sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Melkoinen vuosi

On aika miettiä taakse jäävää vuotta, Suomen juhlavuotta, vuotta 2017. Minulle vuosi oli taas kerran uuden aikaa ja kovin tapahtumarikas.
 Alkuvuosi vaihteli vihreän ja valkoisen maan merkeissä. Lunta oli kaiken kaikkiaan todella vähän. Meillä ei taidettu aurata lumia kertaakaan traktorilla. Välillä pelotti hurjasti miten kasvit selviävät moisesta märästä talvesta. Tammikuussa vietettiin tuoreimman kummilapsen, pienen pojan ristiäisiä.
 Mutta hyvin selvisivät. Kevät koitti pitkä odotuksen jälkeen. Minä sain tietää että työpisteeni missä olin aloittanut uutena elokuussa tullaan lakkauttamaan kesäkuussa. Ei sentään irtisanottu, työpiste ja työ vain muuttuisi.
 Kevät oli kiireistä aikaa. Toukokuussa saimme toisen lapsenlapsen, pienen mummin kirppusen. Juhlimme helmikuussa valmistuneen pojan valmistujaisia, olimme ajatelleet että juhlat pidetään koulujen päättyessä kesäkuun alussa niin voidaan juhlia pihalla. Osin ajatus toteutui, sää oli silti kylmää. Ja juhlia aikaistimme hieman että pääsimme ystäväperheen häihin.
 Kesäkuussa oli aikaa keskittyä puutarhaan. Kasvukausi oli noin kolme viikkoa myöhässä. Meillä kukki yhtäaikaa tulppaanit ja syreenit.
 Alkukesän vihreys on sitä aikaa vuodesta josta pidän erityisen paljon. Kaiken peittävä rehevyys ei vielä ole vallannut istutuksia. Iso koristeomenapuu kukki tänä vuonna hienosti, ehkä saan ensi kesänä sen siemenistä uusia tummalehtisiä taimia.
 Heinäkuussa piha osallistui ensi kertaa Avoimiin puutarhohin. Meillä kävi yli 70 vierasta mikä on paljon siihen nähden miten syrjässä asumme. Aitan museo oli auki ja esillä oli materiaalia myös miehisempään makuun.
 Viikko avoimien jälkeen vietettiin täällä Arvilassa toisen lapsenlapsen ristiäisiä. Sen kunniaksi istutettiin juhlassa kaksi kuusta tontin rajalle, molemmille lapsenlapsille omat. Puut ilmoitin myös Suomi 100 vuotta-puiksi. Tässä vanhempi lapsenlapsi auttaa istuttamisessa. Kastevesi kaadettiin molemman uuden kuusen juurelle. Ristiäisten jälkeen oli vuorossa siskon esikoisen rippijuhlat. Miten se aika hurahtaa, vastahan tuo nuori mies oli pieni vauva.
 Heinäkuun juhlat eivät päättyneet siihen. Loppukuusta suuntasimme isommalla porukalla siskopuoleni häihin Ukrainaan, pieneen Krasnopilkan kylään. Sitä ennen vietettiin pari päivää tutustumassa Kiovan nähtävyyksiin. Tässä olen toisen siskoni kanssa Itsenäisyyden aukiolla Kiovan keskustan tuntumassa.
 Elokuussa aloitin uudessa työssä, tai oikeastaan kahdessa uudessa työssä. Työpäivien jälkeen oli silti puhtia puutarhalle, se on mitä parhaista vastapainoa työelämälle. Niin täysin erilaista. Sadonkorjuuta aloiteltiin pikku hiljaa ja mustikkametsäänkin pääsi.
 Syyskuussa jatkui verhoilukurssi työväenopistossa. Pikkuhiljaa tuolini valmistuvat mutta siltä näyttää että niiden parissa vierähtää kolmaskin vuosi. Ei siinä mitään, mikään kiire ei ole.
 Syyskukkijoista salkoruusu ilahdutti todella pitkään. Vasta ensimmäiset pakkaset lannistivat kukinnot. Jätin kukkaverret maahan josko saisin siemenistä jatkossa salkoruusuja. Aiemmin en ole onnistunut siementen kanssa, nämäkin ovat juurakosta kasvatettuja.

