keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Tuskan vuosi 2009

Sitä se suoraan sanoen on ollut, mitä sitä kaunistelemaan. Tyttären sairastuminen MS-tautiin, mummon kuolema, lähipiirin reumat ja syövät ja muut. Onneksi iloakin on löytynyt. Ainakin tyttären rippijuhlat ja siskon häät. Jotain ihan uuttakin. Loppuvuodesta näin ensimmäistä kertaa elämässäni siskopuoleni kuvan. Tavanneet emme ole koskaan, mutta senkin toivon toteutuvan vaikka meillä ei yhteistä äidinkieltä olekaan.

Vuosi 2010 tulee olemana paljon parempi, sen olen jo päättänyt. Ei lisää vastoinkäymisiä meille. Aurinkoa ja hyvää oloa, onnellisuutta. Uuteen vuoteen siirrymme luottavaisin mielin, emme anna periksi tämän vuoden vastoinkäymisille. Tässä vielä muutama kuva kuluneelta vuodelta, kyllä niitä hyviä hetkiäkin on ollut.

Tänään kaivettiin esiin sukset. Tuuli ja tuisku ei haitannut, kokeiltava oli. Kuopuksen mielestä nämä luistimet eivät toimineet, hänen varusteet on kuulemma rikki. Eskarilainen hiihteli kuin vanha tekijä.Vielä yksi kuva tämän vuoden joulustamme. Sain siskoltani lahjaksi aivan ihanan posliinipurkin! Tätä tuskin hautaan varastokaappiin muiden joulukoristeiden kanssa. Kiitos sisko!



Ehkäpä tulevaisuuden arkkitehti? Vanhat rakennuspiirustukset jaksaa kiinnostaa. Ainakin niitä on kiva värittää.

Ulos pitää päästä, säännöllisesti. Pimeyskään ei haittaa kun on hyvät varusteet.

Kesällä riitti metsämansikoita vaikka poikien mielestä niitä ei ikinä ollut riittävästi. Suunnitteilla on näistä pihaan ihan oma penkkinsä. Menestyvät myös kasvatettuina.

Viimeisiä kuvia Sulo-kissastamme joka hävisi salaperäisesti heinäkuussa. Epäilemme uutta kotia kesämökkiläisellä ennemmin kuin kuolemaa. Tätä on ikävä, pakko myöntää vaikka on vaan kissa.



Kesällä oli kuumakin. Etenkin lasikuistilla jonne kukat lopulta paahtuivat kastelusta huolimatta. Kesäpoikamme kuopus haikailee vieläkin uimarannasta. Sinne mennään kuulemma heti kun ei ole enää lunta ja jäätä.
Mummon hautajaiset toukokuussa. Tässä serkkupojat. Mummo ehti nähdä 15 lastenlastenlasta. Muisti kaikkien nimet ja syntymäpäivät. Olivat hänelle tärkeintä elämässä.

Vanhin poika osaa ottaa hyviä kuvia. Tässä yksi taidonnäyte. Jossain vaiheessa on varmaan hankittava järkkäri hänelle.
Kuopus lempihommissa, pyykkiapulaisena. Mukavinta puuhaa siinä on kammeta itsensä veljen pyykkikoriin ja mennä piiloon.

Tammikuussa tehtiin eskarilaisen ensimmäinen junamatka. Kohteena oli Helsinki ja luonnontieteellinen museo. Saman retken voisi tehdä jo uudestaan. Nyt mukaan voisi ottaa kuopuksenkin.


Mukavaa ja onnellista vuotta 2010 kaikille!










19 kommenttia:

  1. Parempaa vuotta 2010! Sulo-kissasta suloinen kuva, varmasti on ikävä.

    VastaaPoista
  2. Oikein paljon myötäkäymisiä tulevalle vuodellenne toivotan=

    VastaaPoista
  3. Toivon tulevalle vuodelle paljon onnen ja ilon hetkiä. Vastoinkäymiset on muutettava voimaksi, jonka vahmistamana porskutatte tulevaan yhtenä rintamana. Oikein paljon onnea tulevaan vuoteen, olkoon se onnellisempi ja valoisampi kuin edeltäjänsä.

    VastaaPoista
  4. Minäkin toivotan sinulle oikein hyvää uutta vuotta!

    Tämä sinun blogisi Katja, on aivan ihana. Olen täällä aina kuin Liisa Ihmemaassa, ihmettelen, että ai niinkö, voiko näinkin olla? Ja nimenomaan positiivisessa merkityksessä.

    Ja Kaapo, mun lempparikoira:D

    Niin, en ole unohtanut niitä kanttarelleja, ensi vuonna, ensi vuonna...

