maanantai 10. syyskuuta 2012

Hauki on kala

Lauantaina poika sai mökillä miltei kolmikiloisen hauen.
Pisti yöksi katiskaan ja meni aamulla hakemaan haukeansa.

Katiska tyhjä, hauki varastettu.

Eipä poika lannistunut voron vierailusta vaan lähti uudestaan kalaan,
tällä kertaa saaliiksi tuli yli nelikiloinen hauki.

Niin iso, että riitti äidillekin palanen ja pari lisää.
Ja kuten kuvasta näkyy, tämän(kin) viikon juures on porkkana.
Kellarittoman ihmisen on syötävä kaikki tuoreeltaan.
Niin kalat kuin porkkanatkin.

Sillä pojan kalastaessa keräsi äitini tunnin puolukoita ja sai saaliiksi ämpärillisen jonka toi minulle.
Sain mahtumaan puolukat pakkaseen, mutta nyt pakastin on enemmän kuin turvoksissa.

Juuresviikkojen sijaan, kohta alkaa marjaviikot.

12 kommenttia:

  1. No jo on kun pitää kalatkin varastaa!!

    Omavaraista, kiva! Popsin juuri tuoretta kurkkua omalta kasvilavalta, kyllä se vain onkin hyvää!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ihmeteltiin, katiska oli vielä ihan rannassa. Olihan tuo taas ihan paras lounas, tomaatitkin omasta kasvihuoneesta :))

      Poista
  2. Vau mikä vonkale! Harmillista, että on tuollaisia voroja. Voi kuvitella jotenkin teidän pakastimen, jonka kyljet ovat pullistuneet :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se hyvän kokonen vonkale, saisi niitä tulla useamminkin :)) Vesijärvelä on ollut tänä vuonna varkaita jotka tyhjentää katiskat. Minkkejäkin tuolla on, mutta tällä kertaa oli asialla kyllä ihan ihminen. Harmi ahkeralle kalastajalle. Pakastin on tosiaan niin etten tiedä saanko enää laatikoita ulos :D

      Poista
  3. Puolukat kun laitat isoon lasipurnukkaan ja täytät vettä mukaan, säilyvät hyvin vaikka viileässä kuistilla. Muistan isäni säilyttäneen vajassa, mutta hän survoi nuijalla, lisäsi sokeria mukaan, mutta ennenvanhaan emännät laittoi vettä vain. N.s Vesipuolukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin mummokin säilyi puolukat, mutta meillä ei ole riittävän viileää tilaa. Lasikuisti menee pakkaselle ja eteinen on ihan reilusti plussalla. Osan kyllä keitin ihan hilloksi, meillä menee paljon puolukkahilloa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin oli! Ilmaisesti käynyt illan pimeinä tunteita, tiennyt missä katiska on.

      Poista
  5. Eikös ole ihanaa, kun perheestä löytyy poika, joka ilokseen kanniskelee ruokaa kotiin? Meidän keskimmäinen sai syntymäpäivälahjaksi virvelin ja haukisyöttejä. Ehti kaksi puolimetristä vonkaletta kantaa kotiin ennen kuin loma loppui. Silmät tuikki siihen malliin, että oli todella ylpeä, kun saattoi omalta osaltaan kantaan kortensa kekoon perheen ruokatalouteen. Nyt ei meikämamma enää osta kalaa kaupasta, vaan lähettää pojan rannalle.Sitä paitsi, jos en ihan väärin ole ymmärtänyt niin eikös haukien määrä ole lisääntynyt vesistöissä? Hyvä jos joku niitä sieltä harventaa ja pistää poskeensa.

    tv Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä oli ylpeitä sekä poika että äiti :) Meillä kalaa ei tule ihan joka viikkon niin joutuu sitä kaupastakin kantamaan. Pääasiassa kyllä lohta jota minä rakastan.

      Poista
  6. Eikä!!! Siis tommonen ryövääminen, tosi röyhkeetä!!!

    Meilläkin on tänä kesänä siimat oleet useasti kireällä, hyvin on tullut sekö syötävää että päästettävää saalista.

    Mä en vaan ole itse oppinut merenherkkujen syöjäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen röyhkeetä. Musta tuntuu että enemmän tulee sitä liian pientä ja poika kunnioittaakin todella hyvin sitä minkä kokoinen täytyy päästää kasvamaan. Kalaa syön, mutta ravut ja muut nilviäiset jää lautaselle.

      Poista

Kiitos kommenteista :)