Marraskuussa Arvilan pääpuutarhurista harrastuksineen oli juttu oman ammattiliiton lehdessä. Tässä linkki *klik* nettiversioon. Tottumattomana kyllä niin jännitti olla haastateltavana ja kuvattavana. Paljon suurempi juttu kuin blogin kautta elämästään kertominen.

 Joulukuussa pääsin pienelle irtiotolle Berliiniin äidin ja siskon kanssa.  Matkalta palattiin hivenen kiireellä, samana iltana oli 100-vuotiaan Suomen kunniaksi oman kaupungin itsenäisyyspäivän vastaanotto. Jouduin, tai saako sanoa pääsin ostamaan pitkästä aikaa itselleni pitkän juhlapuvun. Tummansininen puku, laukussa ja koruissa hopeaa, halusin että asuni väritkin toistavat juhlavuoden värejä.
Vuonna 2017 tapahtui paljon ihania, iloisia ja ikimuistoisia asioita. Ilman varjoja vuodesta ei selviydytty, varjot jatkuvat tulevaisuuteen. Nuorin poikamme on menossa tutkimuksiin mielen ongelmien vuoksi. Odotamme kutsua sairaalaan mahdollisimman pian. Tällä hetkellä emme edes tiedä voiko poika mennä loman jälkeen kouluun vaikka loman onkin voinut paremmin. Vanhempina olemme saaneet kokea lasten kanssa paljon ja kaikenlaista, niistä olen kertonut mm. tässä *klik*. Positiivisin ajatuksin kuitenkin mennään eteenpäin. Surulle ja murheelle on turha antaa jalansijaa, iloittavaa on paljon. Vuosi 2018 saa tulla, oli sitten millainen tahansa.

Hyvää ja antoisaa vuotta 2018!

38 kommenttia:

  1. Onpa sinulla ollut mielenkiintoinen vuosi! Käväisin lukemassa linkistä tuon lehtijutun ja se oli hyvä. Vanhassa hirsitalossa on hyvä hengittää, kun se on oikein korjattu. Mekin asumme yli 200 vuotta vanhassa hirsitalossa, jonka kunnostus aloitettiin -86 ja ensi vuonna ollaan asuttu tässä mökissä 30 vuotta.
    Onnellista alkavaa vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha hirsitalo on maailman paras talo kodiksi, teillä on talolla jo todella kunnioitettava ikä. Kertoo siitä että on hyvin rakennettu ja pidetty.

      Poista
  2. Sinulla on ollut hurjan monipuolinen ja toimelias vuosi. Oli kiva vierailla Arvilassa Avoimien päivänä, puutarhat ovat aina ihanampia oikeasti kuin vain kuvista tunnelmoiden. Toivottavasti saatte hyvän hoito-ohjelman nuorimmaiselle. Olkoon tuleva vuosi teille aurinkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimelias vuosi todella, välillä tuntui ettei pysy vauhdissa mukana. Kiitos vierailusta, oli mukava tavata taas kerran! Paljon luotamme sairaalaan, selviäisi edes nimi kaikelle.

      Poista
  3. Itkin kun luin tuon viimeisen kappaleen. Raskasta vanhemmille ja varmasti koko perheelle. Valoa ja voimia tulevaan teille kaikille. Olet ajatuksissani usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3. Lasten takia on aina sydän syrjällään, etenkin vaikeuksien edessä. Mutta on tässä jo niin monet taistelut taisteltu ettei anneta periksi nytkään.

      Poista
  4. Paljon tapahtumia vuodessasi. On niin ikävää, että kaikki tapahtumat eivät ole positiivisia. Toivon teille koko perheenä paljon voimia. Lapsiin liityvät huolet voivat olla musertavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten musertaa ajatus ettei ole toiminut oikein vanhempana tai ettei voi itse tehdä mitään. Ja kiitos, voimia tässä on tarvittu ja tullaan tarvitsemaan vielä paljon.

