maanantai 19. toukokuuta 2014

Kasvimajan uudet asukkaat

Eilen oli raivoisa istutuspäivä. Kaikki Türin perennat meni maahan kahta akileijaa lukuunottamatta. Samaisen eilisen aamuna sain ystävältä harvennustaimia, maahan pääsi nekin. Eikä jäänyt kasvihuonekaan (kotoisasti kasvimaja) ilman uusi asukkaita.

Pari vuotta olen ollut ilman paprikoita, suivaantuneena koska kaikki yritykseni kasvattaa niitä ovat epäonnistuneet. Virosta tuodut kolme euron taimea ovat uusin yritys. Keltainen- punainen ja suippopaprika toivottavasti antavat satoa. Taimien taustalla näkyy maailman parhaat hernetuet, rivin viereen viritetyt lammasverkot.
 Itsekasvatetut kirsikkatomaatintaimet on vielä kovin hentoisia. Etenkin kun vertaan niitä Virosta tuotuihin taimiin.
 Nämä suuret luumutomaatin taimet maksoivat 1,20 euroa kappale. Ostin kaksi, molemmat kukkivat jo. Tilanpuutteen takia tein vanhoista ämpäreistä tomaateille uudet kodit. Ämpäreissä on ystävän vinkistä pohjalla soraa, sitten suodatinkangas ja multaa. Sorakerrokseen menee putki josta hoidetaan kastelu. Näin tomaatin pitäisi kasvattaa vahvat juuret vettä kohti.
 Melonin taimi ehti vähän nuupahtaa kotimatkan aikana. Toivon sen virkoavan ja tekevän edes yhden melonin riemuksemme. Taimi maksoi vaivaiset 50 senttiä. Ylipäätään vihannesten taimet oli Türissa edullisia, näitäkin edullisempia löytyi jos kelpuutti hiukan pienemmän koon.
Itse siemenestä kasvatettuja kasvihuonekurkkuja laitoin maahan neljä. Ostin kahta erilaista siementä ja kerrankin muistin laittaa ylös mitkä taimet on mitäkin laatua. Ensi vuonna voi sitten ostaa sitä paremmin kasvanutta.

8 kommenttia:

  1. Kiva lukea kaikista hankinnoistasi! Eipä ole taimet hinnalla pilattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät olleet. Euron hintaan ei kannata itse kasvatella tomaattia tai paprikaa, etenkään minun taidon puutteella :)

      Poista
  2. Täällä uusi viherpeukalo(keskellä kämmentä) lukee mielenkiinnolla ..tuo tomaattitaimen istutus menee heti testaukseen täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisessä versiossa tomaatit oli laitettu mustiin rakennuspaljuihin ja putkeksi salaojaputkea. Kasvihuoneeseeni ei sellaisia mahtunut, joten ämpärit sai kelvata. Tärkeintä ideassa taisi olla altakastelu.

      Poista
  3. No todellakin edullisia taimia, ja ai että ,kun ovat kivoissa astioissa. :)
    Mukavaa kevään jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat pohjasta reikäiset potat on mainioita istutusruukkuja, lautanen alle vain niin voi hoitaa kastelun sen kautta. Mukavaa kevättä sinnekin :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. hyvältä näyttää! täällä on kasvihuone vasta teko-vaiheessa, mutta toivottavasti valmistuu pian, että saan kaikki itse kasvatetut tomaatin, kurkun ja paprikan taimet sinne kasvamaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)