maanantai 4. lokakuuta 2010

Sen isä teki puusta

Kunnon remonttireiska tekee kaiken mahdollisen itse. Täydellisen kunnollinen kasvattaisi puun itse (tai isänsä), kaataisi sen, kuivattaisi takapihan taapelissa, sahaisi ja tekisi listoiksi. Koska turha täydellisyys on tylsää, meidän reiska kävi naapurissa, tuli kotiin muutaman puun kanssa ja väsäsi ne tuossa etupihalla listoiksi.
Kyllä meidän iskä osaa.
Remppa on muutenkin edennyt huimasti viikonlopun aikana. Lattia on hiottu ja kitattu, periaatteessa on maalausta vaille valmis. Katto on vielä vaiheessa. Pellavalla on tilkitty suurempia koloja.

Katto korjaillaan nyt sillä metodilla, että mennään sieltä mistä aita on matalin. Kattolankkujen rakosten peitoksi liimatuista pahveista poistetaan vain revenneet. Muut saa jäädä ja vedetään vain maali päälle. Tarkempi kunnostus kun vaatisi ihan oman kolmen kuukauden remppansa.
Siihen ei ole nyt aikaa.

Eli homma etenee. Rouvan pitäisi ehtiä jossain välissä maaliostoksille. Kattoon Uulan Intoa ja lattiaan joko betoluxia, permoa tai Uulan lattiamaalia.
Vaikea päättää.
Kaikista kolmesta on jo kokemusta tässä talossa.
Ehkä se lamppu vielä kirkastuu.



4 kommenttia:

  1. Kätevä on miehesi! Meillä pohditaan kattolistoja huvilalle...

    VastaaPoista
  2. Minä maalasin permolla keittiön lattian. Tykkäsin siitä, muista ei kyllä ole kokemusta. Komeat listat tulee!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)