      Poista
  5. Paljon ihanaa on vuoden varrella mahtunut elämäänne. Jaan niin tunteesi ja huolesi lapsista. Kuopuksen kanssa on taisteltu murrosiän vakavien vaikeuksien kanssa - myös osastolla pari keikkaa käyden. Siellä tarjoiltaisiin vain lääkkeitä, vaikka terapia voisi olla paljon tehokkaampaa. Meillä lääkkeet eivät sopineet yhtään, mutta lopulta saatiin terapia. Se auttoi suunnattomasti. Nyt ollaan tyynemmillä vesillä. Monasti aika ja kasvaminen helpottaa ongelmia, mutta jollain konstilla pitää päästä sen ajan ylitse. Voimia!

    P.S. Ketipinor on nuorten nykyinen ykköslääke mielen ongelmissa. Sitä ei edes suositella lapsille, eikä tiedetä miten se oikeastaan vaikuttaa kehittyviin aivoihin. Meillä se tuotti käsittämättömän aggressiivisuuden, mitä koskaan ei aiemmin ole ollut. Etsi tietoa, äläkä usko kaikkea mitä lääkärit sanovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita. Lääkehoitoa vähän vierastan ja olen nettiä kahlannut läpi yrittäen lukea kaiken mahdollisen tiedon vaikka emme vielä edes tiedä lääkitäänkö vai ei. Terapia on meille ykkösvaihtoehto ja toivon että on vielä niin lievää sairauden sorttia että terapia auttaisi, poika on vielä kuitenkin lapsi ja hoidetaan lapsena. Murrosikä kyllä huolettaa suuresti, muiden kanssa siitä on selvitty kohtuudella.

      Poista
  6. Vuotesi vaikuttaa ihanalle.
    Toivon hyvää jatkoa pojallesi, ja tosiaan sitä hyvää hoito-ohjelmaan. Ihmismieli on niin monimutkainen..
    Kaikkea hyvää vuoteen 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo. Minua lievästi sanottuna pelotti kirjoittaa nuo vähäiset lauseet lapsen ongelmista. Mielen ongelmat on vaikeita. Mutta minun tapani käsitellä asiaa itseni kanssa on avoimuus, on ollut muidenkin vaikeuksien kanssa. Silloin saa huomata ettei ole asian kanssa yksin.

      Poista
  7. Kylläpä vuoteesi mahtui paljon kaikkea, paljon myös kauneutta ja iloa! Kun lapsi sairastaa se on vanhemmille tosi rankkaa ja tietoa täytyy etsiä ja olla tiukka vastaanotolla, kysellä ja kysellä. Meillä on kuopuksen hankalahoitoisen migreenin ja jo onneksi helpottaneen urticaria pigmentosan kanssa painittu, vallankin kun kohtaukset tulivat yhtäaikaa ja rankkoina, rajua. Mutta elämä kuljettaa. Tuskin kenenkään meidän tie ihan kukkasten päällä kulkee, onneksi teilläkin on toisenne. Voimia teille ja kaikkea hyvää alkavalle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi oli todella tapahtumarikas, paljon mitä muistella vanhana kiikkustuolissa. Migreeni on todella kenkku sairaus jos siihen ei löydy hyvää hoitotasapainoa. Kipu on ihan järkyttävä, kokemusta on nuoruusvuosilta. Vaan eipä kuulosta urticaria pigmentosakaan helpolta, onneksi on jo lieventynyt. Kuhmuraista on tie ollut mutta joka kiven yli on päästy, eiköhän tämänkin.

