keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Nytkähdys

Tuvan remontissa jäi pari kohtaa myöhemmin tehtäväksi. Ovat nyt roikkuneet roikkumistaan to do-listalla kunnes vihdoin nytkähtivät edes hivenen eteenpäin. Yksi roikkuva pienen pieni homma on ollut peitelevyn teko sähköliesikompleksin alle. Levy on edelleen tekemättä, mutta nyt on paperilla malli minkä mallinen levy lieden ja kaappien alle tehdään. Josko se levy sitten ilmestyisi seuraavan parin vuoden sisään tupaa koristamaan.

Toinen tekemätön työ on kuvassa heikosti näkyvän leivinuunin takaseinustan levyn poisto. Siinä on edelleen puklattavan hirveä muovitapetti joka häiritsee silmää joka kerta kun siihen katse osuu. Vannon repiväni levyn alas joku viikonloppu ennen joulua. Hirsiseinä jätetään joko näkyville tai paneloidaan alaosastaan.
Kolmas työ on oikeastaan ihan uusi, vaikka sekin roikkunut listalla jo vuoden. Tuossa kuvan oikeassa laidassa näkyy pienen lastentuolin edessä peitelevy. Levy oli melkoinen onnenkantamoinen. Peitelevyä oltiin Ikeassa ostamassa, 80 euron hinta tuntui ihan hirveän suurelta, mutta onneksi katsastettiin poistonurkka. Tammea imitoiva levy löytyi sieltä hintaan 5e! Sitten vain kävi köpelösti.

Lastulevy meni imemään itseensä vettä ja näytti sen jälkeen alakulmastaan tältä. Pakkohan levy oli poistaa.
 Tiskikoneen sivu on nyt paljaalteen eikä se kovin kaunis ole. Uutta levyä ei kukaan ole saanut hankituksi, sillä 80e tuntuu edelleen liian suurelta rahalta laittaa yhteen vaivaiseen levyn palaan.
Onneksi allekirjoittaneen päässä riittää yksinkertaisia ideoita ja navetan ylisillä helmiponttipanelin pätkiä. Pätkistä tehdään vanhan kärsineen levyn päälle "valeseinä". Alle samanlaista jalkalistaa kun muunkin rintapaneelin alla, ja päälle helmipontit. Sitten vain levy paikoilleen ja vähän peitelistaa reunaan.
Tuuriakin oli, ja kaapista löytyi juuri sitä maalia purkinpohjallinen jolla muutkin paneelit on maalattu. Listamaalin kanssa ei ollut tuuria, mutta ei paha jos joudumme ostamaan vain litrasen purkin betoluxia. Tuskin maksaa sitä 80 euroa.

No, ei se tämäkään homma vielä etene vaikka paneleiden pellavaöljymaali on jo kuivunut. Mies tekee ulkovuoraukseen uutta alakiertoa ja niin kauan kun se homma on kesken, ei muut hommat ja suunnitelmat etene. Ehkä jaksan silti odottaa, onhan tässä koko tuleva talvi aikaa tehdä näitä sisäpuuhia.

3 kommenttia:

  1. Kylläpä teillä hommia piisaa!
    Juttua lukiessani meinasin juuri ehdottaa, jotain laudanpalasia, kunnes skrollasin alaspäin ja huomasin, että olette jo niin tehneet ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töitä riittää eikä tekemällä lopu :D Nuo pienet viimeistelyt tuppaa aina jäämään ja venymään.

      Poista
  2. Just ton nytkähdyksen vuoksi mä odotan syksyä/talvea. Elämä siirtyy sisään ja hyvällä tuurilla saatetaan saada jotain aikaan. Tosin, valo myös vähenee, että ehkä ihan suosiolla nytkähdellään vasta keväällä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)