keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Köyhän naisen verkon tekoa

Viime talvi oli kaamea. Koko sen ajan mitä olemme tässä asuneet, olemme onnistuneesti käyttäneet lammasverkkoa kasvien jyrsijäsuojana. Viime talvi oli ensimmäinen kun systeemi ei toiminut. Jänikset menivät aukoista läpi niin että hulahti ja söivät omenapuuni. Mieluiten olisin astellut kauppaan ja ostanut 100m parempaa verkkoa mutta keksin rahalle aina muutakin käyttöä. Hammasremonttia nyt esimerkiksi tälle syksylle.

Pohdin ja pähkäilin miten saada jo olemassa olevista verkoista paremmat. Sienimetsällä omassa koivikossa sain ajatuksen. Koivikko on täynnä pihlajanvesoja jotka joka tapauksessa kaadetaan pois.
 Leikkasin näin aluksi parisataa vesaa, katkoin oksat ja annoin hetken kuivahtaa. Sitten pujottelin pihlajat verkon lankoihin pystysuoraan. Verkkojen silmäkoko tiivistyi ja nyt tuosta ei pitäisi päästä jäniksen läpi. Ellei sitten ensin syö pihlajaa pois. Mutta en usko että kuivunut pihlaja on niiden mieleen.
 Ruusuomena on yksi talvella syödyistä omenapuista. Nyt se on suojattu tiivistetyllä verkolla ja jos verkkoja jää yli, laitan ympärille vielä toisen verkon. Ja vanhasta vhs-nauhasta silppuan pätkiä jotka solmin verkkoon kuten viimekin talvena tuhojen jälkeen. Ne tuntuivat toimivan ja ehkäisevän lisätuhoja.
 Jos teet saman jipon, niin pihlajat kannattaa jättää mahdollisimman pitkiksi. Tai mitä oksia nyt sitten käyttääkin. Tuovat lisäsuojaa jos verkko on matala.
Jyrsijätuhoja estäessäni löysin mukavan yllätyksen toisen kirsikkapuun alta kun sommittelin sille omaa oksitettua verkkoa. Vieressä kasvava lehtoängelmä on tehnyt ensimmäiset poikasensa. Voi hellanduudelis kuulkaa kun juttelin taimivauvoille joita oli muutama kappale. Näitä kun on odoteltu jo parisen vuotta. Huomenna on näköjään kitkettävä rikat vauvataimien ympäriltä pois. Tarvitsevat kaiken ravinteen itselleen selvitäkseen talvesta.

Ja jos uudistetut verkot eivät toimi niin ei auta muu kuin ostaa uudet verkot. Maksaa minkä maksaa.

10 kommenttia:

  1. Vau, aitauksistahan tuli myös hienommat noin! Toivottavasti juttu toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten tuli hienommatkin, sopivat ympäristöön paremmin kuin pelkkänä rautaverkkona.

      Poista
  2. Kyllä on hyvä suojat noilta pupuilta niiden herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko on suojata, meiltä menisi muuten kaikki. Joka vuosi virittelen yli 50 verkkoa ja silti osa kasveista jää ilman, yleensä ruusut ja hortensiat.

      Poista
  3. Siistit tuli suojista! Viime talvena pupsukat söivät vähäsen koristeomenapuumme kuorta. Toissa syksynä puu siirettiin nukyiselle paikalleen, joten puu ei ollut vielä kerinnyt elpyä isosta siirrosta. Tänä kesänä se ei ainakaan kukkinut, joten saas nähdä kupsahtaako se. Harmittaa, jos sen nyt kuolee, koska se oli kukkiessaan valtavan kaunis. :) Täytyy varmaan hommata siihen jokin runkosuoja talveksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihan kivan näköiset vaikka eniten toivon että ovat toimivat. Viikonloppuna pitää leikata pihlajaa uudet 200 kappaletta jotta saan homman jatkumaan. Runkosuoja kannattaa laittaa.

      Poista
  4. On noissa ainakin tekemistä ensin, että pääsee läpi syömään. Eiköhän tuo jo toimi. Onpa söpöjä pienokaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tekemistä on liikaa ja luovuttavat. Pienokaiset on söpöisiä :)

      Poista
  5. Hyvät suojat. Tuomenoksat karkoittavat myös jäniksiä tehokkaasti hajullaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomenoksat ovat tehokkaita, niitäkin käytän esim. omenapuun oksille heitettynä.

      Poista

Kiitos kommenteista :)