    VastaaPoista
  5. Hyviä kuvia suloisista rakkaistasi<3 Ihanaa, että sinulla on paljon aihetta iloon ja kiitokseen, vaikka varmasti olet joutunut suremaan paljon tänä vuonna. Toivon sinulle ja perheellesi mukavaa, siunattua vuotta 2010 <3

    VastaaPoista
  6. Valoisampaa uutta vuotta teidän perheellenne.

    VastaaPoista
  7. Kiva, että olette päässeet hiihtämäänkin!

    Ihana kuvasarja vuodestanne!

    Hyvää vuoden vaihdetta ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  8. elämässä aina sattuu ja tapahtuu..ja vaikka tuntuu,että nyt ei jaksa tai jotaki asiaa on vaikea hyväksyä,niin aika auttaa...ajan myötä asioihin saa etäisyyttä ja asiat on jotenki heleponpi hyväksyä.
    oman lapsen sairastuminen on niitä vaikeinpia asioita hyväksyä,ku keskimmäisellä tytöllämme(12v.)todettiin viis vuotiaana turnerin-oireyhtymä,ni tuntu ku koko maailma olis pysähtyny..mutta ajan myötä sen asian kans on päästy kutakuinki sinuiksi.
    toivon teille ihanaa elämänmakuista uutta vuotta ja paljon ihania hetkiä perheenä<3

    VastaaPoista
  9. Paljon parempaa vuotta 2010!

    Jotenkin omalla kohdalla tuntuu,etteivät vuodet parane millään.Aina riittää vakavia sairastumisia ja jopa kuolemisia niin sukulais- kuin ystäväpiirissäkin. Olemme pohtineet,että kiinnittääkö sitä vanhemmiten huomiota asioihin enemmän kuin nuorempana ?

    Yritän ajatella:asiat voisivat olla vieläkin huonommin!

    Terveisin Tuija

    PS.Eilinen päivä päivystyksessä anopin kanssa taisi masentaa ja yhteinen ystävämme on sairaalassa!!

    VastaaPoista
  10. Suloiset pojanviikarit!

    Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  11. Hyvää uutta vuotta teille. Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
  12. Tuon luettua jää sanattomaksi. *halaus*
    -ja silti se päivänpaiste, mikä tekstistäsi henkii...
    Onnelista, Onnelisempaa Vuotta teille!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille! Asiat todella voisivat olla huonomminkin.
    Tuija: Voitais miettiä teelle menoa tammikuussa jos saisin puolipäivävapaan joku päivä.

    VastaaPoista
  14. Mun oli pakko palata tähän sun kirjoitukseesi tämän päivien tapahtumien valossa. Osasitpa pukea kauniiksi sanoiksi tämän elämämme tapahtumat..joskus ne vaan vetää niin hiljaisiksi, että.

    Paljon kauniita ajatuksia, parempaa uutta vuotta, nyt niitä hyviä asioita toivomme!

    VastaaPoista
  15. Minut tuntien: aina valmiina,Katja!
    Ihana uuden vuodenpäivä! Aurinko kajastaa! Tuija

    VastaaPoista
  16. Toivon teille onnellisempaa uutta vuotta! Itsekin mietin mitä sanoisin viime vuodesta, paljon kamalia asioita tapahtui, mutta paljon kaikkea hyvääkin.

    VastaaPoista
  17. Ihailen Katja ihanan positiivista asennettasi! Useasti olen miettinyt miten tyttäresi sairastuminen on vaikuttanut perheessänne ja miten tytär on siihen itse suhtautunut.

    Ihailen myös teidän tarmoa tehdä remonttia, itse vaan suunnittelen ja suunnittelen, mutta mitään en saa aikaiseksi. Ja Kaapo on täälläkin favorit.

    Oikein ihanaa alkavaa uutta vuotta 2010! Matti Nykästä lainaten: elämä on ihmisen parasta aikaa! joten nautitaan siitä. Itse yritän pitää mottoa, että vastoinkäymiset on tehty voitettavaksi. Jos ne ei tapa, ne vahvistaa.

    VastaaPoista
  18. Katri: Kiitos :) En minä kyllä aina jaksa olla niin positiivinen, mutta yritettävä on! Kuten sanoit, vaikeudet on tehty voitettaviksi ja nehän voitetaan :)
    Kyllä se sairaus on vaikuttanut, vaikka onneksi vain vähän. Tulevaisuudessa, jo tänäkin vuonna vaikuttaa varmasti jo enemmän mm. alkavan interferonihoidon takia. Myös tyttären opiskeluvalinnat menee uudenlaiseksi palapeliksi. Mutta kyllä se saadaan koottua :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos viestistäsi... Halaus ja jaksamisia myös sinne!

    Tyy

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)