulta. Nuo ovat ihanat esikot.

      Poista
  3. Sää on ollut ihan järkyttävä. Piha on auratuilta kohdilta kuin luistinrata ja taivaalta tulee vettä tai räntää vaakatasossa. Koko ajan saa pelätä, että kaatuu, vaikka on nastakengät jalassa.
    Puutarhan lumisuoja hupenee ja huolestuttaa, jos kasvien alustat ensin kastuvat ja sitten jäätyvät. Löysit oikein kivat esikot, toivotaan, että ne jatkavat puutarhassa elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkyttävä sää, ei yhtään tehnyt mieli olla ulkona. Mun on hommattava nastakengät, vaikka pihaa hiekottaa niin silti on kohta taas liukas.

      Poista
  4. Samanlaisia näkymiä ulkona täällä . Tosiaan perennat ja muut vähän askarruttaa?
    Ihanat esikot ajattelin yhden huone esikon ostaa jos tulee vastaan .Olen saanut sen viihtymään joskus parikin talvea mökillä . Toivottavasti saat omasi pidemmälle kevääseen niin ne voisi sitten saada jo puutarhaankin .
    Sali on upea ilman stailaamista ja minä en viitsi kuvia edes muokata mennään tosi tilanteen mukaan. Joskus yrittää mökillä ulkona olla kuvaamatta kaikkia törkyjä mitä siellä vielä on ympärillä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää vettä tullut koko päivän, pelloilla lampia ja ojat täynnä vettä. On tämä keli. Salissa meillä on yleensä siistiä kun ei siellä kukaan kauheasti vietä aikaansa, kohta kun se on täynnä esikasvattavia, niin siisteys on kateissa.

      Poista
  5. Sietää on ihan oikea sana loska-/vesisadetalvesta. Vihaan sitä, kun lumi muuttuu hyhmäksi, kastelee ja maa paljastuu. On liukasta, pimeää, märkää... Kunhan ei ala vuorotellen jäätyä ja sulaa. Päivä sentään pitenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tätä auta kuin sietää. Nyt on paljon pimeämpää kuin silloin kun oli lunta, märkyys tuntuu imevän kaiken valon.

      Poista
  6. Joo, kyllä nyt on märkää. Mutta energiansäästön kannalta parempi tämä lämmin talvi. Voisikohan sitä ajatella, ettei ns. kunnon talvea enää tulekaan vai onko sitten huhtikuussa joku kaamea takatalvi odottamassa, heh... Kasviparat menevät ihan sekaisin heilahtelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiansäästön kannalta tämä on todella hyvä! Toivottavasti ei saada kamalaa takatalvea.

      Poista
  7. Niin mukavaa kuin vihreitä kasveja onkin katsella, soisi niiden päälle edes vähän lunta tässä vaiheessa tammikuuta. Lumet ovat sulaneet tehokkaasti, eikä meidän nurkilla enää ole liukastakaan. Vajaa tunti sitten alkoi luvattu lumisade eli taas on tulossa jotain erilaista. Onpa totisesti vaihteleva ja merkillinen talvi meneillään.
    On kuule mukavampi katsella stailaamattomia kuvia. Harvan koti on jatkuvasti valmiina vastaanottamaan vaikkapa presidenttiparin. Minäkin käytin froteepyyhkeitä Juuson suosimilla makuupaikoilla. Pyyhe oli helppo laittaa pyykkiin ja vaihtaa puhtaaseen. Sohvat ja nojatuolit pysyivät siisteinä. Kissasta jää pitkän päälle karvojen lisäksi myös tumma läiskä, joka ei tahdo lähteä millään ilveellä pois.
    Huonekalujen rymsteeraaminen piristää. Olen katsellut meidän olkkaria "sillä silmällä", mutta toistaiseksi mikään ei ole liikahtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkista irtoaa kasvan lisäksi rasvaa, pyyhe on hyvä suoja sitä vastaan. Välillä on rymsteerattava, olen katsellut uutta järjestystä vähän aikaa ja taidan jättää sen sellaiseksi toistaiseksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)