tiistai 6. toukokuuta 2014

Onnistumisia puutarhassa

Elämä on täynnä pieniä ilonaiheita. Ei tarvitse kävellä omassa pihassa kuin kymmenen metriä, ja jo löytää monta aihetta hymyyn. Tässä muutama.

Toronto-tulppaanit siirsin viime kesänä pois kukkapenkisä kovan onnen hevoskastanjan ympärille. Kastanja voi yhtä huonosti kuin ennenkin vaikka se on suojattu kevätauringolta (kuvaan poistin suojan). Mutta tulppaanit kukkii, ja paljon kauniimmin kuin viime keväänä. Nämä taitaa tykätä viileästä.
 Minusta värikin on ihan eri kuin viime vuonna. Voiko kalkitumpi maa ja viileä sää vaikuttaa väriin?
 Toinen menestystarina tulppaanien saralla löytyy talon seinän vierestä, kuivan paahteisesta kukkapenkistä. Nämä tulppaanit joita epäilen kerrotuiksi angeliqueksi voivat puutarhan tulppaaneista parhaiten. Jokaiseen 10 laitettuun sipuliin on tulossa kukka!
 Aivan ihanat nuppuvaiheessakin, jotain niin herkkää.
 Samaisesta paahdepenkistä löytyy melkoinen ihme. Ihan itse oman pionin siemenestä kasvatettu pienen pieni pionin alku. Tai taitaa olla peräti kaksi alkua. En enää muista montako siementä laitoin tuohon viime syksynä, mutta jotain on kasvanut ja minun silmäni sanoo sen selväksi pionin aluksi.
 Viimeinen kuva on Türistä tuodusta hyasintistä. Näitä on tulossa kukkaan muutama, mutta kukkivat hassun harvaan ja väri ei ole ihan niin syvän pinkki kuin muistin. Ehkä tässäkin vaikuttaa maan laatu, ilman lämpötila ja se että ovat vasta viime kesänä istutettuja.
Näiden lisäksi huomasin, että ystävältä saadut varjoliljan sipulit ovat kasvussa. Viime vuonna en nähnyt niitä kukkivina kun penkkiin lentänyt jalkapallo katkaisi varret aikaisin keväällä. Nyt pallon potkiminen siinä osassa pihaa on kielletty ja minä jännään sainko valkoista vai vaaleanpunaista varjoliljaa.

3 kommenttia:

  1. Eletään jännittäviä aikoja ,HIH ! Itse en muistanu laitella viime vuotisia sipulikasvi istutuksia merkitä mihkään ylös, ja ilokseni niitä kuitenkin esiin putkahtelee . Nautitaan kaikista kevään silmän iloista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan ole mitään ylhäällä vaikka pitäisi laittaa, mutta sentään muistin säästää sipulipussit että edes jotain muistaisi. Pitäisi laittaa aina kaikki ylös.

      Poista
  2. Ihanat tulput ja hyasintit. Meille tuli eilen lunta oikein urakalla, mutta tänään suurin osa jo onneksi suli pois. Hieman kukat kärsivät kuitenkin... Sulla on hieno blogi!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)