      Poista
  8. Paljon on iloa ja onnea vuoteesi mahtunut, vaikka murheet siinä rinnalla kulkevatkin. Lasten sairautta on vaikea kestää ja sen tiedän omasta kokemuksesta. Pojan syöpää ei vielä ole täysin selätetty. Puutarha ei tietenkään murhetta poista, mutta auttaa niiden kanssa elämään.
    Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pojan syöpä tulee selätetyksi. Äitinä sitä silti murehtii ja ajattelee aina. Kuuluu äitiyteen eikä sille oikein voi mitään. Puutarha on ollut suunnaton apu ja terapia itselle. Sinne kun katoaa niin mieli lepää ja verenpaine laskee, unohtuu hetkeksi maalliset murheet.

      Poista
  9. Olen lukenut blogiasi ilolla, toivotan sinulle ja perheellesi hyvää ja onnellista uutta, alkavaa vuotta, toivoa parempaan, ilon hetkiä ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisten asioiden blogina tämä tulee pysymään vaikka elämä tuo näitä mutkia matkan varrelle. Valoa kohti mennään kaikin puolin!

      Poista
  10. Paljon mahtui yhteen vuoteen. Luin tuon vuoden 2009 postauksesi. Enpä tuosta tiennytkään. Olette saaneet kokea tosi rankkoja juttuja. Toivottavasti tämä tuleva vuosi tuo paljon iloa ja onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttärellä on käynyt tuuri ja tauti on ollut vähäeleinen. Ja vihdoin löytyi lääke sellainen hidastava lääke joka hänelle sopii, seitsemää ehti kokeilla näiden vuosien mittaan ennen sitä.
      Uskon ja toivon että hyvä tästä vuodesta tulee.

      Poista
  11. Tapahtumarikas vuasi. Onneksi on ollu palio hyviä ja positiivisia asiootaki. Ne auttaavat kohtaamahan ja jaksamahan vastoonkäymisten kohorates.
    Kivasti kirijootettu artikkeli ja ny tajuan plokinki nimen.
    MS on tuttua. Äiteellä ja saman ikääsellä serkulla ku mä, on tauti diagnosootu. Aina ku jostaki kolottaa on taustalla peikko, että mistä johtuu.
    Toivottavasti saatta nuarimmalle asianmukaasen avun. Ja toivottavasti tuleva vuasi antaas palio ilon aiheeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tapahtui, se on myös hyvä sillä siinä ei aina voinut jäädä aloilleen murehtimaan. Vaikka en minä muutenkaan niin tee, eteenpäin on mentävä. Artikkeli on todella kiva ja siitä voi kyllä blogin nimenkin päätellä jos tarkkana on :)
      MS-tautia on paljon, kun siitä kertoo niin todella monella sitä on lähisuvussa.

      Poista
  12. Paljon tapahtumia ja muutoksiakin on mahtunut vuoteesi, kiva että noita mukavia juttuja on ollut noin paljon. Toivon voimia ja suotuisia tuulia lasten terveysasioiden kanssa! Onnellista Uutta Vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voisi olla muutosten suhteen tyynempää. Työt tosin muuttuu taas tästä viikosta alkaen mutta ei sentään taas uutta työtä. Ja luotan suuresti että sairaalasta saadaan apua, edes jonkinlaista.

      Poista
  13. Olipa monta tapahtumaa vuoden aikana sinulla.
    Ihania muisteloita.
    Hyvää uutta vuotta 2018 sinulle.

    VastaaPoista
  14. Hyvää Uutta Vuotta koko Arvilan väelle.
    Ja suuret tsempit samalla. Toivon, että löydätte pojalle avun. Kuten tuolla jo aiemmin joku kirjoitti, aina se ole lääkitys. Kokemusta täälläkin sen tuomasta agressiivisuudesta. Keskusteluapu toimi täällä parhaiten sekä neuropsykologin tekemä tutkimus, jonka jälkeen osattiin keskittyä vahvistamaan tiettyjä osa-alueita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän apu löydy, joko julkista tietä tai sitten yksityistä. Kaikkeen olemme valmiita. Sairaalaan ollaan pääsemässä tutkimuksiin, koulupsykologi teki jo omat testinsä mutta ne on ehkä vain suuntaa antavia ja vääriä asioita mittaavia jos minun mielipidettä kysytään.
      Minäkin uskon vahvistamiseen ja keskusteluun.

