maanantai 11. toukokuuta 2015

Kylmää kukintaa

Muutama vuosi sitten koristeomenapuun katveesen istutetut tarhakylmänkukat ovat viihtyneet paikassaan. Istutin kolme taimea ja kaikki ovat vuosien myötä levinneet, tosin vauhti ei päätä huimaa.
 Alussa näissä oli yksi kukka per taimi, nyt on kolme kukkaa per taimi. Tarhakylmänkukan vieressä näkyy olevan illakon lehtiruusuke. Heitin tähän joskus siemeniä ja onnekkaasti unohdin koko asian. Pitkään ihmettelin mitä siinä kasvaa ja melkein ehdin hävittää illakon pois. Onneksi en ehtinyt, ihan kiva kasvi se on.
 Keltainen käenrieska on valloittanut kohta puoli pihaa. Se on sallittua, häviää kukinnan jälkeen tehokkaasti näkyviltä.
Kaunis on kukkansa, kovin vain ovat supussa, ilmeisesti kylmän sään takia. Auringon paisteesta huolimatta pihalla ei tarennut ilman pipoa ja lämmintä takkia. Ei edes tarhakylmänkukka.

12 kommenttia:

  1. Tuo tarhakylmänkukkan on niin kaunis. Muistuttaa niin paljon kangasvuokkoa. Minulla on pihalla sininen versio. Samalla tavalla värjöttelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisen tai liilan haluaisin meillekin vaikka on tuo valkoinenkin nätti.

      Poista
  2. Käenkaali on ihana ja herkänkaunis. Sain sitä puutarhaani jotain kautta vahingossa ja parina keväänä karsin sitä perennapenkistä ruohona, kunnes eräänä kiireisenä keväänä kitkentä jäi vähemmälle ja hokasin, että eipäs se ruohoa olekaan :)
    //Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ruohoa vaikka aluksi näyttää siltä :)

      Poista
  3. Kylmänkukat on kauniita, tykkään tuosta valkoisesta. Mulla on lila, joka vaihtoi viime vuonna paikkaa, koska se eka ei ollut oikein hyvä. Nyt näyttää paremmalta, kukassa ei ole vielä.

    Tuo käenrieska on aivan ihana ja olen noin sata kertaa miettinyt, että mistä ja miten saan sitä meidän pihalle. Tämä kevät yllätti ja nyt sitä kukkii siinä, mihin istutin sulta saadun akileijan. Jes. Joten iso kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä sitä lähtee joka taimen mukana (ja saa muutenkin) aina en muista varoittaa, mutta ihan mahdoton kai välttää. Ja itse tykkään käenrieskasta.
      Viime talvi oli akileijoille kova, mulla on muutama taimi kuollut, mutta onneksi varataimia on siellä ja täällä.

      Poista
  4. Kylmänkukat ovat suloisia. Minulla eivät kovin hyvin menesty. Tuohon kait paistaa kivasti aurinko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon paistaa aurinko näin keväisin, kesällä varjostaa omenapuun oskat ja paikka onkin kesällä melko kuiva. Ehkä menestyvät siksi?

      Poista
  5. Todella kaunis tuo valkoinen kylmänkukka. Tilasin keväällä kokeeksi pussin punaisen kylmänkukan siemeniä. Yllätyksekseni itivät hyvin. Minulla on kokemus, että jotkut monivuotiset kukat ovat konstikkaita itämisen suhteen, vaatisivat ehkä kylmäkäsittelyä tai muuta monimutkaista, ja vielä sen jälkeenkin voivat olla hankalia. Saattaa olla, että taimet, jotka istutan maahan, eivät sitten menestykään. Toivon kuitenkin nyt parasta kylmänkukille.

    Kesällä 2012 esikasvatin kahta lajia idänunikkoa, Coral Reef ja Royal Wedding. Ne itivät liiankin hyvin ja olin ihan helisemässä taimipaljouden kanssa, kun en malttanut hävittää kaikkia "ylimääräisiä". Sitten seuraavana kesänä 2013 oli enää ihan muutama taimi hengissä, mutta yksikään ei kukkinut. Olin jo mennyt sekaisin, mihin olin istuttanut minkäkin väristä. Viime vuonna 2014 kukki muutama valkoinen taimi ja yksi rehevä vaalean lohenpunainen, Coral Reef, joka kasvoi kasvimaalla yhdessä kauniin valkoisen Royal Weddingin kanssa. Nyt tänä keväänä kasvimaalla on kymmenittäin jollei sadoittain pieniä unikonalkuja sekä kurjenkellonalkuja, joita olen myös esikasvattanut. Voih. En varmaan malta kitkeä kukkapaljoutta pois. Ne kai menestyvät hyvin, kun ovat ihan itse siellä itäneet ja alkaneet kasvaa, ilman mitään esikasvatustoimenpiteitä. Siellä olisi nyt taimia vaikka muille jakaa, mutta mahdoton tietää, mikä on valkoinen ja mikä vaalean lohenpunainen. Kasvit ovat siis arvaamattomia ja kulkevat näköjään ihan "omia polkujaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin täytyy kokeilla siemenlisäystä, jospa onnistuisi. Idänunikoista vanha perinteinen oranssi on ainut jonka olen saanut tontilla menestymään ja jopa lisääntymään. Kaunista korallinpunaistakin minulla oli, mutta se hävisi yhden kesän aikana. Nyt on kokeilussa Royal Weddingiä, saas nähdä kuinka käy :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)