maanantai 17. elokuuta 2020

Jatkopala

Uuden kasvihuoneen edustan istutus sai keväällä jatkopalan. Jatkopalan nurmikon päälle kippasin kaikki talven yli multasäkeissä muhineet kanttausjätteet. Peitin sanomalehdellä ja lakanalla jotta muhimista tapahtuisi lisää. Viikonloppuna kaivoin maat esiin lakanoiden ja sanomalehtien alta.

Lisäsin muhineeseen maa-ainekseen muutaman säkin kaupan multaa, sain lisää korkeutta ja samalla parannusta saviseen maahan. Mullan oikeassa reunassa kasvava puu on helmiorapihjala 'Toba'. Se oli viime syksyn huikeimpia puutarhalöytöjä, maksoin siitä vitosen.
Taimia löytyi omasta puutarhasta. Nämä valkokeltaiset siperiankurjenmiekat kasvoivat ennen kivimuurilla, siirsin ja jaoin ne jättikiven kylkeen.
Kurjenmiekkojen taakse tuli tarhakellokärhö 'Aljonushka'. Se on vielä onnettoman pieni rääpäle, toivottavasti jaksaa sinnitellä talven yli ja vahvistaa itseään. Kärhön oikealle puolelle siirsin punalatvat jotka olivat jääneet täysin huisku-unikon ahdistelemiksi. En tiedä oliko hyvä idea siirtää kukkivina mutta tehty mikä tehty.
Tässä kuvattuna kasvihuoneelta päin, jatkopala on tuo tummempi alue. Multatilaa on vielä, muutama kasvi odottaa siirtoa ja jotain toivon löytäväni Mustilan taimitapahtumasta. Maksaruohoja kuuluu molempiin kategorioihin.
Puutarhan mahtavin pörriäismagneetti, jo moneen kertaan kuvattu jättikarhunputki. Pörriäistä en tunnista, onko kukkakärpänen vai joku ampiainen.

Kokeilin ladata videon pörriäisten hyörinästä jättikarhunputkella, toivottavasti onnistuu, esikatselussa näytti olevan oikein.

Kärhöt ovat antaneet parastaan. Kukkia on tiheässä tässä nimettömässä punaisessakin eikä pelkästään 'Margaret Hunt' kärhössä.
Liila kärhö jonka piti olla 'Ville de Lyon'. On tämäkin ihan kiva ja kasvakoot tässä jos kerran viihtyy.

Vieläkin kirvelee mummolta saatujen bellisten menetys tappotalvena 2016. Nyt kokeilin ensi kertaa kasvattaa belliksiä siemenestä. Muutaman taimen sain kasvatettu kukintaan saakka. Nämä ovat samannäköisiä kuin mummolta saadut. Eivät kuitenkaan taida lisääntyä yhtä herkästi kuin valkoiset nurmikolla kasvavat jotka väärässä paikassa ongelma.

20 kommenttia:

  1. Kiven ja kasvien yhdistelmä on aina niin pettämätön, kuten tämä sinun ison kiven viereinen alue! Minulla on noita belliksiä mökkipihassa ja leviävät tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla bellikset eivät ole levinneet, paitsi ne valkoiset nurmikolla joista en tykkää. Ehkä nämä uudet intoutuvat leviämään. Kivet ja kasvit selvästi kuuluvat yhteen.

      Poista
  2. Uudesta alueesta tuli tosi kiva. Onpa upea tuo jättikarhunputki. Se on houkutellut aika monta pörriäistä. Kauniit kärhöt. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättikarhunputki on upea, niin toivon sen tekevän itämiskykyisiä siemeniä.

      Poista
  3. Uusi alue näyttää kivalta. Siperiankurjenmiekat näyttävät hauskoilta kiven vieressä. Helmiorapihlaja näyttää oikein reippaalta, teit todella hyvän löydön. Puutarhanäkymä on jo nyt kaunis, mitä sitten onkaan parin vuoden päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuosta tuli onnistunut, tykkään. Siperiankurjenmiekan kapeat lehdet on kivan näköiset kun taustalla on iso kivi.

      Poista
  4. Muutaman vuaren päästä on kasvarista mukavan färiset näkymät. Sullon kärhöt ruvennu kukoostamahan, vaikka niitä taisit aluus pikkuusen araastella. Alempi, violetti, vois olla vaikka viinikärhö 'Prinssi Charles'. Jättikarhunputki o hiano, iliman pörriääsiä ja pörriäästen kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa sitten istuskella kasvihuoneessa tekemättä mitään ja vain katsella kukkia. Tämä vuosi on ollut kärhöjen vuosi. Pitääkin googlettaa 'Prinssi Charles' jos vaikka tärppäisi kärhöni nimeksi.

      Poista
  5. Uuden kasvarin edessä on pian kiva istua, kun kaunista katseltavaa riittää lähellä ja kaukana. Jättikarhunputki on komea. Ei ihme, että pörriäisetkin siitä tykkäävät.
    Kiva, että onnistuit bellisten kanssa. Mummo katselee niitä pilven päältä iloisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummo saattaa hyvinkin katsella tyytyväisenä, toinen mummon peruja oleva kasvi on kehäkukka. Jättikarhunputki on todellinen pölyttäjäkukka.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oikein hyvä ja ensi vuonna pääsen tekemään uuden jatkopalan.

      Poista
  7. Hienosti vilskettä jättikarhunputkella. Ettei siinä vain olisi peräti mehiläisiä? Vähän vaikea saada selvää, kun kukkakärpäsiäkin on niin eri näköisiä. Ampiaisia eivät minusta ainakaan ole. Kauniit kärhöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo voi olla mehiläisiäkin, olen huono tunnistamaan niitä. Ampiaisia ei ole pahemmin näkynyt tänä kesänä, missä lie ovat.

      Poista
  8. Istutusalueesta tulee iso ja näyttävä. 👍👍
    Kärhösi kukkivat kauniisti ja jättikarhunputki on selvästi pörriäisten mieleen. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saa tulla iso alue, se onkin sitten viimeinen iso alue tässä puutarhssa. Tai vannomatta paras :)

      Poista
  9. Pala palalta rakentuu iso istutusalue ja suuri kivi on aina hyvä kiintopiste lähteä alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kivi on kiva tuossa, kaivinkone toi sen viime kesänä.

      Poista
  10. Jatkopalat kukkapenkeille ovat aina mukavia. Kärhösi näyttävät voivan todella hienosti. Toivottavasti 'Aljonushka' on ensi vuonna jo suurempi. Sehän ei oikein osaa itsenäiseti tarttua mihinkään, joten minulla kasvaa kärhötelineen sisällä, jotkut muut kärhöt ovat saaneet paikan kärhötelineen vierestä.

    VastaaPoista
  11. Bellikset on kauniita. Mä koitin niitä muutamana kesänä sekä kasvattaa siemenestä että istuttaa taimista. Sen yhen kerran ne aina kukki ja seuraavan talven jälkeen ei missään mitään. Luovutin 😁
    Kiva jatkopala tuli penkille.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)