      Poista
  15. On se hyvä ettei ihan kaikkea ihminen tiedä etukäteen, mitä vuoteen mahtuu. Hyvää uutta vuotta, toivotaan oikein ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jäisi lapset tekemättä jos etukäteen tietäisi murheen määrän. Onneksi ei tiedä. Ja positiivisesti pitää vain ajatella.

      Poista
  16. No kyllä on ollut teilläkin vaikka mitä. Luin myös sen aiemman postauksen ja artikkelin. Meillä kun on kaksi poikaa, adoptoimme veljekset Pietarista yli kaksikymmentä vuotta sitten. Ja kyllä se tie oli alussa raskas ja pitkä. Toinen poika sai terapiaa yli kaksi vuotta. Niitä kiusattiin koulussa koko koulu iän. Mutta vaikeudet on voitettu onneksi pystyimme puolustamaan ja kannustamaan heitä että he saivat itseluottamusta ja jaksoivat kestää kaiken. Mutta jos meidän nyt pitäisi alkaa kaikki alusta, en tiedä jaksaisinko enään. Monet vanhemmat olivat aivan kauheita he melkein kannustivat lapsiaan kiusaamaan ja opettajat ovat aivan kuutamolla. Toivon todella teille voimia hakea apua, antaa tukea ja kannustaa sillä sitä ne tarvitsevat kaikkein eniten. Hyvää alkavaa vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusaaminen on vihonviimeistä, siitäkin on meillä nuorin saanut kärsiä. Hienoa että teillä pojat saivat tukea ja kannustusta ja ovat kasvaneet nuoriksi miehiksi. Saat äitinä olla ylpeä heistä!
      Äidinrakkaus on kestävää, siinä ei auta kuin tukea, rakastaa ja kannustaa.

      Poista
  17. Kyllä elämä tuo tullessaan kaikenlaista myrskyä. Varmaan pahin on joutua jännittämään toisen puolesta. Toivottavasti kuopukselle löytyy hyvä hoito. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynemmät ajat kelpaisivat mutta myrskyssä mennään pienten suvantojen välissä. Eiköhän apu löydy.

      Poista
  18. Minä(kin) olen vuosia lukenut blogiasi ja saman ammattiliiton jäsenenä luin ja tunnistin sinut heti lehden artikkelista :)

    Olen pitänyt vuosia sloganinani lausetta: Elämä toimittaa meille kaikenlaista mitä ei ole tilattu eikä palautusoikeutta ole.
    Mielen sairastaminen on aina kova juttu, onneksi nykyisin jo uskalletaan niistä puhua ja apua hankkia; itse alalla yli 40 v olleena tiedän mistä puhun. Terapia, neuropsykiatrinen valmennus, toimintaterapia eri muodoissaan (musiikki-, kuvataide-) perhetapaamiset ja monet ei-lääkkeelliset hoidot ovat todella hyvä apu. Joskus toki purkista tarvitaan loivennusta/lievitystä tai vastaavasti vauhtia ja sekin on hyväksyttävää. Kokeilla joutuu ennen kuin oikeat kombinaatiot löydetään, mutta uskon lujasti siihen, että ajoissa diagnosoitu ja aloitettu hoito tuottaa tuloksia. Ja perheen tuki ja rakkaus ovat siinä enemmän kuin suurena apuna, rakennusaineena.

    Kaikkea hyvää, iloa ja valoa alkaneeseen vuoteen. Päivä kerrallaan, onneksi kahta ei saa.
    Lämpimin ajatuksin Keekis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keekis kannustavista ja uskoa antavista sanoista.
      Palautusoikeutta ei ole, hyvä niin. Terapiaa toivottavasti saadaan, niistä on keskimmäisen pojan kielenkehityksen vaikeuksien kautta hyvää kokemusta, toimintaterapiaan ollaan jo jonossa mutta jonot on pitkät.

      Poista

Kiitos kommenteista :)