maanantai 25. tammikuuta 2021

Puutarhanäkymiä

Kottikärryn kääntöpiiri-blogista lähti kiertoon Päivin haaste kertoa oman puutarhan puutarhanäkymistä. Päätin tarttua haasteeseen ihan omin päin. Vaikeudeksi osoittautui viime vuoden kuvat, olen ottanut aivan liian vähän kuvia yleisnäkymistä. Virhe on korjattava kesällä ja muistettava kuvata laajemmalla kuvakulmalla enemmän.

Päätin kuitenkin etten valitse tähän vanhoja kuvia, vaan juuri niitä viime vuonna otettuja. Yllä on arboretumin näkymää tervaleppäaidanteelta istutuksiin päin alkukesän säntillisyydessä. Taustan mäntyjen ja muiden havupuiden siimekseen on muodostumassa alppiruusumetsikkö. Etualan istutus on arboretumin ensimmäinen ja tykkään siitä aina vaan enemmän kun puut ja pensaat ovat lähteneet kasvuun.
Arboretumin kakkososa avautuu kivipuron ja ruusukaaren takaa. Ensi kesänä saan toivottavasti taustan kivikasan pois eli muotoiltua kivistä loput puuttuvasta kiviaidasta. Sen jälkeen näkymä on vielä parempi.
Arboretumista voidaan siirtyä alapihalle. Kivimuurin takaa avautuu kaunis maisema jota ryhdistää aitta. Kuvan vasemmalle puolelle tulee uusi kasvihuone ja oikealle puolelle jää luumulehto. Nykyisen kasvihuoneen kattoa pilkistää ihan vähän karhunvatukan lehden takaa. Aitan takana taasen näkyy pilkahdus talosta. Alapiha on loivaa rinnettä, mielestäni juuri sopivan loivaa.
Kuvat eivät suostuneet tulemaan haluttuun järjestykseen enkä jaksanut ladata niitä uudestaan joten poukkaistaan takaisin yläpihalle johon muodostui viime kesänä iso uusi istutusalue jatkoksi vanhaan alueeseen. Taustan metsikkö tulee olemaan osa alppiruusumetsikköä joten oikeassa yläkulmassa häämöttää arboretum. Tätä istutusaluetta on tarkoitus laajentaa parina seuraavana vuonna.
 Tässä seison navetan kulmalla ja katselen kameralla alas alapihalle. Ensin on kasvimaa, sen jälkeen luumulehto ja sen jälkeen rosario. Alkukesän kuvassa ei vielä näy tuleva uusi kasvihuone aitan oikealla puolella. Kasvimaa uudistuu ensi kesänä ja sinne tulee muutama lavakaulus. Kasvihuoneen ja kompostialueen välissä oleva lavakaulus on jo purettu ja valkosipulit siirretty uuteen.

Yläpihan äskeinen istutusalue toisesta suunnasta katsottuna.
Ja lopuksi vielä helteistä kuvaa loppukesän arboretumista. Tämä näkymä valikoitui siksi, että tämä näkyy ensiksi pihaan tultaessa. Se on yksi syy miksi tykkään pitää arboretumin muita alueita siistimpänä, se on puutarhan käyntikortti jota jokainen ohikulkija voi katsella. Alapiha jää niin suojaan, että alapihan nähdäkseen sinne on mentävä itse.

Kiitos Päivi haasteesta, tämä oli kivaja pitää nyt vain muistaa ottaa tänä vuonna paremmat kuvat.

16 kommenttia:

  1. Tuli näihinki kuvihin sellaasiaki näkymiä, miten muista ennen nähäneheni, vaikkoon monta vuatta plokias jo seurannu. Kiva tua kaffittelupaikka/ympyräpenkki. Itte en vaan jaksaasisi siirtää pöytää ja tualia leikkurin tiältä. Hianot näkymät tiältä puutarhahan. Taitaa mennä näkymä aikaamyäten tukkohon, ku puut ja puskat kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten oli hyvät kuvat. Viime kesä oli testi miten jaksan mennä tuossa ympyrässä nurmikon kanssa ja siihen tulokseen tulin että jotain muuta tilalle. Mutta en osaa päättää onko se kivituhka vai kivetys. Näkymät tulevat muuttumaan paljonkin kunhan istutukset kasvavat.

