keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Puutarha pukeutuu punaiseen

Ruskan värit saapuivat puutarhaan. Tänä vuonna on paljon keltaista, mutta punaistakin löytyy. 

Hurtanheisi kasvaa hitaasti mutta varmasti. Soisin sen kasvavan nopeammin sillä hurtanheiden syysväri on joka vuosi yhtä upea.
Hurtanheisi on tässä kuvassa kuusen alaosan kohdalla. Loistaa punaisuudellaan kauas. Koivut tiputtelevat ahkerasti lehtiään joten kohta pääsen haravoimaan.
Taustalla koivuangervot, etualalla oman puutarhan angervojen siementaimi. Olen kovasti tykästynyt koivuangervoon. Se kasvaa kauniin muotoiseksi, kestää kaikenlaista kasvupaikkaa ja on syksyllä upean värinen.
Ja rivi siemenestä kasvaneita angervoja. Jokaisessa on omanlaisensa syysväri. Ruusuomena on ihanan oranssi.
Myös villaheisi saa syksyisin punaisen värin. Tämä kasvoi ennen arboretumissa mutta siirsin sen kivimuurin viereen, tässä on paremmin tilaa kasvaa.
Pensasmustikoiden upeaa punaa hetkeä ennen verkkojen asentamista. Löysin mustikoiden juurelle pitkään etsimiäni mesimarjan taimia puoleen hintaan. Ostin kaikki viisi mitä myymälässä oli. Kaikissa oli kahta eri taimea joten uskallan odottaa satoa.
Raparperia tulee niin paljon, että joka vuosi jää osa syömättä. Sehän ei haittaa kun lehtiin tulee upea puna.
Vasemmalla happomarja jonka lajiketta en tähän hätään muista. Oikealla atsalea 'Illusia'. 
Seljapihlaja ja puutarhan ainoat pihlajanmarjat. Tänä vuonna pihlajoissa onkin hieno väritys, voikohan johtua siitä, ettei niissä ole marjoja.

Ensi yöksi on luvattu pakkasta. Tyhjensin kasvihuoneesta viisi litraa tomaatteja, saavat olla kauden viimeiset. Verkotin kasveja ja se puuha jatkuu edelleen.


18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on vaikka moni puu on vielä vihreänä, saa nähdä tuleeko esim. rusokirsikkaan punaa ollenkaan tänä vuonna.

      Poista
  2. Ai miten kivasti jo ruskan hienoja värejä! Hieno tuo seljapihlaja! Koivuangervot ovat sellaisia helppoja peruskasveja, joiden kauneudesta saa nauttia näin loppukesälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seljapihlajassa on hieno väritys. Pitää kokeilla saisiko marjoista lisää taimia. Koivuangervo on parhaita peruskasveja.

      Poista
  3. Että voikin olla upeita ruskasävyjä. Ehkä minun pitää jättää muutama raparperi jatkossa syömättä nähdäkseni noin hienoja värejä sen lehdissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa jättää raparperia, siinä on monena vuonna hienot ruskan värit.

      Poista
  4. On teillä jo komeaa ruskaa! Täällä saa vielä odotella vastaavia väritykityksiä, jos niitä sateisen kesän takia edes tulee. Onkohan raparperi värittynyt koskaan meillä noin upeaksi? Ei ainakaan ole jäänyt mieleen. Punaiset ruskasävyt ovat minusta ihan kauneimpia, vaikkakin punainen tarvitsee rinnalleen vihreää tai keltaista, jotta se tulisi kunnolla esille. Ehkä siis kaikille väreille on paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperissa ei ole joka vuosi noin hienot värit, tänä vuonna niistä saadaan nauttia. Punaiset ovat kauniimpia mutta se on totta, että tarvitsee muita värejä ympärilleen.

      Poista
  5. Hieno ruska teillä! Enpä minäkään muista nähneeni raparperissa noin komeaa väriä aiemmin. En ole edes tajunnut katsella sitä sillä silmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin viime vuoden kuvia ja silloin raparperit olivat vihreitä, ei siis ole joka vuoden ilmiö vaikka hienoja ovatkin.

      Poista
  6. Hurtanheisi on kasvi, josta en ole ennen kuullutkaan. Tuohan pitäisi ehdottomasti löytää koiratalouteen.
    Olen samaa mieltä kanssasi koivuangervoista, oikein helppoja ja silti kauniita kasvutavaltaan ja ruskasävy on kiva bonus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurtanheiden ostin Mustilasta monta vuotta sitten. Se kukki keväällä ensimmäistä kertaa, kukat muistuttavat hortensian kukintoja ja olivat kauniita. Blogista taitaa löytyä kuvia. On kiva lisä heisikokoelmaan.

      Poista
  7. Ai että verkottamista en ole edes aloittanut. Kyllä korpeaa olla sisällä flunssan kourissa kun olisi niin paljon tekemistä. Taidan ihan pikkuisen kohta kokeilla miten jaksaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä flunssasta toipumiseen, minulle nousi nyt illalla pää- ja kurkkukipu, toivottavasti en tule kipeäksi. Töissä on liikkeellä enteroa, eipä olisi ihme jos tarttuisi minuun. Koronasta jäi pieni kammo sairastamista kohtaan.

      Poista
  8. Upeita punaisia kasveja! En ole huomannut, että meidän raparperit olisivat olleet koskaan ruskan värittämiä, täytyy seurata tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperit eivät värity joka vuosi, viime vuonna olivat vihreitä loppuun saakka.

      Poista

Kiitos kommenteista :)