maanantai 4. syyskuuta 2017

Luumulehto tänään

Sain suuren urakan valmiiksi, kaikki luumulehdon istutukset on kunnostettu. Rikkaruohot poistettu ja perennat siistitty. Aurinko paistoi ja melkein tuntui kesältä. En malttanut hakea kameraa sisältä kesken hommien joten kuvat on otettu juuri ennen pimeän tuloa, mikä muuten tulee jo tosi aikaisin. Kasilta viimeistään on pakko lopettaa puuhat, sen jälkeen ei näe mitään.
 Mutta ensin hieman kuvia kolmen vuoden takaa jolloin luumulehdon istutukset olivat vielä tuoreita. Aittakin oli remontoimatta.
 Näyttää tyhjältä ja avaralta. Ja toisaalta hyvin siistiltä. Ihan liiankin kanssa.
 Tänään, kolmen vuoden päästä on huomattavasti rehevämpää. Kasveja on tullut lisää vaikka multaakin on näkyvissä. Aitta on korjattu ja lisärakennus, uusi kasvihuone on tulossa taustalle.
 Tulikukkien ja iiristen takana on iso tyhjä aukko. Poistin siitä verikurjenpolven joka röyhysi vähän liikaa. Kurjenpolvi pääsee kivimuurin viereen, pois en heittänyt. Tilalle on istutettu ystävältä saatua iiristä joka toivottavasti kasvaa kurjenpolvea hillitymmin.
Oikean etualan jasmikkeen leikkasin vaikka en tiedä pitäisikö se leikata vasta keväällä. Hermostuin sen alaoksiin jotka viistivät maata. Hopeatäpläpeippi saa levitä jasmikkeen juurelle.
 Kirsikka 'Sikkolan kuulasmarja' on kasvanut kivasti kokoa. Teki se jo kirsikoitakin, linnut vain söivät niistä suurimman osan. Karsin puusta pari alinta oksaa pois, muuten en taida leikata kirsikkaa tänä vuonna. Tämän puolen tähtiputkien kukinnot jäi vielä leikkaamatta, syytä katkoa jos en halua hukkua siementaimiin ensi kesänä.

Kukintaa on vielä vähän, leimut ja sinipiikkiputki. Leimut tuuheutuvat pikkuhiljaa, silti toivottoman hitaasti, olisi pitänyt raaskia ostaa kymmenen taimea kahden sijaan. Vaikka todennäköisesti ei tarvitse odotella kuin pari vuotta ja ihmettelen taas kasvuvoimaa ja uutta rehevöitymistä. Kuvat on siitä kivoja että niistä näkee omin silmin miten edistystä tapahtuu.

26 kommenttia:

  1. Paljon on tapahtunut ja maisemat ovat kaunistuneet.
    Jasmiketta saa leikata vuosittain. Se risuuntuu helposti ja muutenkin uhkaa täyttää koko puutarhan nopeasti. Mutta ihana se on, kun kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää jasmikkeen kestävän jokavuotista leikkausta. Minulla se risuuntui heti, nyt napsin pikkuoksia ihan raakasti pois.

      Poista
  2. Tuo on niin totta, että kuvista näkee eron, kun ei sitä paljaalla silmällä muuten oikein huomaa. Kuvia katsoessa oikein ällistyy.
    Luumulehto oli minusta niin kaunis jo alussa, mutta nyt se on totisesti puhjennut kukkaan, ja tuo aitta on sille taustaksi oikea karamelli. Upea ympäristö, kyllä kelpaa istua ja ihastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa ja kunhan istutetut puut kasvavat on alue vieläkin kauniimpi. Kuvat on hyviä, niitä vertaillessa näkee miten paljon on tehty ja kasvua tullut.

      Poista
  3. Kuvat todellakin kertovat sen mitä ihminen ei muista. Leimut kyllä leviää aika mukavasti kun pääsevät hyvään alkuun. Minulla on niitä monta väriä reservissä kasvamassa. Olen ajatellut tehdä niistä yhden kokonaisuuden. Mutta kun piti tänäkin vuonna aloittaa jo vaikka mitä. Sain lisääkin värejä yhdeltä tutulta kun hän poisti pihaltaan yhden kukkapenkin. Ja minä en voi sanoa ei kukille ja ainakaan leimuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset isot leimuistutukset on hienoja, itsekin haaveilen omasta sellaisesta. Leimuille ne minäkään sanoisi ei kiitos.

      Poista
  4. Onpa kaunista. Isoja muutoksia on tapahtunut - kuvista sen näkee. Kauniit leimut ovat vielä kukassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumulehto raivattiin joutomaasta joka kasvoi pelkkää koiranputkea ja muuta joutomaiden kasvia. Kyllä kannatti.

      Poista
  5. Ompas isoja muutoksia. Onneksi olet ottanut kuvia matkan varrelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitäisi muista ottaa ennen kuvia.

      Poista
  6. Isoja muutoksia ja kaunis tuo aitta kaiken kruununa :) Odotan että omakin pihani joskus hieman vehreytyisi, näyttää vielä kovin autiolta. Sitä on niin kovin vaikea kuvitella miltä piha näyttää kun kasvit kasvavat ja rehevöityvät. Syysleimut ovat kauniita ja mukava kun vielä kukassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puut on hankalia kun pitäisi arvioida kuinka isoja niistä kasvaa, perennat on helpompia ja ne saa siirrettyä, puiden kanssa on toisin.

      Poista
  7. Oi että, olet kyllä tehnyt valtavan työn - ja itse kasvit hoitaneet lopun :). Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja työtä riittää jatkossakin mutta se on vain mukavaa puuhaa.

      Poista
  8. Mahtavan työn olet tehnyt. Mutta toi sora/hiekka pohja on hyvä, ei tartte leikata nurmikkoa.
    Kyllä vain kaikki ovat kasvaneet ja on niin rehevän näköistä ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkakäytävät on siitä hyvät että ei ole nurmikonleikkuuta, mutta sitten on haraamista ja tasaamista.

      Poista
  9. Huimasti on kasvua tapahtunut kolmessa vuodessa! Kuvista sen muutoksen vasta oikein näkee kun silmä tottuu eikä vanhaa enää muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oli itse unohtanut miltä alussa näytti, kiva verrata kuvista miten paljon kaikki on kasvanut.

      Poista
  10. Todella suuri muutos on tapahtunut. Kuvien vertailu on varmaan paras keino huomata, miten paljon on oikeasti tapahtunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat hyvä apu vertailussa. Jostain yritän kaivella ekan kesän kuvia ja ottaa niistä paikoista uudet kuvat. Voi olla maisemat muuttuneet vaikka omat muistot sanoisi muuta.

      Poista
  11. Ihana on luumulehto. Ja se näyttää siltä, että olisi ollut paikoillaan jo kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on niitä puutarhan paikkoja mihin olen oikein tyytyväinen.

      Poista
  12. Wau! Ihan mahtavaa. Pihapiirinne vaikuttaa kokonaisuudessaan rakennuksineen ihan mun unelmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän uskaltaa sanoa toteutuneeksi unelmaksi. Oikeastaan tämä on enemmän kuin ajattelin.

      Poista
  13. Melkoinen muutos! Kauniilta ja siistiltä näyttää.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)