      Poista
  2. Olen tosi iloinen, että tartuit ihan oma-aloitteisesti haasteeseen! Minun ongelmana on myös, että kuvia tuli otettua liian vähän, tai ei riittävästi oikeista paikoista, pitää yrittää opetella sitä asiaa.
    Sinä sait kuitenkin näytettäväksi oikein mukavia kuvakulmia ja näkymiä puutarhastasi! Sinulla on kyllä laajat tilukset, joten toki enemmänkin olisi esitettävää. Sinun arboretumisi on edistynyt jo mukavasti (kuten kuvista näkyy) ja minä voin vain huokailla, että ehkä joskus omanikin etenee samaan tapaan.
    Kuvasi kivipurosta ja ruusukaaresta istutuksineen on oikein ihastuttava!
    Sain onneksi itse omin silmin viime kesänä todeta kauniit puutarhanäkymät puutarhassasi, mutta on niin kiva, että otit osaa haasteeseen ja voin liittää nämä toistenkin ihasteltavaksi. Lämmin kiitos Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan ottavani eri kesinä kuvia erilailla. Viime vuodesta ei ole kuin muutama kuva luumulehdosta kun aikaisempana vuonna siitä on todella paljon kuvia. Arboretum on kasvanut kivasti, onneksi sinne tuli laitettua nopeakasvuisiakin puita ja pensaita.
      Oli niin ihana tavata viime vuonna ja saada sinut vieraaksi puutarhaan.

      Poista
  3. Hyviä kuvia olet kuitenkin ottanut. Teillä on paljon näkymiä ja ne muuttuvat koko ajan, kun kasvit kasvavat. Alppiruusumetsikkö tuo myös ihan uuden osan puutarhakäyttöön. Ja sieltä tulee taas uudet näkymät. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuvat maisemat sopivat. Alppiruusumetsikkö pitää saattaa ensi vuonna taas vähän valmiimmaksi.

      Poista
  4. Kyllä kelpaa tuota käyntikorttinäkymää tarjota vierailijoille ja ohikulkijoille. Kivoja kuvia, joista osa oli ainakin minulle uusia. Puutarhassasi on mukavia "huoneita" ja avaruuttakin runsaasti. Sinulla on postauksissasi kiitettävästi myös yleiskuvia, joten sen suhteen ei tarvitse olla huolissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Puutarhan huoneet ovat syntyneet osa ihan sattumalta. Yhtä huonekuvaa kaipasin mutta en ollut sellaista ottanut viime kesänä. Tykkään myös kun kaikki näkymät eivät avaudu heti vaan niihin pitää siirtyä.

      Poista
  5. Ihania tiloja ja avaruutta!
    Minulla on kyllä ihan liian pieni tontti :D Ihan olen kateellinen :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ole :D Arvaa vain kuinka monta kertaa olen kaivannut rajatumpaa tilaa, olisi paljon helpompaa.

      Poista
  6. Ihanan kesäinen puutarhakierros! Tuo viimeisen kuvan käyntikorttinäkymä on todella kaunis ja houkuttelee istutusten sekaan seikkailemaan. Pidän myös noista isoista kivistä, joita löytyy ympäri pihaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiviä lisätään ensi kesänä, niitä on muutama suuri vielä jemmassa. Kiviä ei voi olla koskaan liikaa.

      Poista
  7. Upean käyntikortin kohdilta onkin hyvä lähteä vaeltemaan kauemmaksikin puutarhaan muita ihania näkymiä kohti!

    VastaaPoista
  8. Komppaan Pirjoa, avaruus, joka omalta pihaltani puuttuu, on kaunista ja tuo erilaiset näkymät upeasti esiin! Hyviä kuviahan olet saanut otettua! Tuossa on tilaa puuhata ja rakentaa vielä monenlaista. Arboretum ja appiruusumetsikkö kuullostavat niin hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avaruutta meillä riittää, joskus vain tuntuu että rajatumpi olisi parempi. Vaan luulen, että kunhan kasvit kasvavat niin vielä kaipaan tätä avaruutta mikä puutarhassa on nyt.

      Poista

Kiitos kommenteista :)