torstai 14. huhtikuuta 2016

Taaperoarkea

Tämä viikko on mennyt lapsenlasta hoitaessa, elo on ollut täyttä taaperoarkea. Säännöllistä ulkoilua, lounaita ja päiväunia. Puutarhatyöt ovat saaneet olla, kottikärryt levätä ja harava siinä sivussa.
 Mummin mussukan lempihuvia on huristella äitinsä vanhalla autolla mäkeä alas. Ostimme auton aikoinaan tyttärelle 1-vuotis lahjaksi. Enpä tiedä kestäisikö nykypäivän lelu yli kahtakymmentä vuotta, sukupolvelta toiselle.
 Posliinihyasintit ovat auenneet kukkaan. Kaikki istutetut sipulit itivät.
 Juhannusruusun kupeeseen siirsin viime kesänä sinivuokon. Sepä yllätti minut näin monella kukalla. Voi mahdoton. Valkovuokoille ei käynyt yhtä hyvin, siirsin niitä useammankin mutta vain yksi näyttää olevan hengissä. Saapa nähdä kukkiiko se.
 Virvaliljoja jo odottelinkin. Yksi on aukaissut kukkansa, muut vielä nupulla. Tämä on jotenkin hauska kasvi, ikäänkuin pelkkää kukkaa.
Iines esittelee talon kivijalan vieressä esiin nousseet pikkukäenrieskat ja jo mahtavan suuret tulppaaninalut, kukkapenkin taaperot. Käenrieskan leviämisestä olen riemuissani, se on tervetullut kevätvihertäjä puutarhaan. Kukkapenkissäkään käenrieska ei haittaa koska kuihtuu jo alkukesästä pois. Istutin tähän penkkiin viime vuonna yhden persianpikarililjan. Harmikseni siitä ei näy mitään. Muuten tein kaikkien oppien mukaan, mutta en peitellyt kohtaa havuilla, olisi ehkä pitänyt sillä lumi tuli tosi myöhään. Ei auta muuta kuin yrittää uudestaan.

Vielä huomiseen asti on aikaa osallistua Lahden Pihapiiri-messulippujen arvontaan. Pääset osallistumaan kommentoimalla edelliseen postaukseen.

13 kommenttia:

  1. Sivupalkin lumikellokuva ei johda arvontaan siitä tulee tyhjä sivu. Linkki ei varmaankaan toimi. Kauniita kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, pitää korjata asia. Näin siinä käy kun ei tarkista toimiiko linkki.

      Poista
  2. Nykylasten menossa nyt ei vanhat kunnon lelutkaan kestä, kun pitää riehua ja hakata ja heitellä kaikki...ihmeellisiä nämä nykyajan lapset, ei voi ymmärtää miten niitä oikein kasvatetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä saatan kyllä olla toista mieltä pienten lasten kanssa työskentelevänä :) Mutta onhan tietysti niitäkin lapsia jotka leikkivät leluilla rajusti, sitten ei auta muuta kuin opettaa miten tavaroita kohdellaan. Mummin mussukka on kaikkia kohtaan kohtelias lapsi, lelujakin.

      Poista
  3. Voi, persianpikarililja on talvenarka, lisäksi se taitaa lähteä aika myöhään kasvuun. Omani nousivat joskus yhden talven jälkeen, mutta eivät kukkineet ikinä, eikä niitä enää seuraavana vuonna noussutkaan. Olisi pitänyt varmaan tosiaan peitellä... Harmi, niin kaunis kukka olisi muuten. Toivotaan, että tuossa lämpimässä se nousisi ja kukkisikin!
    Ihanat ulkoilusäät teillä on mussukan kanssa ollut (jos on ollut samanlaista kuin täällä lounaassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on talvenarka, ajattelin että kyllä se tuossa pihan lämpimimmässä paikassa pärjää kun maakin on siinä hiekkaisaa multaa ja tulppaanit suorastaan tykkäävät kasvaa tuossa. Mutta toisin kävi, tai jos se sieltä vielä nousisi!
      On meillä ollut ihanat säät, huomenna sormet syyhyää päästä puutarhatöihin.

      Poista
  4. Noita sinivuokkoja sitten kannattaa siirtää kukkapenkkeihin pensaiden ja puiden juurelle. Meillä niitä kasvaa ihan muutama vaan metsässä ja ne kukkivat tosi myöhään. Valkovuokkoja on vastaavasti vaikka millä mitalla.
    Kun on jonkun päivän mussukkaa hoitanut niin pihatyöt oikein polttelevat. Mukavaa, kun on vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mietinkin jo menestyisikö sinivuokko kukkapenkissä. Nyt pihassa ei kasva kun tuo kuvassa näkyvä. Tänään meni koko ilta pihatöissä, oli jo vieroitusoireita.

      Poista
  5. Hienoja kevätkukkia ja onpa sinulla tulppaanin alut komeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kivijalan vieressä tulppaanit kukkivat aina ekana, on etelään päin, siis tosi lämmin paikka. Luumulehdon tulppaaneissa ei ole vielä edes piippoja.

      Poista
  6. Iines näyttää ihan lampaalta :) Persianpikarililjan kanssa kannattaa vielä odotella, se on kyllä hyvin arka kosteudelle. Minulla kukki yksi viime keväänä vaikka en niin taiteen sääntöjen mukaan toiminutkaan istutuksessa.

    VastaaPoista
  7. Nuo posliinihyasintit ovat niin hempeitä, tykkään kovasti! Täytyy muistaa hankkia sipuleita alkusyksystä, jotta saisin ihailla niitä omilla tiluksillakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)