sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Maisemia

Tänään en saanut kovin paljoa puutarhassa aikaiseksi vaikka aamupäivästä ei edes satanut. Sellaista pientä vain, marjapensaiden leikkaamista, vähän haravointia ja piparmintun siivoamista.
 Talossa vierailevat toivottaa tervetulleeksi vanha maitokärry tonkkineen. Kaikki ovat löytöjä täältä omista nurkista. Maitokärryn pohjalaudat olivat lahonneet olemattomiin joten tilasin mieheltä uudet laudat. Uudet laudat ovat nekin vanhoja, lojuivat yhden aittahuoneen nurkassa. Pistin jemmaan koska arvasin, että tulee niille vielä käyttöä.
 Maitokärry asusti ennen pari metriä sivummassa, koivun alla. Kesällä kärry jäi koivun varjoon, uusi parempi paikka tuli kun kärry peruutti pari metriä lähemmäksi kiviaitaa. Hieno olisi ihan kiviaidassa kiinnikin mutta käytännöllisyyden takia kärry on nyt kohdassa jossa ei kasva nurmikko. Aidan vierestä kärryn olisi joutunut hilaamaan pois joka kerta kun nurmikkoa leikataan. Siis aika usein.
 Iineksen kanssa tehtiin vähän kierrosta tontilla ja lähistöllä. Tässä talo naapurin pellolta päin, etelän suunnasta. Tulevaisuudessa näkymässä on iso muutos kunhan tervaleppäaidanne pellon laidassa kasvaa. Iines on ollut tänä keväänä aivan mieletön myyräkissa. Kävelyllä nappasi taas mehukkaan pullukan myyrän ja toi ylpeänä näytille. Sen jälkeen herkutteli suu rouskuen. Siitä voi myös päätellä myyräkannan olevan tänä vuonna täällä päin erityisen runsas.
 Arboretumin laajennuksen reunamilta talo pilkistää puiden välistä. Puiden lehtien aikaan ei näy kuin ihan pieniä pilkahduksia.
 Marja- ja hedelmätarha on kevätkunnossa. Marjapensaat on leikattu, perennapenkit siistitty ja vadelman vanhat versot poistettu. Ei puutu kuin oksasilppu pensaiden juurelta ja lehdet kasveista. Silmut ovat kyllä jo aika isoja. Keltaisten vadelmien tuet on tänä kesänä uusintalistalla.
Luumulehdon laatikoiden maat käänsin jo eilen. Ostamani varhaissipulin siemenet taidan kylvää yhteen laatikkoon jo ensi viikolla, tietysti vielä harson alle. Yhdessä laatikossa on mansikkaa, kahteen tulee taas kesäkurpitsaa ja yhteen tulee ehkä salaattia. Luumulehdon hiekkakäytävät oli lumien sulettua aika kurjassa kunnossa. Viime kesän sateisuus näkyi runsaana sammaleena. Nyt täytyy olla ahkerampi ja harata hiekka pari kertaa viikossa.

Routa on tänä vuonna todella syvässä. Yritin kääntää kasvimaata niin eipä onnistu, talikko upposi n. 10cm ja sitten tuli jäinen maa vastaan. Saapa nähdä milloin päästää istutushommiin, toivottavasti sentään ennen juhannusta.

20 kommenttia:

  1. Luumulehtosi näyttää siistiltä ja kylvövalmiilta. Täällä meillä sade sotki pihahommat täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumulehdon siistin eilen ja levitin kaiken päälle kerroksen turvelantaa, tuli heti siistimpää. Meillä satoi tosi vähän.

      Poista
  2. Kaikki näyttää olevan valmiina. Hienot maitokärryt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika valmista on. Maitokärryjen vääntynyt vanne on aika symppis. Jos vanteet renkaineen uusisi niin kärryt saisi käyttöönkin.

      Poista
  3. Näyttää jo niin siistiltä. Meillä taitaa huomenna alkaa vasta toden teolla pihan siistiminen. En kyllä tänäkään vuonna haravoi nurmikkoa, muuten kuin risut pois. Olisi kyllä saanut sataa vähän enemmän kun kerran satoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tulee niin paljon lehtiä nurmikolle että ne on pakko haravoida pois, risuakin oli taas ihan hillittömät määrät. Koivu on yllättävän roskaava puu. Tosi vähän tuli vettä.

      Poista
  4. Pihasi on jo hienossa kunnossa!
    Kyllä tuollainen Iines olisi meilläkin hyvä olla, kun on myyriä piha täynnä.
    Sade varmaan vähän sulatti noita kylvölaatikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei satanut kuin pieni tippa, näyttää taas siltä kuin muinakin keväinä että sade kiertää tiiviisti nämä seudut. Laatikoiden alla on juurieste, luulen että se pitää routaa pois laatikoista. Multa oli ihan lämmintä kun aurinko paistoi. Sipulit uskalla laittaa mutta kesäkurpitsan kanssa pitää odotella kesäkuulle, se on niin hallan arka.

      Poista
  5. Oletpa ollutkin ahkera! Pihasi on ilo silmälle myös tähän vuodenaikaan, kun värit on vähissä.
    Tuota roudan olemusta olemme mekin tänä keväänä ihmetelleet, kun olemme joutuneet huoltamaan pihateitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan muutamaan vuoteen ei ole ollut näin kovaa routaa. Sade saisi tulla senkin puolesta että routa sulaisi paremmin, mutta kun ei sada niin ei sada.

      Poista
  6. No johan on keväistä. Sydäntä nyrjäytti maitokärryn soikeana oleva vanne. Aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppanat maitokärryt. Ne löytyi puutarhasta puoliksi multaan hautautuneena kun ostimme taloa, olihan kärryt pakko pelastaa. Niillä on oikeasti viety tonkkia maitoautolle aika monta kertaa.

      Poista
  7. Maitokärry tonkineen ei jää keneltäkään huomaamatta. Toimii hyvin maamerkkinä kaikille, joilla on teidän taloon asiaa.

    Minä en ole vielä käynyt kasvimaata tonkimassa, joten en osaa sanoa roudan syvyydestä mitään. Minulla oli tänä talvena ensimmäisen kerran kasvimaalla lehtikate, kun sinulta vinkin sain. Piri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisikin mennä siirtämän lehtikate pois jotta sen taas rivivälien katteeksi kun kasvimaakausi alkaa. Samalla maan pitäisi sulaa nopeammin.

      Poista
  8. Kivoja pihakuvia ja teidän pihapiirihän näyttää siistiltä.Eritoten osui silmäni noihin kasvilaatikoihin. Ja siitähän se idea sitten lähtikin :) mulla kun on noita lavakauluksia kans mutta en ole saanut niitä vielä mihinkään laitettua..Sinulla ne onkin kivasti laitettu !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin ovat kivat puoliympyrän muodossa. Laatikoissa on pohjalla juuriestekangas ja sen päällä multa. Mitään syväjuurista ei voi kasvattaa, mutta just hyvä paikka kurpitsoille ja salaatille.

      Poista
  9. Kyllä on niin komeat mannut teillä. Rakennukset näyttävät aivan ihanilta auringon valon maalaamina. Kohta sitä näkyä on luvassa ihan joka päivä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä paikan komeudesta, siksi olikin rakkautta ensi silmäyksellä tämän tilan kanssa.

      Poista
  10. Ihanat peltomaisemat pihastanne!
    t. Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInäkin tykkään että ympärillä on avaraa ja metsät vasta peltojen takana. Tietää tuulista säätä vastapainoksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)