keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Aina ei voi onnistua vol. 2.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin pahoitteluni blogin hitaasta päivittymisestä ja vielä hitaammasta kommentoinnista blogeihinne. Arki on taas aika kiireistä ja koneelle istumiselle ei välttämättä jää yhtään hetkeä päivässä. Iltaisin  tulee luettua kirjoja kun kerrankin löysin jotain kivaa kirjastoautolta.

No, nyt kuitenkin kuvaesittelyssä pienoinen moka. On kyllä ihan korjattavissa ja verhon taakse piilotettavissa mutta silti pikkasen harmittaa. Nämä kun olivat viimeiset navetasta löytyneet ikkunoiden karmilistat.
Jep, tee nyt noista sitten sivulista kahteen yläpalaan. Ei ihan mene tasan. Nolointahan tässä on se, että huomasin tuon vasta eilen kun toin nämä entisöinnistä kotiin. Ehdin siis vain kunnostaa nämä maalausta varten ennen kuin tuommoinen yksityiskohta kiinnitti huomioni.
Tänään asia kyllä jo hymyilyttää. Piilotetaan paikkapala verhon alle eikä kerrota kellekään. Kukaan teistäkään ei sitten kurki verhon taakse meillä käydessä, eihän?

Tuvassa on tapahtunut muutakin. Lattia on maalattu ja se sentään onnistui. Kaksi kerrosta ohentamatonta Betoluxia oli riittävä määrä ja kiilto on silmiä häikäisevä :D

Kuvan alalaidassa näkyvä lattian monttu on monttu, näitte ihan oikein. Laiskat ja nuukat jättivät sen korjaamatta koska päälle tulee kuitenkin uunineduspelti. Sanonta kun sanoo, paras remontti on tekemätön remontti. Montun kohdalla sääntöä sitten noudatettiin.

Nyt lähden tarjoamaan välipalaa talosta löytyvälle lapsikatraalle.
Siskon kolme lasta ovat meillä päiväseltään hoidossa ja tuoreen pullan hinku alkaa olla jo liian kova :D

13 kommenttia:

  1. Hei, kuka sitä nyt aina vois onnistua!? :) Meilläkin miehen mottona toimii : "sutta taikka sekundaa". ;) Mä ainakin lupaan olla kurkkimatta verhon taaksen. :)

    Mä en malta odottaa, että keittiö valmistuu! Tuo lattia on todella kaunis, oikein tänne asti häikii! :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  2. Itselleen ku tekee niin pienet "fibat" ei mielestäni haittaa. Ainakaan tälläistä metrin mitalla tekevää...

    Mutta tupahan näyttää tosi hyvännäköiseltä. Lattia on tosiaan aivan toisennäköinen. Siitä tulee tosi hyvä!

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kiiltää! Hyvä suunnitelma, turha murehtia!

    VastaaPoista
  4. Lattian kiilto on komea. Mielestäni vanhassa lattiassa kuuluukin olla kuoppia -me emme hioneet omaamme millään. Onko tapetti vanha vai jotain uutta mallistoa?

    VastaaPoista
  5. Hieno lattia =) Onkohan se liukas? Se ihan huutaa liukastelemaan ja luistelemaan villasukat jalassa... Pitäisköhän pakata lauma autoon ja tulla luistelemaan ennen jäiden saantia =)

    VastaaPoista
  6. No johan kiiltää! Tulee mieleen yks vanha sananparsi, mutten kehtaa sitä tähän kirjoittaa...

    Hieno teidän tuvasta tulee.

    VastaaPoista
  7. Päivi: Just niin. Nyttemin kyllä syytän häntä joka on jättänyt navettaan tuollaiset epäpariset listat. Lukumäärä kun kuitenkin täsmää :)

    Outi: Eipä tuo taida haitata, vielä maalia pintaan niin kukaan ei arvaa mitään :D Vanhaan taloon kun kuuluu kaikaenlaista pikkasen vinoa ja muuta vastaavaa.

    Vekarus: En mä muistanutkaan että se on aluksi noin kiiltävää. Salin lattiasta on tullut viidesää vuodessa ihanan himmeän kiiltävä.

    Leena: Kiitos. Tän talon lattiat on olleet pakko hioa, aika rouheita ovat. Tapetti on Pihlgren&Ritolan mallistoa jota myy Tapettitalo. Mallin nimi on Jugend-aika.

    Minttu: Ei ole ihan kauhean liukas, vaikka kyllä se vie mukavasti villasukan alla. Tervetuloa kuivaharjoittelemaan :)

    Sissi: Oisit vaan laittanut :D

    VastaaPoista
  8. Voi vain kuvitella tuo tuvan valmiina. Ihana!!

    VastaaPoista
  9. Kyllä on hienon näköistä ja lopputuloksesta tulee todella upea...sitä vain mietin että miksi ette maalanneet sillä vesiohenteisella Betoluxilla...siitä ei tule sitä kauheeaa katkua...

    ...huokaillen täällä ihastelen...ja sain taas lisää ideoita Huvilan keittiöön...meille kans panelit mutta tuollaiset matalat ja tepettia yläpuolelle...jes, kiitos vinkistä...taas...missäs mallissa ohvat on...löysin toisen "palasen" tuolinjalsta..toista menen etsimään verhoilukamoista....ilmoittelen kun löydän kummatkin nii saan postitettua...

    VastaaPoista
  10. Kylläpä näyttää upealta! Millä sävyllä tuo lattia on maalattu? Näyttää minun koneella ruskealta / harmaalta?

    VastaaPoista
  11. Upea kiilto lattiassa!

    Mä voisin tulla kanssa syömään sitä tuoretta pullaa:) Mulla on vähän sama ongelman blogin päivittämisen ja kommentoimisen kanssa, ei nyt ole ehtinyt tai on ollut kaikkea muuta.

    Pullakutsua odotellen, voin jo melkein tuntea nenässäni tuoreen uunissa paistetun pullan tuoksun:)

    VastaaPoista
  12. Oikein kaunis lattia! Kyllä siellä ollaan oltu ahkerina;)

    VastaaPoista
  13. HyväMieli: Kiitos :)

    Mi-Ma: Toiset suosittelelevat että vahoissa lattioissa pysyisi paremmin tuo perenteinen Betolux, siksi valittiin se. Onneksi katku alkaa olla jo haihtunut.
    Sohvat on vielä vaiheessa, oikeastaan en edes tiedä missä, vähän on toiveita että saataisiin ne jouluksi kotiin. Sanoin että ei kiirettä päällystämisellä jottei niitä tarvitse ottaa tänne remontin keskelle :)

    Miia: Sävy on Uulan värikartan kaakao. On ihan sellainen maitokaakaon ruskea.

    Katri: Tervetuloa! Pullat hupeni nälkäisiin suihin saman päivän aikana, mutta leivotaan lisää :D
    Nyt on ollut kyllä pari viimeistä viikkoa vähän turhankin kiireistä. Jospa ensi viikon lomalla saisi vähän lepäilläkin.

    Mari: Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)